Saimaan lohien vanhaa nimistöä koskevan kirjoitussarjan viimeisessä osassa kerrotaan tohtori Algot von Fieandtin kokemuksista nahkalohen eli nieriän kalastuksessa läntisellä Saimaalla.

Jussi ja hänen 2000-luvun taitteessa Yövedestä lohipellillä saamansa nieriä. Nykyisin nieriä on alueella kokonaan rauhoitettu.

Syksyllä 1921, tarkemmin Tidskrift för jakt och fiske –lehden marraskuun numerossa kirjoitti tohtori Algot von Fieandt aiheesta ”nahkalohi” vs. nieriä peräti viisisivuisen selvityksen.

Kirjoituksessani ”Saimaan lohet I” esitin tieteellisesti vakiintuneen oletuksen, että ”nahkalohi” on nieriä, ja sen mukana sen mielenkiintoisen ja vähän tunnetun tosiasian, että nieriä on erittäin yleinen ainakin Saimaan länsiosissa.

Tohtorimme kertoi tehneensä kesän mittaan neljä pitempää kalastusretkeä samoille lohivesille kuin nuoruudessaan ja saaneensa viisi ”nahkalohta”. Retkiseurueeseen oli kuulunut myös nuori ylioppilas P. S. (mahdollisesti P. Savenius), joka oli asunut koko kesäloman ajan hänen luonaan. Mukana oli myös Ristiinassa kesälomaansa viettänyt valokuvaaja O. L. (Onni Lindqvist), vannoutunut kalamies, joka omisti kajuutallisen moottoriveneen.

Mustasaaren vesillä

Heinäkuun 5. päivä vuonna 1921 oli aurinkoinen, tasainen tuuli kävi etelästä, lämpötila vaihteli lukemien 18–22–17 välillä ja Algot von Fieandtin ilmapuntari näytti lukemaa 750 mmHg. Kun aamukahvi on juotu, ilmestyi L. paikalle ja alkoi houkutella von Fieandtia ja ylioppilas S:a lohenkalastusreissulle Yövedelle. Kun lohisiima oli saatu selvitettyä, matkaan lähdettiin puolen päivän jälkeen hinaten samalla von Fieandtin suurempaa soutuvenettä.

Mukana oli vaatteiden ja ruuan lisäksi 220 elävää muikkua, joita L. säilytti sumpussa, riittävästi koukkuja, pitkäsiima ja korkkikohoja. Tunnin ajon jälkeen laskettiin 50 koukun siima Mustasaaresta Ristiinaan päin, 50 koukkua Mustasaaresta Himalansaaren suuntaan, 100 koukkua Mustasaaren koillispuolella olevan Kiistosaaren luota kohti Kirkkotaipaleenkanavan suuta ja loput 20 koukkua ilman kohoja Mustasaaresta pohjoiseen.

Mustasaarenselällä. Taustalla Kiistosaaret.

Siimaa laskiessaan miehet tapasivat seudun taitavimman ammattikalastajan, ”Perkale Hermannin”, joka oli saanut kesän mittaan runsaasti lohia, etenkin nahkalohia. Von Fieandt pyysi kalastajaa joskus kirkolla käydessään piipahtamaan myös hänen luonaan kertomassa Odenwallin haluamia tietoja Saimaan lohista ja niiden elintavoista. Hermanni lupasikin, mutta ei täyttänyt lupaustaan. Luultavasti Hermanni epäili tohtorin tieteellisiä tarkoitusperiä ja kenties myös yrityksestä vakoilla ammattisalaisuuksia.

Siiman laskemisen jälkeen miehet kokeilivat mukaan otettua harrilautaa ja virvelöintiä. Ensin mainittu antoi kolme pientä ahventa, jälkimmäinen ei mitään. Yönsä he viettivät vanhaan hyvään tapaan avoimen taivaan alla Mustasaaressa.

Heinäkuun 6. päivän aamu alkoi aurinkoisena ja tyynenä. Miehet uusivat Mustasaaren rannasta lähtevien siimojensa pohjapainoja, joista osa oli irronnut. Ja kun oli syöty keitettyjä perunoita, virvelöivät he pari tuntia saaren rantakallioilta ja soutivat harrilautaa. Molemmat puuhat olivat täysin tuloksettomia.

Algot von Fieandt ehdotti, että he kävisivät läheisessä Heinäniemessä tapaamassa Antti Hujasta, hänen vanhaa vielä elossa olevaa ystäväänsä. Moottori hyräytettiin käyntiin ja kokka suunnattiin kohti Haavinginlahtea, josta oli 1½ kilometrin jalkamatka Antin kartanolle.

