Mikään ei ole niin tärkeää kuin puutarhanhoito – paitsi kalastus.

Sammal on helppohoitoinen nurmikon korvaaja.

Eihän se vanha kiinalainen sananlasku ihan noin mennyt. Se taisi jatkua, että eikä se puutarhanhoitokaan niin kovin tärkeää ole. Oivallinen viisaus, jos se tarkoittaa puistomaista puutarhaa, pelkäksi silmäniloksi tehtyä. Sen sijaan hyötypuutarha, vaikkapa perunamaa, punaisen tai minkä tahansa värisen mökin vieressä on merkittävä osa suomalaista omavaraisuutta. Mutta niin on kalastuskin.

Myönnän: pottua ja kalaa saa kaupastakin, mutta se ei ole sama  asia. Hyvän perunan ystävänä en ole enää vuosikymmeniin ollut tyytyväinen teollisesti viljeltyyn perunaan. Kaupan varhaisperuna on pehmeää ja vetistä höttöä, joka ei vedä alkuunkaan vertoja omassa puutarhassa kasvaneille ohutkuorisille uusille perunoille, joita pääsee maistelemaan heinä–elokuun vaihteessa. On se toki kiinni oikeasta lajikkeestakin.

Perunan lisäksi esimerkiksi avomaankurkut ja tomaatit kasvavat jostain syystä omassa puutarhassa paljon maukkaammiksi kuin tehomaatalouden piirissä. Määrä korvannee laadun ammattiviljelijän tilipäivänä.

Perunankukka on puutarhan kaunistus.

Puutarhanhoidon ja harrastuskalastuksen suurin merkitys ei kuitenkaan ole niiden tuottamassa taloudellisessa hyödyssä – sitä ei juuri ole –, vaan niihin liittyvissä henkisissä arvoissa. Maata ja vettä kyntävä ihminen on osa koko olemassaolomme perustaa. Ilman alkutuotantoa ei olisi mitään muutakaan.

Vaikka puutarhanhoito ja kalastus eivät ole toisiaan poissulkevia harrastuksia, ne voivat aika ajoin haitata toisiaan. Eniten kalastusaikaa vieviä puutarha- ja pihatöitä ovat ruohonleikkuu, rikkaruohojen kitkeminen, kastelu, haravointi, lannoittaminen, sammaleen poistaminen, maaperän ilmastointi, pensasaitojen ja muiden kasvien leikkaaminen sekä kaikenlainen kasvimaalla möyriminen. Talvisia lumitöitä unohtamatta.

Kun piha-askareisiin lisätään vielä kaikki muut omakotitalon vaatimat ylläpito- ja kunnostustyöt, kohoaa vuosittainen työaika jopa satoihin tunteihin. Kaikki pois muista mukavista vapaa-ajan aktiviteeteista kuten kalastuksesta.

Laiska pääsee vähemmällä

Kalastavan omakotiasukkaan ei kannata kuitenkaan hermostua pihalla raatamiseen ja muuttaa rivariin tai kerrostalokennostoon, sillä ongelmaan on olemassa helppoja ratkaisuja.

Rahakkain vaihtoehto on pihatöiden teettäminen vieraalla. Tulos voi olla puutarhurin ammattitaidosta ja sovituista töistä riippuen mitä tahansa kohtalaisen ja loisteliaan edustavan väliltä. Töiden osuudesta hyvän siivun saa takaisin kotitalousvähennyksen muodossa, ja samalla voi röyhistää rintaansa paikallisena työllistäjänä.

Kun kukkapenger katettiin vanhoilla kattotiilillä, päättyi jatkuva rikkaruohojen kitkeminen siihen paikkaan. Yllättavänä bonuksena oli katon alle jääneen suikeroaplin kasvaminen tiilten raoista.

Oma ratkaisuni on ollut muuttaa tonttimme viheralueet vähitellen luonnonmukaisempaan tilaan. Muutos vie aikansa, mutta se on helppoa kuin heinänteko. Paitsi, että idea on juuri se, että heinää ei tarvitsisi tehdä eli leikata ruohoa.

Aluksi lopetin nurmikon kaikenlaisen lannoittamisen, kastelun, ilmastamisen ja sammaleen poiston. Vaikutukset näkyivät jo muutaman vuoden kuluttua. Ruohon kasvu hidastui ja leikkuutarve väheni, kun tilalle alkoi kasvaa sammalta ja erilaisia maanpeitekasveja. Rempalleen jätetyistä kukkapenkeistä nurtsille levisi muun muassa suikeroalpia ja erilaisia maksaruohoja. Erikoisesti ilahduin huopakeltanon ja maahumalan kaltaisista luonnonkasveista, jotka valtaavat alaa ruoholta.

Tontti alkoi pikku hiljaa muistuttaa sitä 1980-luvun alun laidunmaan ja metsän rajaa, johon tyhmyyksissäni perustin jatkuvaa hoitoa vaativan pihan uudistalomme ympärille. Tyhmin teko oli metsänpohjan muuttaminen nurmikoksi sen sijaan, että olisin jättänyt sen luonnontilaan.

Pihan kosteikoissa viihtyvät monet luonnonvaraiset lajit. Kuvassa kasvupaikalle yllättäen ilmestynyt rantakukka. Kurjenmiekat ja osmankäämit ovat ”uhanalaistuneet” ohikulkijoiden poimiessa niitä mukaansa.

Nyt kun pihalla ei enää temmellä lapsia, saavat aratkin luonnonkasvit levitä rauhassa puiden juurille ja muille joutoalueille. Maan elpymisestä kertovat myös kantarellit, haperot ja tatit, joita pihamme tuottaa joka syksy syötäväksi asti. Ihan omia aikojaan kasvavia metsämansikoita, mustikoita, puolukoita ja vattujakin pääsee maistelemaan muutaman metrin päässä ulko-ovelta.

Luonto kiittää

Luonnontilainen piha ei ole ehkä kaikkien mielestä kaunis, koska siinä ei ole lyhyeksi nylsittyä, tasaista ja trimmattua nurmikkoa, ammattilaisen suunnittelemia istutuksia, koristevalaistusta, suihkulähteitä, tilataidetta ja muuta tingeltangelia. Itseäni viehättävät enemmän tontilla viihtyvät linnut sekä perhoset ja muut hyönteiset. Pihapuissa rapistelevat oravat ovat hauskoja seurattavia. Puutarhassa pomppivat rusakotkaan eivät vie mielenrauhaani, koska paksukuoriset vanhat omenapuut eivät niille kelpaa eikä vähissä kukkapenkeissä ole erikoisempia herkkuja.

Nuori rusakko nauttimassa hoitamattoman ”nurmikon” antimia.

Hyötypuutarhan paras kasvi on peruna. Töitä se vaatii keväällä pari tuntia istutuksen yhteydessä ja syksyllä toisen mokoman kuokkiessa. Ei harvennuksia, kitkemistä eikä kasteluakaan normaalina kesänä. Meillä lajike on jo 1970-luvun lopulta kotoa tuotua Pitoa, jota ei saa enää kaupasta. Maku on aivan omaa luokkaansa.

Lienee luomupiha ympäristönkin kannalta parempi kuin jatkuvaa hoitoa ja kemikaalien kylvöä vaativa edustuspiha. Ja mikä parasta, kalastukselle ja muulle luonnossa liikkumiselle jää enemmän aikaa.