Kun Nälönvirran paine saa soutajan voimistamaan aronvetojaan, taipuu laitavapa kaarelle ja kela alkaa soittaa säveltä, johon kalastaja ei koskaan kyllästy. Kalastajan arkea ja juhlaa sata vuotta sitten Palokin koskilla Heinävedellä, mutta täysin mahdollista myös tulevaisuudessa, jos kuuluisa koskisarja joskus palautetaan entiseen loistoonsa.
Palokin Hapatoslampi Saunalammen yltä nähtynä. Maantien alla vasemmalla Hapatoskoski ja oikealla Kissakoski, Lammen länsipäästä lirisee Sahakoski alapuoliseen Varisveden Sahanlahteen. Etualalla ”koskien” välisaaren rannalla kalastajien käytössä oleva laavu.
Kalaisa koskisarja sai osittaiset kahleensa jo 1770-luvulla
Palokin kosket, joita pitkin Juojärven vedet laskevat 19,2 metriä alempana olevaan Heinäveden reitin Varisveteen, ovat olleet satoja vuosia taloudellisen hyödyntämisen kohteena. Monin verroin pitemmän ajan se oli vastavirtaan nousevien ja myötävirtaan laskevien kalojen tärkeä lisääntymisalue.
Elokuussa 1775 kokoontui Palokin kosken äärellä katselmusoikeus, jonka tehtävänä oli tutkia, onko koski riittävän suuri pyörittämään talollisen Samuli Kämäräisen paikalle aikomaa kaksiraamista sahaa, onko alueella riittävästi metsää ja aiheutuisiko kosken patoamisesta haittaa maanviljelylle. Katselmuksessa kävi ilmi, että myös komissiomaanmittari Johan Miltopaeus oli puuhaamassa sahaa kosken Varistaipaleen puoleiseen osaan.
Päätettäväksi jäi, kummalle oikeudet annettaisiin. Rantasalmen Rantasalo 5:n hovin omistaja vänrikki Johan Kyander vastusti kumpaakin sahaa: hänen mielestään saha vaarantaisi lohen, siian ja säyneen kalastuksen koskissa ja Palokin alapuoliset rantaniityt kärsisivät jätteistä, joita sahaus ja uitto aiheuttavat. Kyanderilla saattoi tosin olla ketunhäntä kainalossa, sillä hänellä oli ehkä myös omia ajatuksia sahan perustamisesta Palokkiin.
Lupa annettiin Kämäräiselle, joka rakennutti kaksiraamisen vesisahan Palokinkosken Leppävirran puoleiseen osaan vuonna 1776. Kämäräinen ja hänen yhtiötoverinsa Adam Petter Isendahl joutuivat kuitenkin velkojensa vuoksi myymään sahan jo 1777 kapteeni Otto Vilhelm Pistolekorsille.
Saha oli Pistolekorsin suvun omistuksessa seuraavat kaksi vuosikymmentä vuoteen 1797, jonka jälkeen sillä oli useita lyhytaikaisia omistajia, kunnes kauppaneuvos Fredrik Hackman osti sahan huutokaupassa vuonna 1858. Palokin sahasta tuli yksi Itä-Suomen suurimmista vesisahoista, jonka vuosituotanto oli suurimmillaan 20 000 kuutiometriä. Sahaustoiminta loppui vuonna 1911.
Saha sijaitsi koskisarjan alimman kosken, nykyisin Sahankoskeksi kutsutun pohjoisrannalla ja sen kautta ohjattiin vain osa reitin vesistä. Järjestely jätti kosken etelärannan vapaaksi vaelluskaloille.
Urheilukalastajien eldorado
Heinäkuun 26. päivänä 1887 kertoi Savo-lehti, että Pattoon, Koskijärven ja Palokin kylien talolliset ovat suostuneet antamaan ”matkustavaisille lohen ja forellin onkimis- sekä uistelemisoikeuden kylän koskissa”. Lupatulot ohjattiin Palokin vaivaishoitopiirin kassaan.
