Talven jäät alkavat olla kotivesilläni siinä kunnossa, etten enää viitsi lähteä niiden kantavuutta testaamaan. Mutta ihan vielä en aio panna pilkkejä naftaliiniin.

Suomi on pitkä maa, ja tunnetusti kevät saapuu pohjoiseen myöhemmin kuin etelään.

Pohjois-Savon korkeudella pilkkikausi jatkuu vielä lähes puolimetrisiltä jäiltä, ja sinne onkin tarkoitus tehdä seuraava arvauskilpailureissu.

Kohteeksi olen kaavaillut Kiuruvedellä sijaitsevaa Näläntöjärveä, josta oli juttua myös uusimmassa Erä-lehdessä.

Tämä keskisyvyydeltään vain 71-senttinen ja maksimissaankin noin kaksimetrinen järvi on tunnettu mahtavasta haukikannastaan.

Uistelukilpailuissa parhaat venekohtaiset saaliit ovat yltäneet yli 200 kilon, ja pilkilläkin on kuulemma hyvät mahdollisuudet haukitärppien saamiseen.

Myös haukien koko voi olla karkea.

Jopa kymmentä kiloa hätyytteleviä vonkaleita saadaan silloin tällöin, viisikiloisia varsin yleisesti. Tosin tämä koskee erityisesti avovesikalastusta, talvella isot lienevät haasteellisempia.

Samalla reissulla kalastamme mahdollisesti muitakin seudun järviä kuten Kiuruveden kaupungin nimikkojärveä, jossa paikallinen pilkkikilpailu oli kuulemma vastikään voitettu 27 kilon saaliilla kaikenlaista kalaa.

Palkinnoksi on varattu viisi tämän kauden uutuuspilkkiä eli siivillä varustettu Butterfly, Rapala tasapaino uudessa värissä, Väinö-mademorri, Puustjärvi Lurjus -pilkki vilkkuvalolla sekä Nils Master Flyeye -kevennetty tasapaino. Paketin arvo on lähes 50 euroa.

Savon kierroksen suurin?

Tällä kerralla kysymme, kuinka paljon painaa suurin mainitulla reissulla saamamme kala. Laji voi olla mikä hyvänsä, mutta tarkoitus on keskittyä erityisesti hauen pyyntiin.

Reissu toteutuu välillä 23.-25.4., joten arvausaikaa on lauantain 22.4. loppuun saakka.

Palkinnoksi paras arvaaja saa viisi tämän kauden uutuuspilkkiä eli siivillä varustetun Butterflyn, Rapala tasapainon uudessa värissä, Väinö-mademorrin, Puustjärvi Lurjus -pilkin vilkkuvalolla sekä Nils Master Flyeye -kevennetyn tasapainon. Paketin arvo on lähes 50 euroa.

Muistetaan vielä, että ensimmäinen näissä kilpailuissa kolme oikeaa vastausta antanut voittaa omakseen ison viehelaatikon täynnä ottipelejä.