Teki kipeää nähdä vanhus, kun hän hetken päästä tuli kotiin pyyntiretkeltään Pöllävedeltä. Hän oli vanha ja raihnainen, erittäin likainen ja pukeutunut riepuihin. Tilansa hän oli luovuttanut jo aikaa sitten vävylleen ja tyttärelleen, jotka ilmeisesti laiminlöivät hänen huolenpitoaan. Kun vanha mies oli hieman siistiytynyt, hän tuli tupaan luoksemme. Parin ryypyn jälkeen, mitkä tarjosin taskumatistani, hänen kielenkannattimensa vapautuivat ja tunnistin pikkuhiljaa entisen, kunniallisen Antin.

Antti muisti kaikki heidän entiset tarinansa kaikkine kommelluksineen ja vitseineen. Vanhuksen suureksi suruksi retkeläisten täytyi kuitenkin suoria takaisin järvelle. Lähtiessään he ostivat Antin tyttäreltä tilkan maitoa ja talsivat takaisen veneelle ja lähtivät kohti Mustasaaressa olevaa leiriään.

Sää oli sillä välin selvästi huonontunut. Taivaalle ilmestyi uhkaavia pilviä ja paluumatka tehtiin luoteismyrskyssä. Kun he pääsivät saarelle, alkoi todellinen kaatosade. Veneen kajuutta tarjosi kuitenkin suojaa, jossa he saattoivat tarinoida kuvina aiemmista kokemuksistaan.

Sään selkeni vasta parin tunnin kulutta sen verran, että miehet saattoivat aloittaa pitkänsiiman kokemisen. Aamulla kohennetusta siimassa oli iloisena yllätyksenä 2-kiloinen ”kiiltolohi”. Kanavan suulle päin lasketusta siimasta he saivat komean 3,5-kiloisen ”nahkalohen”, joka oli repinyt siiman irti ankkuristaan ja sotkenut 150 metrin matkalta.

Jäljistä päätellen siimassa oli ollut toinenkin, mahdollisesti jopa suurempi, kala joka oli päässyt irti. Päivä täydentyi, kun saaresta kohti kirkonkylää lasketusta siimasta tuli vielä 3-kiloinen ”kiiltolohi”, 2,5-kiloinen ”nahkalohi” ja pari ahventa. Viimeisestä, pohjaan lasketusta siimasta he saivat komean mateen.

Kalakoitos Käenniemenselällä

Seuraava, 10. elokuuta 1921 alkanut, Algot von Fieandtin ja kumppaneiden kalastusretki suuntautui Käenniemenselälle. Sää oli kaunis, heikko oli kaakon suunnalla, lämpötila 18 astetta ja ilmapaine 745 elohopeamillimetriä. Ennen lähtöään Saimaalle miehet kävivät kello 8 aamulla Kaitajärvellä kokemassa edellisenä päivänä laskemansa rapumerrat, joista he saivat 90 saksiniekkaa. Kaitajärven ja Saimaan välisellä Kilpijärvellä he tapasivat nuottaa vetäneen ”Hoojasen”, jolta se saivat korillisen kuoreita.

Miehet päättivät käyttää kuoreita syötteinä lohenkalastuksessa, koska he olivat kuulleet niillä saadun hyvin ”kiiltolohia” Käenniemenselältä. Ravut keitettiin matkaeväiksi ja kalaretki alkoi kello 3 iltapäivällä valokuvaaja L:n moottoriveneellä, jolla hinattiin jälleen von Fieandtin isompaa venettä.

Yksi viimeisimmistä Yövedestä pyydystämistäni nieriöistä. Kuva 1990-luvulta. Huomaa lohipellin eteen siimaan pujotettu koukuton houkutusperho.

Algotin 350-koukkuinen lohisiima laskettiin korkkikohojen varaan Käenniemenselälle kauniin sään vallitessa ja Saimaan levätessä peilityynenä.