Nälönvirtaan tehty pato synnytti sen yläpuolelle tekojärven, joka hukutti alleen yläpuoliset kosket, ja kuihdutti alapuoliset kosket surkeiksi liruiksi. Etualalla tekojärvi, takana Koskijärvi.
Vuokrattavia lohikoskia oli kuusi: Palokki, Hapatus, Sauna, Alakallioinen, Yläkallioinen ja Pattoo. ”Lohia kehuvat muutamat matkustajat saaneensa suuriakin mainituista koskista”, lehti kirjoitti.
Hankkeen takana oli Matkailijayhdistyksen Kuopion Haaraosasto, jonka aseman peri myöhemmin Kuopion Urheilukalastajain yhdistys.
Metsästys ja Kalastus -lehti julkaisi vuonna 1922 kesäkuun numerossaan Kuopion Urheilukalastajain järjestyssäännöt, joiden mukaan lohensuokuisten kalojen alamitta oli 30 cm ja suurin sallittu kalastusmäärä 30 kg kustakin koskialueesta. Kalastuksessa sallittiin vain onki ja uistin. Rikkomuksista määrättiin yhdistyksen kassaan maksettava sakko.
Erikseen säädettiin, että jokaista pyydettyä 10 haukikiloa kohti sai kalastaa 2 ylimääräistä lohikiloa samalta koskialueelta.
Yhdistyksen jäsenten aiheuttama kalastuspaine ei ollut uhka koskien kalakannalle, sillä esimerkiksi vuonna 1922 koskilla kalastettiin yhteensä vain 22 päivänä yhteensä 18 jäsenen toimesta. Saaliiksi he saivat kaikkiaan 34,8 kg lohta ja 32 kg haukia.
Suurimman lohen onnellinen saaja oli Kalle Heikkinen, jonka tarjoamaan omatekoiseen ”pohjanahkaiseen kuorekuvaan” haksahti 6,5 kg painava lohi.
Marraskuussa 1922 julkaistussa J. Hultinin kirjoittamassa Kuopion Urheilukalastajain toimintakertomuksessa koskialueen vähäkalaisuuden syyksi kerrotaan vuosikymmeniä kestänyt kutulohen tuulastus ja verkkopyynti. Yhdistys puuttuikin epäkohtaan palkkaamalla keväällä 1922 alueelle kalastuksenvartijoita.
Kun vartijat takavarikoivat muutamia verkkoja, salakalastajat kostivat särkemällä yhden yhdistyksen veneistä. Kun apua pyydettiin virkavallalta, kruununpalvelija ei ollut mielestään velvoitettu takavarikoimaan luvattomia pyydyksiä.
Kalakantaa vahvistettiin istuttamalla koskiin vuoden vanhoja lohenpoikasia, joista saatiin Puntarinkosken ”kalansiitoslaitokselta”. Lisäksi toimintakertomukseen kuului suunnitelma hankkia koskiin ja niiden välivesiin huomattavia määriä kuoretta ja salakkaa ”suurten lohien viihdykkeeksi”.Toimenpiteet kohensivat koskien kalatilannetta ainakin jonkin verran, sillä J. Hultinin kokoaman saamistilaston mukaan saatiin esimerkiksi vuonna 1924 yhteensä 135,1 kg lohta kaikkiaan 120 kalastusvuorokauden mittaan. Paras syönti sattui kesäkuun 29. päivän iltaan klo 22–24, jolloin saatiin neljä suurta kalaa. Kaloista kolme saatiin Sahankosken alta tyynestä vedestä, josta ei oltu älytty kalastaa koskaan aiemmin.
Koskilla vieraili myös yhdistyksen ulkopuolisia kalastajia jäsenten vieraina. Heistä Hultin mainitsee kaksi ympäri maailmaa kiertänyttä englantilaista perhokalastajaa ja pari hollantilaista lipalla kalastanutta herrasmiestä. Vieraiden saaliit jäivät kuitenkin laihanpuoleisiksi.
Edellä kuvatuista vanhoista lehtijutuista ja monista muista voi lukea lisää Kansalliskirjaston digitaalisesta aineistosta käyttämällä sopivia hakusanoja. Paras tiedonlähde on kuinkin elokuussa 2020 avattava verkkosivusto osoitteessa www.palokinkesket.com.
