Perinteisen keräilytalouden – metsästys, kalastus, marjastus ja sienestys – lisäksi luonnossa voi tietyin rajoituksin harrastaa myös maahan hautautuneiden metalliesineiden etsintää.

Tarkempaan etsimseen käytettävä pinpointteri ja perusetsintään soveltuva isompi metallinpaljastin.

Tuhannet suomalaiset ovat innostuneet nykyaikaisesta aarteenetsinnästä helppokäyttöisten metallinpaljastimien avulla. Halvimmat laitteet maksavat vain joitakin kymppejä, eikä laadukkaimpienkaan ”piippareiden” hankkiminen rasita lompakkoa kohtuuttomasta. Jo muutamalla satasella saa kunnolliset välineet.

Oma aarteenetsintäharrastukseni alkoi satunnaisesta ostopäätöksestä, jonka tein pari vuotta sitten lapinreissun paluumatkalla. Matkaan lähti Garrett Ace 250 -niminen paristoilla toimiva vekotin. Vähän myöhemmin täydensin välineistöä saman tuotemerkin Pro-Pointer II -metallinpaljastimella. Kaivuuhommat olen tehnyt kokoon taittuvalla kenttälapiolla ja pienellä istutuslapiolla.

Lupa-asiat kuntoon

Metallinpaljastimella saa paikantaa maassa olevien metalliesineiden sijainteja kaikkialla missä liikkuminenkin on jokaisenoikeuden perusteella sallittua, mutta maan kaivaminen ja löydettyjen esineiden haltuun ottamiseen tarvitaan yleensä ainakin maanomistajan lupa.

Metallinpaljastimen anturia liikutetaan sivusuunnassa lähellä maan pintaa samalla kun kävellään rauhallisesti eteenpäin.

Muinaismuistolain mukaan kaikki yli 100 vuotta vanhat esineet, joiden omistajaa ei tunneta, kuuluvat valtiolle. Jos maasta löytyy muinaisesine – tai edes epäilee sellaisen löytäneensä – kaivaminen on lopetettava välittömästi ja löydöstä on ilmoitettava museovirastolle. Jos muinaisesineitä alkaa löytyä pellosta, kaivaminen on syytä lopettaa viimeistään kahden esineen löydyttyä.

Tunnetut muinaisjäännökset ovat täysin lain suojaamia ja niihin ei pidä missään tapauksessa kajota. Viime aikojen ikävin harrastajien mainetta mustannut tapaus on vuodelta 2017, jolloin Raaseporin linnan lähistöllä tehtiin törkeää vahinkoa kaivamalla kymmeniä kuoppia ja varastamalla muinaismuistoja.

Museovirasto suosittelee, että etsintöjä ei tehtäisi 200 metriä lähempänä tunnetuista muinaisjäännöksistä. Tämä tarkoittanee etsintöjä, joissa esineitä todella kaivetaan esiin maasta ja otetaan haltuun. Pelkkä piipparin kanssa metalliesineiden paikantaminen ei liene rikollista.

Hiekkarannalla on helppo harjoitella

Helpoimpia harjoituskohteita ovat yleiset uimarannat sekä veneilijöiden ja retkeilijöiden suosimat hiekkarannat. Etsintää voi harrastaa järjestelmällisesti rantaa haravoimalla tai keskittymällä todennäköisimpiin paikkoihin, kuten tulipaikkojen ja pukukoppien ympäristöihin.

Kohteen sijainti paikannetaan tarkemmin pitämällä Pinpoint-nappia pohjassa ja liikuttamalla anturia.

Etsintä on rauhallista kävelyä, jonka aikana metallinpaljastimen anturilla pyyhitään edestakaisin lähellä maanpintaa. Kun paljastin antaa toivotun signaalin, painetaan laitteen pinpointer-nappia ja paikannetaan kohteen tarkempi sijainti. Esine on paikassa, missä signaali on voimakkaimmillaan. Laite ilmoittaa myös kohteen summittainen syvyyden ja jopa sen, mistä metallista on mahdollisesti kyse.

