Kansalliskalamme ahven on nyt parhaimmillaan. Saalista saa jokainen, joka kynnelle kykenee.

Ahven syö elokuussa hanakasti täkyä keskellä aurinkoista ja tuuletonta päivääkin.

Kalastus on hauska harrastus, vaikka saalista ei tulisikaan, mutta monin verroin antoisampaa se on silloin, kun saalista voi ammentaa hyvällä omallatunnolla myös kotikeittiön tarpeiksi.

Parhaiten kalastusta kestäviä kalojamme ovat vaalealihaiset peruskalamme: ahven, hauki ja särkikalat. Oma bravuurimme on öykkäröidä muutaman kerran kesässä sydämen kyllyydestä Saimaan ehtymättömien ahvenparvien kimpussa.

Täkyongella

Kenties varmin konsti päästä kiskomaan veneeseen komeita raitapaitoja on täkyonginta. Meillä natsasi kaikki, kun yhytimme hurjalla syönnillä olevan suuren ahvenparven tutulta paikalta. ”Patiksi” kutsumamme ottipaikka on keskellä 20–50 metriä syvää selkää oleva ”matalikko”, jonka korkein kohta kohoaa noin kuuden metrin päähän pinnasta.

Sää oli mitä mainioin. Aurinko räkitti pilvettömältä taivaalta ja tuulta ei ollut juuri nimeksikään. Onneton kalakeli, voisi moni luulla, mutta omat kokemuksemme ovat lähes päinvastaiset. Tämä on juuri oikea hetki kalastaa ahventa syvältä. Parasta ottiaikaa on aamupäivä kello 9–12.

Ennen patille ajamista piipahdimme pienen saaren kupeella ruovikon laidassa, mihin laskin pienen 8,5-millisen täkyverkon noin minuutiksi. Vähänkin pitempi aika olisi ollut liikaa, sillä yläpaulan kohot alkoivat heti täristä siihen malliin, että syöttejä oli uinut jo kylliksi pyydykseen.

Täkyverkon solmuväli vaihtelee täkyjen koon mukaan välillä 8,5–10 mm. Kelluvan verkon korkeus on noin yksi metri ja pituus 10 metriä.

Nostin verkon vedellä täytettyyn pesuvatiin, jonka jälkeen päästelimme puolensataa pientä salakkaa ämpäriin, jossa oli kylmää vettä. Viime kesäisiä selvästi pienemmät salakat irtosivat verkosta vaivattomasti pää edellä pujottamalla. Viime kesänä päästely oli rutkasti vaivalloisempaa, kun salakat olivat kookkaampia ja ne piti irrottaa verkosta peruuttamalla.

Hurautin patille, jossa luotain alkoi heti näyttää komeita syöttikalaparvia ja niiden kimpussa hääriviä isompia kaloja. Sammutin pääkoneen ja ”laskin” keulamoottorin taivasankkurin. Lähes kymmenen vuotta vanha taivasankkuri ei pidä venettä läheskään yhtä tarkasti paikallaan kuin uusimmat laitteet, mutta meidän paikassamme veneen vaeltaminen noin viiden metrin säteellä ei haittaa.

Lähellä rantaa tai pintakiviä kalastettaessa saa olla jatkuvasti varuillaan ettei ”taivaalle ankkuroitu” vene painu tuulen mukana karille.

Keulan puolella kalastava vaimoni kiinnitti ensimmäisen täyn onkeensa, joka muodostuu notkeasta vavasta, avokelasta, ohuesta kuitusiimasta sekä 40 cm pitkästä ja 0,25 mm paksusta monofiiliperukkeesta, jonka yläpäässä on 30 g Catherine-paino ja alapäässä pitkävartinen nro 4 koukku. Täyn hän kiinnittää keskeltä selkää siten, että koukun kärki tulee esiin kalan pääpuolelta.

