Voiko kalastus olla liian helppoa? Onko se enää edes hauskaa, jos kalaa nousee kuin suokuokalla ja kalakontti täyttyy alta aikayksikön?

Muutaman tonnin saalis Saimaan muikkua on troolarille mieluinen mutta ei vielä mikään ylisuuri saalis, jolle ei löytyisi markkinoita. Kuvassa yksi monista troolin perästä aluksen kannelle nostettavista annoksista.

Meitä kalaan lähtijöitä on moneen veneeseen ja monelle rannallekin. Ammatikseen kalastajat ovat suurten saaliiden perässä, eikä kotitarvekalastajakaan pane hyvää kalantuloa pahakseen, mutta monille vapaa-ajankalastajille on tärkeintä itse kalastus ja mahdollinen saalis vain mukava bonus luonnossa olemisen lisäksi. Pyydystä ja päästä -kalastaja jahtaa kontakteja mahdollisimman suuriin kaloihin kamera ja vapautuspihdit valmiina.

Suuret pyydyssaaliit

Suomalaisen ammattimaisen kalastuksen suurimmat saaliit ovat olleet silakkaa. Nykyaikaisen silakkatroolien suurimmista kertasaaliit lienevät kymmenien tonnien luokkaa, mutta myös perinteisin menetelmin on ammennettu kelpo apajia. Nuotat olivat ennen suuria ja saaliit sen mukaisia.

Suomen elokuvasäätiön entisöimällä filmillä nostetaan Rymättylän vesiltä talvella 1939 kelpo määrä kalaa suomaisiin ruokapöytiin. Nykyisin suuri osa silakkasaaliista menee turkistarhoille ja lohenkasvattamoille.

Turun saaristossa Maskun puolella Lemunlahden pohjukasta sai torppari Lambert Juslin sata vuotta sitten – tarkemmin 12. huhtikuuta 1922 – jään alta silakkanuotalla yhdellä vedolla harvinaisen suuren lahnasaaliin. Aikalaistietojen mukaan saalista nousi peräti ”300 kuormaa”, mikä lienee liioittelua. Suomen kalastuslehden mukaan saalis oli noin 35 tonnia eli noin 80 talvikuormaa.

Joskus käy mäihä kotitarvepyytäjälläkin. Ollessani kesätöissä 1970 Pieksämäellä osti muuan työkaveri ensimmäisen verkkonsa ja laski sen yöksi Pyhittyyn. Aamulla verkossa rimpuili yli 100 kiloa kookkaita kutulahnoja. Loppui kalan nuusa joksikin aikaa hänen perheeltään.

Itse erehdyin laskemaan 1980-luvun lopulla pari 50-millistä verkkoa väärään paikkaan. Toiseen ui tasan 50 ja toiseen 49 kämmen kokoista tai vähän suurempaa lahnanlappua. Opin kerrasta.

Ihka ensimmäisellä kalareissullani Yöveden Salonselälle uistimeni jäi Jänisluodon pohjoispuolella kiinni ”pohjaan”, joka alkoi potkia jäyheästi vastaan. Kun irrotin uistinta merkitsemättömän verkon yläpaulasta, en voinut olla näkemättä, että pyydys oli kuin ahdettuna täynnä valtavia lahnoja, kaikki järjestään yli kaksikiloisia. Unenomainen näky!

Vapasaaliin määrä on hallittavissa

Vapavälinein ei voi saada vahingossa ylisuuria saaliita ainakaan kalojen lukumäärällä tarkasteltuna. Ellei kalastus mene överiksi saalishuuman keskellä. Niin voi käydä, jos kalaa on jostain syystä kerääntynyt paikalle suuria määriä ja ne ovat kovalla syönnillä.

Ahvenen täkyonkijan vapa taipuu parhaimmillaan yhtenään.

Tasavallan presidentin ja armoitetun kalamiehen Urho Kaleva Kekkosen (1900–1986) kerrotaan joskus vedelleen virvelillään samalla rantakivellä seisten parisataa rautua. Tämä tapahtui jossain Käsivarren maisemissa. Adjutantit irrottivat kalat koukuista ja toimittivat kivelle välipalaa ja muita virvokkeita.

