Kalastusharrastajan luksusongelmaan, liian runsaaseen saaliiseen, on haettu ratkaisua koukutettujen kalojen vapauttamisesta eli pyydystä ja päästä -kalastuksesta. Tarjolla on kuitenkin myös kalakannoille ja ympäristölle vähemmän haitallisia vaihtoehtoja.

Kalastusreissu loppui lyhyeen, kun lohi nappasi täkyyn jo 15 minuutin uistelun jälkeen.

Kalastusharrastukseni hulluina vuosina kuhkin kalavesillä jopa 150 päivänä vuodessa palvoen Ahtia kaikin vapakalastustavoin. Satunnaisesti virittelin eväkkäiden päänmenoksi myös passiivipyydyksiä. Kalastajan luksusongelman ratkaisin pakastamalla, jakamalla saalista ja päästämällä ylimääräiset kalat takaisin veteen.

Pahiten kalastusmaniastani kärsivät lähijärvieni hauet, joiden leukaperien kestävyyttä testasin monilla suurikoukkuisilla vieheillä, mutta koukkukauhukasvatusta saivat monet muutkin kalalajit. Näin jälkeenpäin ajatellen arveluttavinta touhua oli kuturasituksesta toipuvien taimenten C&R -kalastus heti syysrauhoituksen jälkeen.

Jäätyäni eläkkeelle lähes 10 vuotta sitten haaveilin lisääväni kalastustani entisestään, mutta kävikin päinvastoin. Aloin pohtia kalastukseni mielekkyyttä ja kalastuksen rinnalle ilmaantui muitakin harrastuksia.

Vähemmän kalastustehoa, enemmän kalastusaikaa

Mikä neuvoksi, jos saalista kertyy yli oman tarpeen ja lähipiirikin alkaa nyrpistellä kotiovelle tuoduille vonkaleille?

Eräs ratkaisu on kalastustehon alentaminen. Tätä itsestään selvää ideaa en löytänyt omasta kalastusidiootin päästäni, vaan kävin saamassa oppia syntymäseudullani Pieksämäellä kesällä 2001. Pieksänjärven rannalla asuva Osmo Sepponen istutti minut aikaansa edellä olleeseen veneeseensä, minkä perälautaan ruuvattu sähkötuuppari sai voimansa aurinkopaneeleilla ladattavista akuista.

Osmo Sepponen valoenergialla liikkuvassa veneessään Pieksänjärvellä elokuussa 2001.

Kirjoitin silloin Erässä julkaistussa Valo venhettä vie -jutussani muun muassa seuraavaa:

Kolmella vavalla uistelemisesta ei tahtonut tulla mitään, sillä hauenpulikoita alkoi rimpuilla vieheissä kiinni yhtenään. Panimme suosiolla yhden pahlan pois viralta, jotta kalareissulle olisi tullut mittaa edes savusaunan lämmityspuiden lisäysvälin verran.

Osmo ei näet ymmärrä eikä harrasta lainkaan laillisten saaliskalojen vapauttamista koukutuksen jälkeen. Kaikki kalat otetaan veneeseen ja käytetään ravinnoksi. Jos kalaa alkaa tulla liian kiivaaseen tahtiin, mies vähentää vapoja vaikka yhteen ainoaan ja valitsee tarvittaessa huonompia (!) vieheitä, jotta kalareissulle tulisi sopivasti mittaa. Ja kun syötävää on riittävästi, loppuu kalastus siltä päivältä, vaikka kala olisi kuinka otillaan.

Tuon päivän olen muistanut ja sen tuomaa oppia soveltanut lukuisia kertoja. Jos tarkoitukseni on saada syötäväksi sopivan kokoinen hauki tai pari, varustaudun reissuun vain muutamalla vieheellä, jotka yhtä lukuun ottamatta olen valinnut periaatteella, että kokeillaanpa nyt tuotakin kummajaista. Luottoviehettä käytän vasta, jos muilla en saa. Lähivesille suuntautuvan kalastusreippailun vieheet mahtuvat yhteen pieneen taskukokoiseen rasiaan.

Vetouistelussa ratkaisu on vapojen vähentäminen. Siitä lähtien, kun aloitin 1970-luvun lopulla vakavamman uisteluharrastuksen, lisäsin ensin settiin vuosi vuodelta vapoja, kunnes niitä 1990-luvun puolivälin paikkeilla oli pahimmillaan 16 kappaletta. Sitten viuhka alkoi harveta, ensin 10:een, sitten 6:een ja lopulta nykyiseen 4:ään tai 2:een. Heittouistelun lomassa uistelen paikkaa vaihtaessani myös yhdellä vavalla.