Kokemuksen karttuessa metallin lajin voi tunnistaa jopa piippauksen taajuuden perusteella. Äänet matalimmasta kirkkaimpaan kielivät raudasta, alumiinista, kuparista, kullasta ja hopeasta. Monet seosmetallit sijoittuvat jonnekin välille. Periaatteessa mikä tahansa sähköä johtava materiaali, kuten lyijykynän ”lyijy” eli grafiitti, voi saada metallinpaljastimen ääntelemään.

Kohteen esiin kaivaminen on hiekkarannalla helppoa. Sen voi tehdä jopa paljain käsin, mutta kätevimmin esimerkiksi kokoon taittuvalla kenttälapiolla tai puutarhatyövälineistä tutulla istutuslapiolla. Jos käytössä ei ole pientä käsikäyttöistä pinpointeria, kannattaa välillä kokeilla isolla metallinpaljastimella, joko esine on kuopan viereen nostetun hiekan joukossa. Jos on, niin sitten etsimistä voi jatkaa jakamalla kasan ensin kahteen osaan ja niin edelleen.

Kaivamiseen käytettäviä keveitä välineitä.

Tarkimmat metallinpaljastimet reagoivat hyvinkin pieniin kohteisiin. Itse olen löytänyt jopa vain nuppineulan pään kokoisia metallinsiruja.

Arvottomia tai vähäarvoisia löytöjä

Lähes kaikki löydöt ovat arvottomia ihmisten tahallaan pois heittämiä pienesineitä. Kun tutkin vuosi sitten Pistohiekan rantaa – jotka tunnettiin takavuosina muun muassa railakkaista juhannusjuhlistaan – paljastui, että ranta koostui hiekan lisäksi pullonkorkeista: vanhimmassa kerrostumassa olivat lähes jo loppuun syöpyneet repäisykorkit ja tuoreemmassa kruunukorkit.

Louhiveden Hietaniemen rannalta löytynyttä esineistöä.

Ikävimpiä hiekkarantojen löytöjä ovat terävät esineet, kuten ruosteiset naulat, jotka ovat perua juhannuskokoissa poltetuista veneistä ja muusta rojusta sekä paikalla joskus sijainneista rakennuksista. Niiden poistaminen hiekan joukosta saattaa jopa säästää jokin paljasjaloin rannalla kirmaavan lapsen ikäviltä vammoilta. Roinan voi toimittaa metallinkeräykseen.

Pullonkorkkien ohella rannoilta löytyy lähes vuorenvarmasti myös muuta retkeilijöiltä jäänyttä tavaraa, kuten teltankiiloja, pussinsulkijoita ja  foliota. Parhaita löytöjä ovat kolikot, korut ja kalastajien hukkaamat uistimet.

Arvolöydötkin mahdollisia

Hiekkarantoja todennäköisemmin arvolöytöjä voi tehdä ympäristöissä, joissa on ollut asutusta tai muuta toimintaa jo vuosisatojen ajan. Vanhojen maatilojen pihapiirit ja pientareet voivat kätkeä perinteisten maatalouden harjoittamisessa käytettyjen metalliesineiden lisäksi myös muinaismuistoksi luettavaa esineistöä.

Pelloilla esineet ovat maan muokkauksen vuoksi siellä täällä hajallaan, mutta lähimetsissä ja peltosaarekkeissa voi odottaa löytäjäänsä kokonainen aarrekokoelma. Maahan haudattuja aarteita on oikeasti olemassa ja niitä on löydetty alan harrastajien toimesta aivan viime aikoinakin.

Omat ”arvolöytöni” ovat toistaiseksi olleet vain alle 100 vuotta vanhoja kolikoita sekä erilaisia maataloudessa ja veneissä käytettyjä rautaesineitä.

Vanhoja kolikoita: ylhäällä Juhana III:n aikainen hopeinen 2-äyrinen ja alhaalla Kristiinan aikainen kuparinen neljännesäyrinen.

Välineilläni on kuitenkin löydetty oikeasti vanhojakin esineitä, kun lainasin niitä parille innokkaalle nuorelle. Yhden päivän aikana he löysivät muun muassa Juhana III:n ajalta peräisin olevia hopeisia kahden äyrin kolikoita ja Kristiina-kuningattaren aikaisia kuparisia neljännesäyrisiä. Kolikot olivat jo lähes tunnistamattomiksi syöpyneitä, mutta ne kertovat omaa tarinaansa paikalla joskus tapahtuneista asioista.