Pari kalastavaa ystäväni pyysivät jo kesällä, että nostaisin esille eräitä harrastukseen liittyviä seikkoja. Tässä vihdoin lunastan lupaukseni.

Samassa kyydissä oleva kaveri ei välttämättä kuule mitä hänelle huudat, mutta ulkopuoliset erottavat joka sanan.

”Älä parjaa, älä pauhaa, älä riko luonnon rauhaa”. Jotenkin noinhan se meni 1950-luvulla itsekin oppimani loru. Tänään ehkä ajankohtaisempi kuin koskaan.

Saimaan rannalla asuva kokenut pitkänlinjan kalastaja ja hyvä ystäväni on pannut merkille, että äänenpainot ja volyymit ohi ajavissa ja jopa uisteluvauhdilla lipuvissakin veneissä ovat vuosien mittaan, jos mahdollista, vain kasvaneet. Näin siitä huolimatta, että nelitahtimoottorit, sähkötuuppareista puhumattakaan, ovat hiljaisempia kuin takavuosien peräprutkut.

Vaikka samassa veneessä istuva kaveri ei tahdo saada selvää mitä toinen toitottaa, erottavat rannalla olevat sivulliset joka ikisen sanan. Tämä olisi hyvä tietää niidenkin veneilijöiden, jotka luulevat puhuvansa luottamuksellisesti vain keskenään. Ainakaan ei kannata kailottaa julki niitä kaikkein yksityisimpiä asioita.

Ystävääni ovat häirinneet myös kotilahdella iltamyöhällä pyörivät kuhanuistelijat, joiden äänekäs mesoaminen kuuluu hänen makuuhuoneeseensa asti. Kesähelteillä kun nukutaan mielellään ikkunat auki.

Joten, vähennetäänpä muiden päästöjen ohella myös tarpeettomia ja häiritseviä meluhaittoja. Ei ole keneltäkään pois.

Pikaisiin tappamisiin

Toinen ystäväni, joka harrastaa intohimoisesti pilkkimistä ja vetouistelua, kertoo suorastaan suuttuneensa moniin jää- ja vesilakeuksilla tapaamiinsa kalastajiin, jotka eivät tapa ja verestä saalistaan välittömästi sen vedestä nostettuaan.

Sätkiviä ahvenia pilkkikisojen punnituksessa. Onneksi säännöt ovat muuttumassa.

Pilkkijän kalat saattavat jytistellä peltipakin uumenissa kunnes nääntyvät hapenpuutteeseen ja pakkaseen. Kun kalaa ei teurasteta, veret jäävät lihaksiin heikentäen kalan makua ja säilyvyyttä. Puhumattakaan siitä, että kyseessä on eläinrääkkäys.

Monilla kesälämpimillä kalastavilla ei ole vieläkään veneessään kunnollista kylmälaukkua, jossa olisi jäitä tai kylmäpatruunoita saaliin nopeaa jäähdyttämistä varten heti tainnutuksen ja verestyksen jälkeen. Jos kala saadaan heti vedestä nostamisen jälkeen lähelle nollan lämpötilaa, ei vesiltä ole mitään kiirettä pois. Samaa kyytiin voi ottaa monta muutakin ahvenkörilästä tai toisenkin parahultaisen kuhan.

Ystäväni paheksuu myös särkien ja muiden ei-toivottujen kalojen jättämistä elävänä jäälle. Vastoin yleistä luuloa niitä ei läheskään aina korppi korjaa, vaan sintit jäävät lumen alle ja näkyvät myöhemmin keväällä jäähän uponneina. Tämän olen pannut itsekin merkille.

Ja kun sanomaan päästiin, niin minkä ihmeen takia se tyhjä toukkarasia tai syöttitahnapurkki pitää jättää jäälle tai heittää rantapusikkoon? Eikä tupakantumppikaan kuulu vesistöön, koska filtterissä on mikromuovia, jonka itse syömme myöhemmin kalaruokien mukana.

Ampaise avun lähteille

Kun muuan sukulaiseni kalasti kesällä yksin eräällä koskella ja perkasi juuri saamaansa (eväleikattua) taimenta, hän tunsi pienen piston kaulallaan. – Ampiainen, pahalainen, hän ajatteli ja huitaisi vaistomaisesti ärhäkän hyönteisen tiehensä.

Ampiainen peratun järvilohen kiduksissa.

Miehen jatkettua kalastusta hän alkoi tuntea voimistuvaa huimausta. Jalat tuntuivat veteliltä ja silmissä pimeni lopulta niin pahoin, että hänen oli pakko raahautua viimeisillä voimillaan taukopaikalle, jossa hän sammahti totaalisesti. Maiseman sumennuttua hän ei kyennyt edes soittamaan apua.

Niiltä sijoilta hänet löysi kenties vasta tuntia myöhemmin eräs paikalle tullut kalastaja. Sukulaiseni heräsikin huolestuneen tulijan kyseltyä hänen vointiaan. Kun syy sammumiseen selvisi, tulija tarjoutui hakemaan lähellä olevasta kodistaan ensiavuksi kyypakkausta, mutta siitä luovuttiin, kun pistoksen saanut alkoi jo voida pikku hiljaa paremmin.

Tunnin kuluttua sukulaiseni ajeli jo itse kotiinsa, minkä jälkeen hän kävi lääkärissä. Yö ja seuraava aamupäivä menivät hyvin, mutta illalla tuli vielä komplikaatioita. Miehen kaula alkoi turvota. Koska hengenahdistusta ei kuitenkaan esiintynyt, hän odotteli rauhassa toipumistaan. Ja toki toipuikin.

Tämä tapahtui siis henkilölle, jolla ei ole todettu allergiaa ampiaisten tai mehiläisten pistoksille ja jota kyseiset ötökät ovat rokottaneet lukuisia kertoja ilman sen suurempia seuraamuksia kuin pientä kirvelyä ja patteja pistokohdissa. Kaulan ja pään alueelle osuvat pistokset kannattaa siis ottaa tosissaan ja mennä ajoissa terveyskeskukseen tutkittavaksi.

Tästedes sukulaisellani on luonnossa liikkuessaan aina kyypakkaus kaiken varalta mukanaan. Niin minullakin.