Kun vielä valkkasin rasiasta jigiä omaan siimaani, veivasi vaimoni jo ensimmäistä raitapaitaa veneeseen. Parahultaista kokoa oleva 400-grammainen, jonka voi vielä kammeta ylös ilman haaviakin. Isommat nostamme vanhalla perhokalastushaavilla, jonka vartta olen jatkanut luudanvarrella.

Irrotin kalan ja annoin sille papillisen aamenen, minkä jälkeen upotin kalan ämpärissä olevaan kylmään veteen ja leikkasin sen kurkun auki veden alla. Näin menetellen säästyy veren roiskumiselta ympäriinsä.

Ensimmäinen ämpärillinen Saimaan ahvenia täyttyi tuossa tuokiossa.

Yritin kalastaa itsekin, mutta eihän siitä mitään tullut. Keulakalastaja nosteli köytenään kaloja irrotettaviksi ja käsiteltäviksi. Mikä tosin oli mitä mieluisinta puuhaa.

Ensimmäinen ämpärillinen täyttyi kai varttitunnissa, minkä jälkeen siirsin kalat kylmäboksiin, jossa oli pari tehokasta kylmälevyä sanomalehteen ja muovipussiin käärittynä. Ilman lämpöeristystä kalat jäätyisivät kylmälevyihin koskettaessaan, mikä ei ole hyväksi ennen kotona tapahtuvaa perkausta.

Jigilläkin saa

Kun hurjalla syönnillä olevat ahvenet pitivät pientä taukoa – tai oikeammin veneemme ei ollut enää parven kohdalla –, pääsin itsekin kalastuksen makuun. Nakkasin jigin mahdollisimman kauas matalikon toiseen laitaan ja odotin, että siima lakkaa juoksemasta kelalta ennen kuin aloitin pomputella jigiä pohjan tuntumassa kohti venettä pari kammenkierrosta kerrallaan.

Kun jigaus ei tuottanut tulosta, vilkaisin välillä kaikuluotainta. Kalat olivatkin välivedessä reilusti pohjan yläpuolella. Testasin sekunteja laskemalla missä ajassa jigi vajoaa pohjalle ja aloitin seuraavilla heitoilla kelauksen jigin ollessa haluamallani korkeudella.

Nyt jysähti! Notkea pahla vääntyi nöyrälle kaarelle, kun raitatakki puraisi noin kolmen metrin syvyydessä uivaa jigiä vain muutaman metrin päässä veneestä. Pari heittoa ja kala sai seuraa yhtä komeasta lajitoveristaan. Kelpo haukikin puuttui karkeloihin.

Ahvenen jigaaminen välivedestä vaatii hieman laskutaitoa.

Jigiä seuranneet, mutta koukutuksesta osattomiksi jääneet ahvenet vaihtoivat kohdetta ja alkoivat purra veneen alla uivia pikkukaloja. Niistä erään selässä oli vaimoni ongenkoukku. Syöntimyrsky, ei sitä muuksi voi kutsua, alkoi uudelleen!

Vaihdoin täkyonkeen minäkin. Kiskoimme hetkessä toisen ämpärillisen isoja ahvenia. Kun täkykalamme loppuivat, olimme nostaneet veneeseen 40 ahventa, jotka painoivat yhteensä noin 15 kiloa. Kaloista vain kahdeksan oli alle 300-grammaisia suurimpien painaessa hieman yli puoli kiloa.

Ahventen poikkeuksellisen rajusta syönnistä kertoi sekin, että yksikään kala ei pudonnut koukusta kesken nostamisen. Vastaisku oli tehtävä tavallista vikkelämmin ellei halunnut poimia koukkua syvältä kalan kurkusta.

