Saimaan lohikaloista käytettiin sata vuotta sitten mitä erilaisempia nimiä, jotka kuvailivat enemmänkin kalojen ulkomuotoa kuin varsinaista lajia. Toisaalta niitä kaikkia – lohta, taimenta että nieriää – saatettiin sanoa yhteisellä nimellä vain ”lohiksi”. Artikkeli on jatkoa edelliseen blogiini.

Heinäkuussa 2006 Saimaan Yövedestä pyydystetty lohi. Nykyisin Saimaasta ei saa ottaa saaliiksi rasvaevällistä järvilohta eikä kesä–elokuussa rasvaeväleikattuakaan. 

Tohtori Algot von Fieandt sai pari kuukautta myöhemmin artikkeliinsa vastineen Tidskrift för jakt och fiske –lehden helmikuun numerossa vuonna 1921. Asialla oli metsänvartijakoulun opettaja, maisteri E. Odenwall, joka aloitti kirjoituksensa paljastamalla, että tiedemiehet tietävät Saimaan lohista vähemmän kuin herra v. Fieandt.

Saimaan lohimuodot ovat samanlaisia kuin muissakin sisäjärvissä. Mitään reliikkiä kiiltolohta (blanklax, Salmo salar) ei näytä merestä nousevan, vaikka vesistön koon ja siinä esiintyvän reliikkihylkeen perusteella voisi niin olettaa. Uusiksi voitaisiin mahdollisesti nimetä haukilohi-nimellä kuvatut yksilöt; mutta ne ovat melko varmasti vain – syystä tai toisesta – kahden muun lohimuodon nälkiintyneitä yksilöitä. Väri ja suuri pää muistuttavat muiden järvien syvän veden muotoja.Steriiliä lohta kuvataan yleisesti hopeankiiltoiseksi ja hyväkuntoiseksi. Kaksi ensin mainittua tyyppiä, siikalohi ja sorvalohi, taas vastaavat kaikilta olennaisilta osiltaan kahta yleisesti tunnettua tavallisen järvitaimenen muotoa. (E. Odenwall, Tidskrift för jakt och fiske 1.2.1921, käännös kirjoittajan)

Laji nro 18 (blanklax, lohi) Gösta Sundmanin kirjasta Suomen kalat.

Odenwallin mielestä lohien taksonomia vaikutti pääpiirteittäin ratkaistulta ja hän luetteli lajien tieteelliset nimet: Salmo salar, Trutta trutta, Trutta lacustris ja Trutta fario eli merilohi, meritaimen, järvitaimen ja purotaimen. Hän ehdotti tutkittavaksi, että ovatko Saimaalla tavattavat siikalohi ja sorvalohi saman lajin muotoja. Se, että nuori siikalohi muistuttaa sorvalohta, ei todistanut Odenwallin mukaan vielä mitään. Hän kaipasi tietoja kalojen kutupaikoista ja –ajoista, iästä, mitoista ja sukuelimien tilasta sekä saalismääristä, pyyntipaikoista, veden syvyydestä jne.

Vastineensa lopussa E. Odenwallin tekstissä on jo lähes ivallinen sävy, kun hän kommentoi von Fieandtin kuvailemaa neljättä lohimuotoa.

Herra v. Fieandtin antama tieto lohen neljännestä muodosta, nahkalohesta, on puhdas skandaali maamme luonnontutkimukselle; maamme suurimmassa järvessä suhteellisen yleisenä esiintyvä suurikokoinen ja arvokas kalalaji, jonka olemassaolosta ei eläintieteilijöillä ole aavistustakaan. Lohi, jolla on niin pienet suomut, että siitä voi sanoa että sillä ei ole suomuja lainkaan, on tietysti nieriä. Kyseinen kala on, ohimennen sanottuna, yksi vaihtelevimmista ja meillä vielä täysin tutkimaton.

Oliko Odenwall lukenut von Fieandtin artikkelin lopun kyllin huolella? Siinähän von Fieandt selvästi totesi saman kuin Odenwallkin, että nahkalohi on tavallinen nieriä.

Yöveden Mustasaarenselältä 1990-luvulla saatu nieriä. Nykyisin nieriä on alueella rauhoitettu.

Algot palaa astialle

Algot von Fieandt palasi aiheeseen Tidskrift för jakt och fiske –lehden huhtikuun numerossa 1921. Hän oli sitä mieltä, että jonkun nuoren eläintieteilijän pitäisi jo tulevana kesänä tutkia asiaa paikan päällä Saimaalla. Von Fieandt lupasi auttaa tutkimuksissa kykynsä mukaan, kun hän lomailee kesällä Ristiinassa.

Jos tällainen tutkimus tehtäisiin, olen vakuuttunut, että se osoittaa sen, että nieriä todella on melko yleinen laji Saimaassa.

Loppusyksyn taimen Yövedeltä. Kuva on vuodelta 2003, jolloin rasvaevällä varustetun kalan sai vielä ottaa saaliiksi. Von Fieandtin tarkoittama ”sorvalohi” oli todennäköisesti taimen.

”Sorva”- ja ”siikalohista” von Fieandt oli sitä mieltä, että ne ovat kaksi eri lajia eivätkä saman lajin eri ikäluokkia. Jos ne olisivat samaa lajia, tulisi ”sorvalohta” pitää ”siikalohen” nuoruusvaiheena, eräänlaisena forellina. Siinä tapauksessa ei pitäisi koskaan esiintyä pieniä ”siikalohia” eikä suuria ”sorvalohia”. Lisäksi saaliiksi pitäisi saada kyseisten lohimuotojen muuntumisvaiheessa olevia yksilöitä. Mutta:

Tosiasia kuitenkin on, että sain paljon useammin pieniä ”siikalohia” kuin ”sorvalohia”. Erityisesti tulee mieleen tapaus, kun sain Liittokivenselällä noin 10 siikalohta, jota painoivat pikemminkin alle kuin yli yhden kilon. Ne olivat hopeanhohtoisia, kuten saman lajin suuremmat yksilöt, ja niissä oli vain aavistuksen tummempia pilkkuja ja niistä puuttuivat kokonaan punaiset tai keltaiset täplät. ”Sorvalohesta” en ole koskaan saanut pieniä yksilöitä, enkä lajien välisiä kehitysmuotoja.

”Haukilohta” Algot von Fieandt piti ”siikalohen”, ei steriilinä, vaan jostain muusta syystä degeneroituneena muotona.

(Jatkuu seuraavassa blogissa.)