Jos piirtäisin käyttämästäni vapamäärästä kuvaajan ajan funktiona, se muistuttaisi hämmästyttävästi normaalijakaumaa eli Gaussin kellokäyrää. Ihme kyllä uistelusaalis ei ole muuttunut samassa suhteessa, sillä jo parillakin vavalla näyttää saavan saalista yllin kyllin.

Koukuton viehekalastus

Jos ei ole tarkoitus ottaa saalista, mutta haluaa silti kalastaa ja päästä kosketuksiin kalan kanssa, pitävät monet ainoana ratkaisuna pyydystä ja päästä -kalastusta. Kyseisen kalastustavan ongelma on kaloille aiheutuvat vauriot, joita syntyy ainakin jonkin verran, sanokoot asiaan vihkiytyneet mitä tahansa.

Ainakin oma C&R-kalastukseni vaurioittaa kaloja. Eräänä kesänä haukivieheitä testatessani havaitsin, että aloin syksyä kohti saada parhailta ottipaikoiltani aina vain useammin kaloja, joiden suupielissä näkyi merkkejä aiemmista koukutuksista.

Uudelleen vieheeseen nappaavat hauet ovat toki todisteita siitä, että vapautettu kala voi jatkaa elämäänsä, mutta vaurioiden näkeminen pani kysymään, että kuinka moni vapauttamistani kaloista kuoli vammoihinsa.

Koska minulle kalastuksen sykähdyttävin vaihe on kalan isku vieheeseen, aloin ajatella, että entäpä jos jättäisin kalan koukuttamisen, väsyttämisen, haavimisen, irrottamisen ja ”sankarillisen” vapauttamisen kokonaan pois.

Kalastaessani eräällä joella irrotin vieheestäni – muistaakseni pienestä Kuusamon Räsäsestä – koukun ja heittelin sitä parhaisiin ottipaikkoihin. Koska vesi oli matalalla, kalojen syöksyt ja iskut vieheeseen näkyivät hyvin ja sain nauttia täysin rinnoin heittouistelun hienoimmasta vaiheesta.

Koukuttomat vieheet (keskellä ja alinna) soveltuvat erinomaisesti verettömään elämyskalastukseen. Ylälokeroissa koukullisia saaliinvarmistajia. Tässä kaikki tarpeelliset vieheet lyhyeen kalastusreippailuun pienen järven tai lammen rannalla.

Jälkeenpäin tunsin hienoista syyllisyyttä siitä, että olin mahdollisesti ”kouluttanut” paikan kaloja ja aiheuttanut niille viehekammoa. En siksi jatkanutkaan koukutonta kalastusta korttikoskilla. Sen sijaan haukien ja ahventen huijaaminen koukuttomilla vieheillä on ollut jokakesäistä hupiani jo yli kymmenen vuotta.

Herran jestas, millaisia hyökkäyksiä saa aikaan ruovikon läpi kelattu koukuton lusikka, pintaviehe tai jerkki! Ja jos sittenkin tekee mieli saada myös kotiin vietävää saalista, voi perukkeeseen vaihtaa koukullisen vieheen ja tarjota sitä näyttäytyneelle kalalle. Menetelmä mahdollistaa parhaimmillaan saaliskalan koon valinnan ennen koukutusta.

 Kotitarveperiaate

Ympäristön kannalta paras kalastustapa lienee lähivesillä tapahtuva mahdollisimman tehokas pyynti, minkä jälkeen vesille palataan vasta sitten kun edelliskerralla saatu saalis on hyödynnetty. Etenkin, jos kalastuksen kohteena ovat runsaslukuisina esiintyvät luonnonkalat.

Parhaassa, joidenkin mielestä ehkä pahimmassa, tapauksessa tämä voi tarkoittaa kalastusreissujen supistumista vain muutamaan kertaan vuodessa, jos kalaa tulee runsaasti ja ruokakunta on pieni. Esimerkiksi edellisessä blogissani kuvattu lyhyt täkyonkireissumme, jolla saimme viisitoista kiloa pulskia ahvenia, taisi jäädä kesän ainoaksi lajissaan.

Loppukauden kalastusreissujamme vähensi sekin, että saimme kahdella vavalla tapahtuneen kevytuistelun tuloksena jo varttitunnin kuluttua rannasta irtauduttuamme hyvänkokoisen rasvaeväleikatun järvilohen. Pienen iltasoutelun ”pilasi” ensimmäiseen heittoon ärhäkästi reagoinut kolmekiloinen hauki. Ja kun kirjolohipaikallakin saaliskiintiö täyttyi melkoisen vaivatta, päätimme keskittyä lähiajat marjastukseen ja sienestykseen.

Nyt näyttää siltä, että ennen pilkkikelejä riittää muutama kalareissu. Sillä ehdolla, että saalista tulee samaan tahtiin, mutta sitähän ei onneksi koskaan tiedä. Ehkä kalajumala kääntää meille selkänsä ja saamme nauttia useammasta kalastuspäivästä.