Poikkeuksellisen alhaalla olevat järvivedet tarjoavat ainutlaatuisen mahdollisuuden puhdistaa rantoja sinne kuulumattomista roskista.

Matalan veden paljastama venevanhus on nähnyt parempiakin päiviä.

Saimaan pinta on nyt noin saappaanvarren mitan verran alempana kuin normaalisti tähän aikaan vuodesta. Ja se näkyy: kellastunut rantaruovikko törröttää kuivalla maalla ja laiturit ”kelluvat” rantahiekalla. Järvi ei ole enää rannassa!

Vaikka Saimaasta löytyy vielä vettä kölin alle, kannattaa tutuillakin vesillä olla varovainen ja ajella varmasti riittävän syviä väyliä pitkin. Pohjakosketuksia voi sattua – ja on jo sattunut – kokeneillekin veneilijöille.

Rojurannalla

Kun teimme viime vuosituhannella jokakesäisiä reissujamme Pohjois-Norjaan Jäämeren rannikolle, lastemme mieluisimpia hetkiä oli aaltojen rannalle heittämien esineiden tutkiminen. ”Mennään rojurannalle!”, kuului innostunut ehdotus, kun lähestyimme vuonojen perukoita.

Nuo ajat palautuivat mieleeni, kun siivosin lähes viisikymppisen esikoiseni kanssa Saimaan Yöveden rantaa parin sadan metrin matkalta.

Loivasti syvenevältä rannalta oli paljastunut 10–30 metriä leveä järviruokoa kasvava vyöhyke, jolla oli helppo liikkua kumpparit jalassa ja noukkia ”aarteita” suoraan jätesäkkiin. Samalla tarjoutui tilaisuus tutkia, minkälaisia tavaroita vesillä ja vesien äärellä liikkuvat ihmiset veteen heittävät ja jättävät.

Parin sadan metrin matkalta löytyi turhan paljon aaltojen tuomaa rojua.

Selkeästi suosituin hylkytavara näyttää olevan nestettä sisältänyt pienehkö astia: alumiininen oluttölkki tai muovinen virvoitusjuomapullo. Vanhemmista ajoista muistuttavat lasipullot ja niiden sirpaleet. Mehukattipänikät ja moottoriöljypurkit ovat nekin hyvin edustettuina.

Mistä astiat ovat peräisin? Vaikka siivoamamme alueen vieressä onkin suosittu satama ja veneiden talvisäilytysalue, veneilijöiden syyllistäminen olisi liian yksioikoinen ratkaisu. Asialla ovat voineet olla pikemminkin laiturialueella vierailleet kuivan maan kulkijat ja talvella jäällä liikkuvat.

Suurin osa rojusta lienee kuitenkin meidän kalastajien tuomaa. Pyydysten kuvaksina käytetyillä kelluvilla esineillä on omituinen taipumus irrota naruistaan ja ajelehtia aaltojen mukana rantaan. Avantojen peitteenä käytetyt styrox-levyt hajoavat ja niistä irronneita eri kokoisia kappaleita on lähes kaikkialla – osa varmasti myös kalojen mahoissa.

Syötämmekö me kalastajat itse kaloille mikromuovia, joka päätyy lopulta omaan elimistöömme?

Suurin löytömme oli laiturin kellukkeena käytetty styrox-harkko, jonka jouduimme jättämään toistaiseksi paikoilleen. Alun perin keveästä ja korkealla kelluvasta kappaleesta oli tullut kymmeniä kiloja painava ja liikuteltaessa käsiin mureneva möhkäle. Päädyimme kääntämään sen vähän kuivempaan paikkaan ruokopatjan päälle, josta sen hinaamme pois ahkiolla heti ensilumen tultua.

Murenevan solumuovin käyttäminen laiturien kellukkeena pitäisi kieltää lailla!

Pistohiekan koostumus

Elokuussa tuli käväistyä myös Pistohiekalla. Puumalassa Saimaan Lietveden pohjoisrannalla aivan Mikkelin ja Imatran välisen kantatien vieressä sijaitseva maankuulu Pistohiekka odottaa nyt uutta tulemistaan.

Entinen 60–70-lukujen bileranta vaipui vuosikymmeniksi hiljaiseloon leirintäalueen lopetettua toimintansa. Alue on siitä lähtien ollut lähinnä karavaanareiden ilmaisena leiriytymispaikkana, mutta nyt maanomistajat, Puumalan kunta ja metsähallitus, odottavat noin 40 hehtaarin laajuiselle kaava-alueelle uusia toimijoita. Alueelle voi nousta lähivuosina jopa satojen vuodepaikkojen kokonaisuus. Jo ensi kesäksi on rannalle tiedossa uimakoppeja ja ylemmäksi penkereelle mahdollisesti vuokrattavia vaunupaikkoja sekä muuta rekvisiittaa.

Pistohiekka on yksi Saimaan upeimmista hiekkarannoista. Muistini mukaan se ei ollut 1960-luvulla niin kasvustoinen kuin nykyään. Onko kyseessä lievähkö rehevöityminen?

Mikä sitten lieneekään Pistohiekan luonnontilan laita? Kun tutkin rantahiekkaa metallinpaljastimella, vekotin piippasi yhtenään tavanomaisen rantaviivan yläpuolisilla alueilla. Kaivettuamme esiin parikymmentä ensimmäistä esinettä alkoi rantahiekan koostumus paljastua: alimmassa kerrostumassa oli repäisykorkkeja, niitä jotka viilsivät joskus  haavan janoisen peukaloon, ja ylemmässä kruunukorkkeja, niitä joiden avaamiseen ei kannattanut käyttää hampaita.

Olut- ja limupullon korkkien lisäksi rantahiekassa oli runsaasti ruosteisia nauloja. Juhannuskokoissa poltetuista vanhoista veneistäkö lienevät peräisin? Mitään arvotavaraa, riitelevien pariskuntien heittämiä sormuksia tai muita koruja, ei löytynyt.

Hyvästi muistojen Pistohiekka, Saimaan aarre!