Oma pahin kalastushulluuskohtaukseni sattui elokuussa 1979, kun tavoitin yhtenä yöseutuna Inarinjoen Matinkönkään ja Angelin yläpuolella olevan Reikäkivenkosken väliltä toistasataa harjusta, kaikki halvalla perhokalastussetillä. Suurin osa kaloista sai toki vapautensa takaisin, mutta millä prosentilla aiheutin niille kohtalokkaita vaurioita, jäi mysteeriksi. Aika vähäjärkistä öykkäröintiä se oli.

Kun kalaa tulee helposti ja paljon, sitä myös kalastetaan paljon ja usein yli oman tarpeen. Jos kaloille on käyttöä vaikkapa ystävien ja naapureiden joukossa, ei suurenkaan saaliin ottaminen ole iso synti – kunhan kyseessä on kalastusta kestävä ja runsaslukuisena esiintyvä kalalaji.

Hyvillä kalapaikoilla ja hyvissä olosuhteissa saattavat myös harvinaisemmat ja jopa uhanalaiset kalat äityä ajoittain hurjalle syöntipäälle: tulee taimenia tuiskuna, liikaa siikaa tai hurjasti harjusta. Silloin saattaa kalastaja jatkaa saaliskiintiön täyttymisen jälkeen pyydystä ja päästä -periaatteella. ”Kun kerrankin saa vetää saalista sydämensä kyllyydestä”.

”Minä en ainakaan lähde heti takaisin kotiin, jos olen tuonut veneeni satojen kilometrien päähän ja saan ison järvilohen ensimmäisen tunnin aikana”, perusteli muuan innokas uistelija, kun keskustelimme yhden järvilohen päiväkohtaisesta saaliskiintiöstä Saimaalla. Samaan hengenvetoon hän ilmoitti jatkavansa kalastusta pyydystä ja päästä –periaatteella.

Vaikka kalastus on hauskaa ja kalan saaminen vielä hauskempaa, itse kunkin kalastusharrastajan olisi ehkä syytä pohtia oman kalastuksensa laatua ja määrää. Onko minun välttämättä kalastettava juuri uhanalaisia lohikaloja? Mikä on sopiva kertasaalis? Onko kalan väsyttäminen ja vapauttamien ”turhan takia” tosiaan minun juttuni?

Kalasta läheltä ja runsaslukuisia kaloja

Kalastin ennen jopa 130–150 päivänä vuodessa. Kun kalatkin osallistuivat aktiin joskus kiitettävästi, jouduin usein runsaudenpulaan. Kalastin myös täysin tahallani esimerkiksi haukia vain väsytelläkseni ja päästääkseni niitä takaisin. Tai olihan omaatuntoa rauhoittavana verukkeena vieheiden koekalastus lehtijuttuja varten.

Jäätyäni eläkkeelle 2010 kuvittelin, että nyt minulla vielä enemmän aikaa käydä kalassa. Kävikin päinvastoin: nykyisin kalastan ehkä vain 30–50 päivänä vuodessa. Silti kotiin tuotavaa saalista nousee vedestä vähintään entiseen malliin.

Syötäväksi parahultaisen kokoinen Saimaan karikoilta täkyonkeen napannut ahven.

Kuinka tämä on mahdollista? Kaksi selitystä: 1) kalastan enimmäkseen läheltä kotoani, jolloin matkoihin ei kulu aikaa eikä paljon luonnonvarojakaan, ja 2) harrastan aiempaa tehokkaampia kalastustapoja. Ehkä olen myös oppinut lähtemään kalaan oikealla hetkellä ja käyttämään sopivia menetelmiä ja välineitä.

Otan esimerkiksi ahvenenkalastuksen. Kalastin ennen ahventa hyvin monipuolisesti onkimalla, pilkkimällä, lipalla, jigillä, pikkuvaapulla ja jopa perhoilla. Koska saaliit olivat keskimäärin pieniä tai korkeintaan kohtuullisia, kalalla sai käydä tuon tuostakin syyllistymättä ylikalastukseen.

