Voisiko Tenonjoen lohenkalastusta säädellä tähänastista järkevämmin ja samalla turvata matkailupalveluja tarjoavien elanto?

Rantakalastajia Tenon Alakönkäällä.

Tenojoen vesistössä ei kalasteta tänä vuonna lohta – ei perinteisin pyydyksin, soutamalla eikä rannalta heittokalastamalla. Valtioneuvosto rauhoitti asetuksellaan 359/2021 lohen ajaksi 1.5.2021 – 31.12.2021 Tenon pääuomassa, Inarinjoessa ja Kietsimäjoessa sekä kyseisten jokien Suomen puolella olevissa sivuvesistöissä. Norja puolestaan rauhoitti lohen omalla puolellaan Tenon vesistössä ja jokisuulla meressä.

Lohen rauhoitus merkitsee samalla täydellistä lohenkalastuskieltoa. Muun kalastuksen yhteydessä saatu lohi on viipymättä laskettava takaisin veteen mahdollisimman hyväkuntoisena. Lisäksi lohen kalastukseen soveltuvat kalastusvälineet ja –tavat on kielletty. Kielletyiksi välineiksi mainitaan potku- ja mertapato, seisova verkko, kulutusverkko sekä vapa ja viehe veneestä kalastettaessa.

Sallituksi kalastustavaksi jää siten lähinnä vain rannalta tapahtuva viehekalastus, jossa tavoitteena ovat muut kalat kuin lohi.

Miksi entinen sääntely ei riittänyt?

Kun Tenosta vielä sai lohta – joskus hyvinkin – kalastus ei ollut niinkään säänneltyä kuin se on viime vuosina ollut. Lupia sai ostaa milloin tahansa kalastuskauden aikana mille tahansa jokiosuudelle. Kalastajia alettiin kuitenkin jakaa jo varhaisessa vaiheessa eri kasteihin välineiden ja kalastustavan mukaan.

Soutukalastajat asetettiin etulyöntiasemaan rantakalastajiin nähden, paikalliset käypäläisten edelle. Perhokalastajat olivat virvelinveivaajia etuoikeutetumpia. Lopulta armon saivat lähinnä vain nopeimmat ja rikkaimmat luvanostajat.

Saaliit vaihtelivat luonnollista rytmiään. Heikompia vuosia seurasivat runsaammat ajat aina uuden tuhatluvun ensimmäiselle vuosikymmenelle asti. Mutta sitten jokeen nousevien lohien määrä ei kohonnutkaan enää entiselle tasolleen ”hyvinäkään” vuosina. Vaikka kalastajamäärää oli saatu vähennettyä jakamalla joki pooleihin ja myymällä niille lupia vain rajoitetusti .

”Köyhät” jokkisluokan kalastajat saatiin pois jokivarresta ja maksukykyiset (ja nopeat) pääsivät nauttimaan kalastusväljyydestä Euroopan hienoimmalla lohijoella. Matkailupalvelujen tarjoajien ei tarvinnut enää tuskailla työn runsautta – eikä lompsan paksuutta.

Lohikannan piti kääntyä jyrkkään nousuun, mutta niin ei tapahtunut. Missä vika, kenen syy?

Syy on tietenkin muissa kuin minussa. Näin tuntuvat ajattelevan useimmat Tenolla kalastavat ja Tenon kalastuksesta hyötyvät tahot. Paikalliset ja turistikalastajat syyttävät toisiaan, merikalastajat ja sisämaan kalastajat toisiaan.

Myös luonnossa tapahtuu merilohelle epäedullisia muutoksia: lämpenevä ilmasto on tosiasia, ja kyttyrälohen leviäminen myös Tenon vesistöön on vähintään yhtä valitettavaa.

Missä viipyvät kalastajakohtaiset saaliskiintiöt?

Syystäkin voi kysyä, miksi Tenon kalastuksensäätelyssä ei ole koskaan kokeiltu kalastajakohtaisia saaliskiintiöitä, mitkä ovat arkipäivää ja juhlaa tuhansilla kalastuspaikoilla ympäri maailmaa?

Haluavatko jotkut paljon kalastavat tahot turvata itselleen oikeuden entisiin suuriin vuosisaaliisiin? Pelätäänkö valvonnan vaikeutta? Mikä mättää?

Jos ja kun Tenolla saa tulevaisuudessa taas kalastaa lohta, voisi kalastuksensäätelyn toteuttaa myös niin, että lohta ei kalasteta liikaa ja kalastajat ovat silti suurelta osin tyytyväisiä ja matkailuelinkeinokin saa osansa joen tuotosta.

Kalastuksesta on tehtävä kohtuullisen halpaa, mutta lohen saamisesta kallista ja rajoitettua.

Tämä toteutuu niin, että kalastajalle myydään edullinen peruslupa, jolla saa kalastaa kalastuslain ja paikallisten sääntöjen puitteissa, ja erillinen kalliimpi lohenkaatolupa, jolla saa ottaa saaliiksi yhden lohen. Lupa voisi käytännössä olla tunnuksella varustettu merkki, joka on kalan saannin jälkeen välittömästi kiinnitettävä kalaan. Ja hallussa saisi pitää vain virallisella merkillä varustettua lohta.

Lohta kalastavalla olisi silloin oltava aina peruslupa ja vähintään yksi lohenkaatolupa. Kaatolupa voisi olla myös perhekohtainen. Kaatolupien loputtua olisi lopetettava myös lohen kalastaminen.

Vuosittaisten kaatolupien määrästä päättäisivät samat tahot kuin nykyisinkin yhteistyössä asiantuntijoiden kanssa. Tärkeää olisi päättää myös kaatolupien kalastajakohtaisesta määrästä. Ensi alkuun voisi kokeilla vaikkapa kolmea lohta kalastajaa kohti. Jokaiselle luvanostajalle olisi kuitenkin turvattava mahdollisuus yhden lohen kalastamiseen kauden aikana.

Ehdotuksia: Peruslupa voisi maksaa esimerkiksi 10–30 € vuorokaudessa ja lohenkaatolupa 100–300 € kalalta. Vene- ja rantakalastajien erottelun voisi lopettaa, samoin soutu- ja perhokalastuksen suosimisen. Vieheissä käytettäviä koukkumääriä ja –kokoja voisi rajoittaa sekä säilyttää viikkorauhoitukset.

Järjestely lisäisi onnistuessaan kalaturistien määrää, mutta turvaisi silti lohikantojen ja matkailuelinkeinon säilymisen.

Ugh, olen puhunut!