Syötitimme koukut matkan aikana ja laskimme vaarattoman pohjakosketuksen jälkeen siiman Nihtiluodon matalikon sivuitse lahden poikki Murhaniemeen, sieltä takaisin Murhaluodolle ja sen matalikkoa pitkin Ison ja Pieni Syväsaaren väliseen salmeen ja lahden yli Himalansaaren rantaan, johon siima päättyi. Siiman kiinnitettiin koho joka 15. koukun jälkeen, mutta muuten se sai painua vapaasti syvemmälle. Sitten syötitimme laatikossa olevan siiman ja laskimme se etelään Himalansaaren rannan tuntumaan ja sieltä lahden poikki Kaposaareen, missä yövyimme. En ole ollut saarella sitten 1888 jälkeen. Nyt saari oli kuten ylimalkaan muutkin rannat kyseisellä Saimaan alueella vandalisoitu tunnistamattomaksi avohakkuulla ja kaskeamisella.

Kuvauksesta päätellen käytössä oli kaksi pitkäsiimaa: pitempi kelalla oleva, jonka koukkutapsit olivat irrallaan, ja lyhyempi laatikossa pidettävä, jossa oli kiinteät tapsit.

Ilta-aterian ja parin ryypyn jälkeen miehet vetäytyivät yöpuulle. L. nukkui veneensä kajuutassa, P. sen katolla ja von Fieandt paljaalla maalla saaren pensaikossa.

Aurinko ja aamun viileys herättivät miehet jo kello 4 aamulla. Lämpimikseen he alkoivat kerätä tarkoitusta varten tehdyllä pohjaharalla lumpeita istutettavaksi von Fieandtin kotirantaan. Kun koveneva pohjoistuuli toi kello 9 aikoihin tullessaan uhkaavan pilven, miehet kiirehtivät nostamaan siimojaan.

Alku näytti synkältä, sillä koko matkalla selän poikki ei saatu pyrstöäkään. Vasta lähempänä Murhaluotoa oli siimassa muutama made ja pieni 900-grammainen ”nahkalohi” sekä joitakin ahvenia. Siitä edelleen Murhaniemeen ja takaisin matalikolle nousi siima täysin tyhjänä. Sitten alkoi siimassa olla ahvenia, ensin yksittäisiä ja lopulta lähes joka koukussa. Sitten oli taas tyhjää Syväsaarille asti, mutta saarten välisessä salmessa ja sen lähellä siimassa oli hyväkokoinen hauki, kaksi valtavaa säynettä ja runsaasti ahvenia.

Sitten avautuivat taivaan tulvaportit ja vettä tuli kaatamalla aina klo 3 iltapäivällä asti. Laatikkosiima ei antanut alkumatkallaan mitään, mutta syvästä leirisaaren salmesta selkäveden tuntumasta he saivat kaksi ”nahkalohta”, joista toinen painoi 600 ja toinen 300 grammaa.

Sateen yhä jatkuessa he söivät päivällisensä improvisoidun teltan alla ja aloittivat kotimatkansa klo 5 paikkeilla. Algotin kotirannassa Lukkosaaressa he olivat klo 9 illalla, minkä jälkeen he jakoivat tasan saaliinsa, jota oli yhteensä noin 20 kiloa.

Näyte tutkijalle

Retkellä saatu pienin ”nahkalohi” säilöttiin formaliiniliuokseen. P. S. toimitti sen myöhemmin yhdessä aikaisemmin saadun ”nahkalohen” nahan kanssa professori K. M. Levanderille tunnistamista varten. Algot von Fieandt saikin professorilta 28. syyskuuta päivätyn kirjeen, jossa hän kirjoitti muun muassa seuraavaa:

Erityisen mielenkiintoista on saada tietää, että nieriää esiintyy Yövedellä, sillä siitä on aiemmin raportoitu vain muualla Saimaan koillisilla vesillä (Pyhäselkä, Orivesi, Puruvesi). Olsi toivottavaa, että pyydystetyt yksilöt mitataan ja punnitaan ja vannasluu otettaisiin talteen kalan keitetystä päästä. Myös muut tiedot, kuten pyyntiaika, pyyntipaikan tyyppi, kalan käyttämä ravinto, pyyntitapa jne. ovat tietysti toivottavia. Nieriän luonnonhistoriasta Suomessa tiedetään kovin vähän, joten pienetkin asiaan liittyvät tiedot olisivat tervetulleita. Luvallasi luovutan konservoidun kalan ja nahat eläintieteelliselle museolle ja mainitsen löydöstä kyseiselle seuralle ja kalastusseuralle.

Emonieriän mittausta Kuolimolla syksyllä 1913.

Professorin kirje oli Algotille selvästikin tärkeä ja hän oli selvästi ylpeä omasta panoksestaan kalantutkimuksen hyväksi, koska hän halusi liittää kirjeen kokonaisuudessaan lehdelle lähettämäänsä juttuun.