Nykyisin kalastan ahventa kesäiseen aikaan pääasiassa täkyongella yhdessä vaimoni kanssa. Ajaa hurautamme veneellä lähimmän ruovikon laitaan, josta pyydystämme ensin 8–9-millisellä kelluvalla täkyverkolla muutaman kymmenen kappaletta salakoita tai särkiä syöteiksi. Täyt irrotellaan verkosta astiaan, jossa on kylmää vettä. Ei haittaa, vaikka kalat kuolevat irrotettaessa tai pian sen jälkeen.

Sitten ajamme lyhyen matkan tuttuun ottopaikkaan, jossa on vettä 4–10 metriä ja laskemme veteen keulamoottorin, jonka taivasankkuri pitää meidän paikalla kalastuksen ajan.

Kalastus tapahtuu notkealla virvelivavalla, joissa on pieni avokela ja 0,20-0,30 mm paksu monofiilisiima. Siiman päässä on pitkävartinen nro 2–6 koukku ja sen yläpuolella 10–40 g painava Catherine-paino. Täkykala kiinnitetään koukkuun keskeltä selkää niin, että koukun kärki tulee esiin kalan pääpuolelta.

Vaihtoehtoinen väline on pitkällä notkealla kärjellä varustettu pilkkivapa, jolla kalastettaessa kala nostetaan siimasta lappamalla. Menetelmän etu on syötin laskeminen välittömästi takaisin oikeaan ottisyvyyteen, jos kalat ovat välivedessä.

Täky lasketaan pohjan tuntumaan tai kaikuluotaimen paljastaman kalaparven oleskelusyvyyteen. Jos ahvenet ovat syönnillään, isku tulee lähes heti. Kalastajan on maltettava odottaa hetken aikaa, että ahven ehtii niellä syötin, ennen kuin tekee vastaiskun ja kelaa kalan ylös.

Tavallinen saalisahvenen koko meidän kalapaikoillamme on 300–400 grammaa, mutta joskus jopa vain 100-grammainen ahven saa nieltyä täkyä sen verran, että jää ylähuulestaan kiinni koukkuun. Erittäin tavallisia ovat myös hauet aina 5-kiloisiin saakka. Kuhia emme ole juuri ahvenpaikoiltamme saaneet, mutta niitä voi kalastaa samalla tekniikalla erikseen kuhapaikoilta.

Suurimmat, yli puolikiloiset, ahvenet kannattaa koukata haavilla. Kalat tainnutetaan ja verestetään välittömästi ja pannaan kylmälevyillä jäähdytettyyn kylmälaatikkoon. Kiloa lähentelevät ja sitä suuremmat raitapaidat ovat normaalissa täkykalastuksessa melko harvinaisia ja ne voi päästellä varovasti takaisin veteen sukuaan jatkamaan.

Parhaimmillaan täkyonginnan tahti on sellainen, että kun tunnin onkii, saa perata kaksi tuntia. Saaliinkäsittelyyn kannattaa siis varata aikaa.

Kun saaliin määrän rajoittaa kohtuulliseksi, pääsee käymään useammin kalassa.

Helpompaa kuin heinänteko! Kausi alkaa jo kesäkuussa ja jatkuu lokakuulle. Huippusyönnit sattuvat usein elo–syyskuun paikkeille. Tosiasiassa ahven nappaa täkyyn koko vuoden ja täkyongintaa kannattaa ehdottomasti kokeilla myös talvella jään alta.

Näin siis Saimaalla, mutta varmasti monilla muillakin järvillämme. Kansalliskalamme ahven on antoisa kalastajan kaveri ja monien mielestä paras ruokakala.

Seuraavalle reissulle lähdetään vasta sitten, kun entiset kalat on syöty. Kannattaa siis pysyä kohtuudessa, että pääsee useammin kalaan.