Koskien kohtalo sinetöitiin 1961
Ajatus Palokin koskien valjastamisesta sähköntuotantoon syntyi jo vuonna 1913, kun Outokummun kaivoksen perustaneet valtio ja Hackman & Co pohtivat sähkön saantimahdollisuuksia kaivoksen käyttöön. Sekä valtion omistama Puntarikoski että Hackmanin hallinnoima Palokinkoski sijaitsivat noin 40 kilometrin päässä kaivoksesta. Ensimmäisen suunnitelma Palokin valjastamisesta tehtiin jo 1914, mutta siitä luovuttiin, kun sähköä alettiin saada lämpövoimalasta turvetta polttamalla.
Nälönvirran kuivillaan olevan pohjakallion näkeminen harmittaa vaelluskalojen ja kalastuksen ystävää.
Kun Outokumpu Oy ajautui konkurssiin vuonna 1920, kaivos siirtyi kokonaan valtiolle. Samalla Hackman & Co luovutti valtiolle myös omistamansa Palokin vesialueen, Palokinkosken vesivoimineen sekä kolme tilaa Koskijärven ja Varistaipaleen kylissä. Valtio puolestaan luovutti ne Outkumpu Oy:lle, joka halusi erottaa alueet erityiseksi koskitilaksi, jonne se voisi perustaa voimalaitoksen.
Lohkominen johti kuitenkin riitoihin Outokumpu OY.n ja muiden osakkaiden välillä. Jakokuntien osakkaat valittivat vuonna 1933Viipurin maanjako-oikeuteen, jonka päätöksen mukaan Outokumpu Oy ei ollut pystynyt näyttämään toteen omistavansa täysin Palokinkosken ja siihen kuuluvan vesialueen.
Outokumpu Oy valitti Korkeimpaan oikeuteen, joka poisti päätöksestä kalastusta koskevan kohdan. Sen seurauksena Outokumpu Oy sai haltuunsa Palokinkosken ja rannat, mutta ei jakamatonta vesialuetta. Sotavuosina tekemillään kaupoilla yhtiö sai omistukseensa ylävirrassa olevat Patoonkosket ja hankki niihin sekä vesivoiman että kalastuksen täydelliset omistusoikeudet. Monet alueitaan myyneet osakkaat tyytyivät lupauksiin saada tulevasta voimalasta sähkövirtaa.
Kiistojen loputtua aloitettiin vuonna 1957 Patoonkoskien erottaminen koskitilaksi. Voimala valmistui vuonna 1961 ja Outokumpu Oy sai sille väliaikaisen toimiluvan samana vuonna.
Palokin koskien hautajaisia ei kuitenkaan vietetty täysin salassa maanlaajuiselta julkisuudelta. T. E. Tarvainen kirjoitti 25. elokuuta 1959 ilmestyneessä Helsingin Sanomissa otsikolla Palokin lohikosket tuomittu, että Imatran Voima Oy aikoo rakentaa Nälönvirtaan voimalaitoksen, minkä seurauksena Palokin kosket jäävät kuiviksi. Tarvainen kirjoitti:
”Tällaista viimeisten koskien kuivaamista on pidettävä melkein pyhyyden häpäisemisenä. Palokin kosketkin ovat tunnettuja kalamiesten keskuudessa jo kauan. Suuri kirjailijamme Juhani Ahokin on siellä viettänyt monia hetkiä mieliharrastuksensa parissa ja saanut sieltä monia aiheita kuolemattomiin lohilastuihinsa.”
Uusi ja uljas voimalaitos käynnistettiin runsaan kutsuvierasjoukon läsnä ollessa 17. toukokuuta 1961. Juhlalounaan jälkeen vieraat tekivät kierroksen viimeisen kerran vapaana kuohuville Palokin koskille. Nälönvirtaan rakennetun padon luukkujen sulkeuduttua vesi alkoi vähetä alapuolisissa koskissa, jotka kuivuivat muutamassa tunnissa. Padon yläpuolella olevat kosket lakkasivat kuohumasta niiden jäädessä nousevan veden alle.
