”Nyt kun kesä mennyt on, syksy saapuu”, haikailee Einö Grön takavuosien iskelmässä. ”Vielä on kesää jäljellä, vielä tulee kauniita päiviä”, lohduttaa Mamban vähän uudempi lallatus. Mutta milloin se kesä oikein syksyksi kääntyy, siinäpä pieni kysymys sadetta lupaavan päivän ratoksi?

Kukkaketo Saimaan Ukonveden rannalla

Talven selkä taittuu perinteen mukaan Heikin päivänä 19. tammikuuta tai tilastojen mukaan viimeistään helmikuun toisella viikolla, mutta vastaavasti mistään kesän selän taittumisesta ei juuri puhuta. Johtuneeko siitä, että kansa odottaa talvella kevättä ja kesää enemmän kuin kesällä syksyä ja talven tuiskuja. Mutta tokihan luonnossa on paljonkin merkkejä kesän hupenemisesta ja syksyn lähestymisestä. Kesäorientoitunutta inehmoa ne huolestuttavat, syksyihmistä peräti piristävät.

Joidenkin mielestä jo ensimmäisten kevätkukkien kuihtuminen on merkki kesän lyhyydestä. Itseäni ei leskenlehden kukkien katoaminen jo toukokuun alussa vielä huolestuta, mutta keltaisten voikukkaketojen muuttuminen valkeiksi on jo näkyvä merkki lakastumisen alkamisesta. Tunnetta vahvistavat tuomenkukan tummuminen ja omenankukan terälehtien tippumien. Kohta tummuu jo pihlajankukkakin.

Kotikyläni kauppias Väinö Vuorilampi hauskuutti 60-luvulla naapureitaan kiertämällä juhannuspäivänä talosta taloon pannumyssy päässä ja toitottamalla: ”Nyt se on kesä menneitään!”. Juhannuspäivän pituus oli silloin jo muutaman minuutin lyhyempi kuin kesäpäivän seisauksen aikaan, joka sijoittuu vuodesta riippuen välille 20.–22. kesäkuuta.

Päivien lyheneminen voi jo huolestuttaa kesäihmistä, mutta ei se mikään kesän loppu vielä ole. Juhannushan on kesään nähden samassa paikassa kuin joulu talveen verrattuna. Eli kesän alkuahan se vielä on, ehtiihän tässä vielä olla ja elää, nauttia kesästä. Jopa tästä nykyisestäkin, hieman epävakaasta, sateisesta ja vähähelteisestä.

Alkaako kesä sitten kallistua syksyksi kuukauden kuluttua juhannuksesta kuten talven selän sanotaan taittuvan joulusta laskien noin kuukauden kuluttua? Vanhan uskomuksen mukaan Jaakko heittää kylmän kiven veteen 25. heinäkuuta, jonka jälkeen vedet alkavat viilentyä. Ilmatieteen laitoksen tilastojen mukaan pintavesien lämpötilan lasku alkaa kuitenkin vasta elokuun alkupäivinä.

Jaakon päivästä kertoo myös Kustaa Vilkunan Vuotuinen ajantieto, että silloin Jaakko heittää kylmän kiven veteen ja lopettaa kansanomaisen uimakauden, naulaa tuohen kiinni ja houkuttelee lapset papumaahan, hänen päivästään alkaa kaura kasvaa, hän sokaisee paarmat ja panee ne pussiin. Entisaikojen vanhat ja viisaat eivät kuitenkaan aavistaneet ilmastonmuutosta, joka on pidentänyt kesiä ja pilannut vanhoja kunnon talvia.

Ei käänny kesä syksyksi vielä Jaakkonakaan.

Paras kesä alkaa elokuussa

Oman paras kesäni alkaa vasta elokuun puolella, kun valtaosa Saimaalla lomailleista mökkiläisistä palaa kaupunkeihinsa viimeistään koulujen alkaessa 10. päivän paikkeilla. Yhtäkkiä järvellä on aivan eri tavalla tilaa ja rauhaa käydä kalassa ja seurata luonnon tapahtumia. Onkikarikolle ankkuroitu vene ei keiku jatkuvasti ohi kiitävien veneiden aiheuttamassa aallokossa eikä kahvimukin sisältö läiky pitkin veneen tuhtoa.

Ajankohdan upeutta lisää se, että mökkiläisten parveilun päätyttyä aloittavat Saimaan suuret ahvenet oman parveilunsa. Eväkkäät kerääntyvät karikoille ja ruovikoiden rintuuksiin, josta niitä voi ammentaa sydämensä kyllyydestä.

Koko avovesikautta ajatellen kesä ei ole elokuun alussa lopuillaan vaan vasta puolessa välissä. Ja kalastajan kesä vai paranee syksyä kohti, kun syönti paranee vesien viilentyessä ja kalat kartuttavat energiavarojaan talven varalle.

Kun ruska kirjavoi myöhemmin syksyllä rantoja, ei sekään ole vielä sinetti kesäkaudelle. Jäljellä on vielä monta hienoa viikkoa ennen jääkannen muodostumista. Ja sekös vasta kalastajaa elähdyttääkin, kun edessä ovat talven riemut pilkkivesillä.

Kalastuksen harrastajaa eivät huolestuta merkit kesän kulumisesta. Hän toivottaa vuodenaikojen vaihtelut tervetulleiksi ja sopeutuu niihin. Kalastaja ei ruikuta kesän katoamista vaan elää sitä.