Kalareissu on paljon muutakin kuin kalastusta

Kalaretki ei ole ohi ennen kuin saalis on perattu ja käsitelty ruuaksi käyttöä varten. Nyt saaliin jälkitöihin kului aikaa kaksin verroin aktiiviseen kalastukseen nähden. Ihmisravinnoksi pääsivät mahdollisimman säästeliäästi irrotetut fileet ja keittoaineksia tarjoavat keskiruodot. Päät, suolet ja valtaosan nahoista vein kompostimatojen evääksi. Muutaman nahan säästin kalakeittoon makua antamaan.

Saaliin laadun takaa välitön tainnustus ja veretys sekä kylmäketju järveltä perkauspöydälle.

Kalastuspäivän jatkoihin kuuluvat tietysti myös perkauspaikan ja -välineiden siivous, veneen siistiminen ja keulamoottorin akun laittaminen lataukseen. Valmisteluineen ja jälkitöineen yhteensä  noin kuusi tuntia kestäneestä rupeamasta vain hieman reilu tunti oli aktiivista kalastusta.

Sellaista on ahvenenkalastus Saimaalla, kun se on parhaimmillaan. Pakko siellä on käydä vielä syksyn mittaan uudelleenkin, vaikka kaikkia entisiä ahvenia ei olisi vielä syötykään.

Täkyonginnan moraalista

Tiedän, että muutamat kyseenalaistavat täkyonginnan siksi, että siinä käytetään myös eläviä syöttikaloja. Joissakin maissa, kuten Norjassa ja Tanskassa, elävän syöttikalan käyttö on jopa kielletty. Miellä ollaan vähän kiikun kaakun. Jotkut tulkitsevat eläinsuojelulakia niin, että elävällä täyllä kalastaminen olisi eläinrääkkäystä.

Täkykalan kiinnittäminen koukkuun. Kuvassa kuollut Saaristomeren salakka; kuvaaminen Saimaalla unohtui. Suomut irtoavat täystä helposti jo täkyverkosta irrotettaessa, mutta se ei juuri vaikuta syötin kalastavuuteen.

Kalan kärsimysten lopettaminen välittömästi saaliksi ottamisen jälkeen pitäisi olla itsestään selvää kaikille kalastajille. Hyvä kiertovesisumppu antaa toki harkinta-aikaa sille, ottaako kalan saaliiksi vai päästääkö sen kohta takaisin.

Vaan lopetetaanko pienet saaliskalat käytännössä? Ei! Ammattikalastaja ei todellakaan pamputa jokaista troolista nostamaansa kymmentätuhatta muikkua tai sataatuhatta silakkaa, vaan antaa niiden kuolla kylmäsokkiin, puristukseen  ja hapenpuutteeseen jäiden seassa. Kookkaammat kalat toki kolkataan ja verestetään.

Itse ongimme sekä elävillä että kuolleilla täkykaloilla. Kun ahven on hyvällä syönnillä, jää varovasti selkänahkansa alta koukutetun salakan ”kitumisajaksi” korkeintaan kymmenkunta sekuntia ennen kuin se jauhautuu muusiksi ahvenen hampaissa.

Käytämme aina ensin elävät täyt ja jatkamme niiden loputtua kuolleilla. Kun ahven on hyvällä syönnillä, saalista tulee samaan tahtiin myös kuolleilla täyillä. Yleensä jopa puolet täkykaloista kuolee jo verkosta irrotettaessa. Elävän täyn voi tietysti lopettaa ennen sen koukuttamista.

Joskus, etenkin talvella, käytämme hyvällä menestyksellä myös pakastettuna säilytettyjä täkykaloja.

Jos elävien täkykalojen käyttäminen kielletään lailla tai kalastaja haluaa luopua niiden käyttämisestä muista syistä, on kiinnitettävä huomiota juuri pyydystettyjen täkyjen lopettamiseen ja säilyttämiseen. Helpoin ja nopein tapa lienee taittaa varovasti kalojen niskat, minkä jälkeen täyt voi säilyttää nolla-asteisina jäiden päällä kylmälaatikossa.

Laadukas täkykala on onnistuneen kalastusretken tae.