Liikakalastetetun kalakannan elpyminen voi kestää vuosikymmeniä. Varsinkin myöhään sukukypsyyden saavuttavat petokalat toipuvat kannan romahduksesta hyvin hitaasti.

Vähiin käyneitä kalakantoja tulisikin tutkimuksen mukaan kohdella aivan samoin kuin suojeltavia luonnonvaraisia nisäkkäitä, todetaan Helsingin yliopiston ja kanadalaisen Dalhousie-yliopiston yhteisessä tutkimuksessa.

Lukuisat maailman kalakannat ovat huvenneet hyvin alhaisille tasoille pääasiallisesti liikakalastuksen vuoksi. Kannat on tämän vuoksi pyritty saamaan takaisin aiempiin mittoihinsa rajoittamalla kalastusta tai jopa kieltämällä se kokonaan.

Kalastuksen tutkijat ovat kuitenkin yllättyneet kalakantojen hitaasta toipumisvauhdista. Esimerkiksi pohjoisen Atlantin turska ei ole juurikaan elpynyt, vaikka sitä on kahdenkymmenen vuoden ajan kalastettu hyvin vähän.

Helsingin yliopiston tutkija Anna Kuparinen selvitti yhteistyössä kanadalaisen Dalhousie-yliopiston kanssa kalapopulaatioiden elpymiseen vaikuttavia tekijöitä.

Tutkijat havaitsivat, että korkea sukukypsyysikä hidastaa kalakannan elpymistä olennaisesti. Melko vanhoina sukukypsyyden saavuttavia kalalajeja ovat esimerkiksi lohi ja monet muut suuret petokalat.

Kalakantojen elpymisnopeuden ei myöskään todettu eroavan maalla elävien nisäkäskantojen elpymisnopeudesta. Liikakalastettu kalakanta on siis yhtä tärkeä suojelukohde kuin tavanomaisesti suojeltaviksi lajeiksi mielletyt luonnonvaraiset nisäkkäät.

Voimakkaaseen kalastukseen liittyvän evoluution on myös usein kuviteltu hidastavan kalakannan elpymistä. Tutkimuksen perusteella tämä ei ainakaan Atlantin turskalla selitä kannan alhaista elpymisnopeutta.

Tutkimus julkaistiin Proceedings of the Royal Society B -julkaisusarjassa nimellä Consequences of fisheries-induced evolution for population productivity and recovery potential. Toisena kirjoittajana oli Jeffrey A. Hutchings.

(Helsingin yliopiston tiedote 9. maaliskuuta 2012)