Padon yläpuolelle muodostui 1,5 neliökilometrin suuruinen tekojärvi, jonka pinta asettui Juojärven pinnan tasalle. Altaasta vesi johdetaan 700 metrin pituista kallion sisään louhittua tunnelia ja samanmittaista alakanavaa pitkin Varisveden Kultalahteen.
Palokin kalastus nykyään
Koskien tuhoutumisesta huolimatta Palokissa voi kalastaa lohta tänäkin päivänä. Ei kuitenkaan kulta-aikojen tapaan järvilohta ja taimenta, vaan kahteen lampeen tankkiauton letkusta putkahtaneita kirjolohia.
Mikrojigillä ”perhosteltu” Hapatoslammen kirjolohi.
Lammista suurempi on Saunakosken ja maantien väliin jäävä Saunalampi (3,4 ha) ja pienempi maantien ja Sahankosken välissä oleva Hapatoslampi (1,4 ha). Lampien rannoilla on laavuja, grillikatos ja heittolaitureita. Muista alueen palveluista vastaa esimerkiksi Hapatoslammen rannalla oleva Ronttopuisto.
Lampien kautta virtaa niin vähän vettä, että ”koskien” pohjakivetkään eivät aina kastu kokonaan. Virtauksella on kuitenkin merkitystä vedenlaadun kannalta. Kalat näyttävät viihtyvän lammissa niin hyvin, että eivät aina halua tulla sieltä poiskaan ja joutua kalastajien ruokapöytään.
Olen käynyt Palokin lammilla vuodesta 2005 lähtien ja onnistunut saamaan toistaiseksi joka reissulla vähintään yhden kalan. Aika usein on kalaonni potkinut syylingit jalassa ja olen saanut kiskoa kuiville koko potin.
Kalastusluvat voi maksaa suoraan Palokin kalastuskerhon tilille. Sivut löytyvät nettihaulla.
Uusi verkkosivu
Palokin historiallisten koskien sijainti nykyisellä kartalla. Tekojärjven alleen peittämän virta-alueen rannat summittaisesti paksulla mustalla viivalla rajattuna. Alempana olevasta linkistä klikkaamalla pääsee uusille verkkosivuille ja tutkimaan vanhaa karttaa vuodelta 1941. Sivusto on todellinen aarreaitta koskien historiasta kiinnostuineille.
LEHDOSTÖTIEDOTE
Uusi verkkosivu Palokinkoskista julkaistaan 1.8.2020
Heinäveden Palokissa kuohuneista Palokinkoskista julkaistaan verkkosivut lauantaina 1.8.2020 osoitteella www.palokinkosket.fi. Kosket valjastettiin sähköntuotantoon 1961 ja ovat tästä johtuen edelleen patoaltaan alla sekä osittain padon alapuolella kuivuneena uomana.
Verkkosivuilla kerrotaan sanoin ja kuvin koskien luonnosta, kalastuksesta ja jokivarren ihmisten elämästä. Erityisen eläväksi sivuston tekevät kosket vapaana nähneiden aikalaisten videohaastattelut.
Verkkosivut ovat syntyneet joensuulaisen erityisopettaja Jonne Postin ja palokkilaisen lastentarhanopettaja Mikko Sopasen kaksivuotisen yhteistyön tuloksena.
”Totesimme pari vuotta sitten, että Palokin koskien tarina ansaitsee tulla kerrotuksi. Nykyisin vain harvat suomalaiset tietävät Palokinkosket, vaikka ne 1950-luvulla vapaina kuohuessaan olivat Keski-Suomen mahtavimmat kosket. Palokinkoskien maine levisi koskilla vierailleiden kalamiesten ja turistien mukana Venäjälle, Europpaa ja jopa Pohjois-Amerikkaan saakka”, Sopanen ja Posti kertovat.
Sivuilta löytyy aiemmin julkaisematonta tietoa Palokinkoskista sekä elämänmenosta koskien rannoilla.
Lisätiedot: Jonne Posti, jonne@luovan.fi, 041 438 8658 ja Mikko Sopanen, sopasen.mikko@luukku.com, 040 735 9384
