Kolme tuntia kalastusta Haukivedellä leppoisana keskikesän iltana eikä saaliiksi tule ainoatakaan haukea. Niin voi käydä, kun tavoitteena on savolaisten mielikala muikku ja kalastusvälineenä trooli.

Ammattikalastajan työpäivä on pitkä, vaikka sen kiihkeimmät tohinat alkavat vasta illalla. Tasan kello 16.00 kurvaa pakettiauto Rantasalmen Asikkalan kylän Saksanlahden rannalla olevan kalasataman pihaan ja ratin takaa astuu pihalle mies, jolla on lämmin ja jämerä kädenpuristus.

– Eipä ole tullut kisoja katseltua, sattuu nämä työt samaan aikaan otteluiden kanssa, tokaisee neljännen polven ammattikalastaja, rantasalmelainen Tarmo Tolvanen, kun kysäisen häneltä jutunjuurta meneillään olevista jalkapallon MM-kisoista. Kroatian voitto Englannista oli sentään miehellä tiedossa.

Sen enempää ei ole aikaa pikkupuheelle, sillä kalareissun valmisteluun on aikaa vain puolisen tuntia. Tarmo pudottaa neljä suurta kala-astiaa perävaunun lavalta, vie ne käsitrukilla yksi kerrallaan halliin pestäväksi ja valuttaa kylmähuoneen jääkoneesta ne puolilleen jäähilettä.

– Tällaisella helteellä astiassa on oltava jäätä yhtä paljon kuin kalaakin.

Suurten laatikoiden lisäksi jäätä otetaan yksi pienempi, noin 60-litrainen solumuovilaatikko täyteen. Sen mies nostaa vaivattoman näköisesti käsin trukin kyytiin. Ei mitään heikkoselkäisen eikä vähäväkisen hommia.

Satamanosturi on välttämätön väline suuria kalalaatikoita siirreltäessä.

Kun kalastaja on ehtinyt siirtää suuret astiat nosturin avulla kahteen troolariin, toiseen kolme ja toiseen yhden, rahisee pihasora auton renkaiden alla. Kalastajan  työpari ja elämänkumppani Tarja Lötjönen kantaa eväslaukut Siinan kannelle ja on valmiina illan työrupeamaan ”grillissä”, aluksen ohjaamohytissä, jonka pilvettömältä taivaalta räkittävä aurinko on lämmittänyt sietämättömän kuumaksi.

Noin kolme varttia Tarmon kalasatamaan saapumisesta jyrähtää Siinan dieselkone käyntiin ja alus irtoaa Tarjan ohjaamana laiturista. Minä nousen kameroineni Tarmon seuraksi Helin kyytiin. Vaikka alus on ollut osittain rantapuiden varjossa, sen hytissä voisi varmaan saunoakin, jos suurta kattoluukkua ei avattaisi ja ovea jätettäisi auki.

Muikkuparvet on ensin etsittävä

Seuraamme Siinaa Moilolanlahden poikki ja pujahdamme saarten väliköstä suurelle selällä. Tarja ja Tarmo ”seurustelevat” radioyhteydellä ja ilmoittavat toisilleen kaikuluotaimen näyttämistä kalaparvista.

– Täällähän se meijän ensimmäinen kaveri jo kurkistelloo, raportoi Tarja savoksi, kun ehdimme ajaa vasta muutaman kilometrin lähtörannasta. Minäkin saan Tarmon opastuksella näköyhteyden norppaan, joka kurkkii rasvatyynellä selällä ohiajavia troolareita. Kiireessä napatuista kuvista ei tule kummoisia, mutta näky on sykähdyttävä.

Norppa on Haukiveden ammattikalastajien jokapäiväinen kaveri.

Haukiveden kalastajille norppien näkeminen on arkipäivää. Puolentusinaa viiksiniekkaa iltaa kohti on tavanomaista. Kun Tarmo järjesti juhannuksen tietämissä muutamalle tuttavalleen norppasafarin, ei matkasta tullut pitkä. Vaikka vesille lähdettiin hitaalla troolarilla, ensimmäiset norpat nähtiin jo alle puolen tunnin sisällä.

Tarmoa hieman epäilyttääkin tutkijoiden ilmoittamat norppamäärät Haukivedellä. – Kyllä niitä taitaa olla enemmän kuin viisikymmentä. Vai näenkö minä niistä tosiaan keskimäärin kymmenesosan joka päivä?

Ammattikalastajalle norpista on joskus harmiakin. Norpat ovat oppineet uimaan avorysiin ja syövät niistä kalaa. Ohuista talviverkoista ne menevät yksinkertaisesti vain läpi. – Ainoatakaan norppaa en ole vielä verkolla saanut, vaikka aloitin ammattikalastuksen jo vuonna -93. Kun talviverkko ankkuroidaan jäähän ja viritetään kireälle, ei aikuisella norpalla ole vaikeuksia uida läpi ohutlankaisesta korkeasta kuhaverkosta. Reikä siihen vain jää. Kevyesti tai ei lainkaan ankkuroidut vapaa-ajankalastajan verkot ovat sen sijaan norpan surma, koska niihin se sotkeutuu.

Kun kyselen kalasääskistä, Tarmo vihjaa, että niitä pesii tälläkin alueella puolenkymmentä paria noin kilometrin säteellä aluksesta. – Tuolla saaren rannassa on lähin pesä, hän osoittaa parinsadan metrin päähän. Ja totta puhuu: kun katson käden suuntaan kameran putken läpi, näen käkkärämännyn latvassa komean risukasan, minkä yli kurkkii siivekkään kalastajan pää.

Tarmo kertoo mitanneensa aiemmin päivällä Haukiveden lämpötiloja. Kesän kaksi myrskyä, juhannusmyräkkä ja toinen siitä viikon päästä, olivat sekoittaneet vesimassan niin perusteellisesti, että vesi oli vielä 50 metrin syvyydessäkin lähes 10-asteista. Käsittämätöntä, sillä teoriassa suurten syvänteiden pohjalla pitäisi olla kesät talvet noin 4-asteista vettä. – Ja pintavesi lämpenee helteellä ja tällaisella olemattomalla tuulella hirmuvauhtia.

Totta vie lämpenee. Nyt tätä heinäkuun lopulla kirjoittaessani on Saimaan veden lämpötila vuorokauden ajankohdasta riippuen 25–27 astetta. Siitä ei ole kovin pitkää matkaa lämpötilaan, jossa kalan valkuainen alkaa jo juoksettua eli kala kypsyä!

Ei ole vaihtolämpöisellä kalarievulla enää mukavaa järvessä. Viileää vettä vaativilla lohikaloilla varsinkaan. Syöntihalut menevät vähemmästäkin. Viisaasti tekee nyt vapakalastajakin, jos pysyttelee pois koskivesiltä helteen uuvuttamia taimenia kiusaamasta.

Trooli veteen oikeassa paikassa

Noin tunnin kestäneen luotauksen ja pohtimisen jälkeen kalastajat tietävät mistä troolaus kannattaa aloittaa ja mitä reittejä vetää. Minä olen jo aikaa sitten pudonnut kartalta enkä osaa sanoa missä oikein olemme. Saarten ympäröimällä pikkuselällä on leveyttä ehkä noin kilometrin verran.

Alukset kiinnitetään toisiinsa ja vuorossa on lyhyt kahvitauko ja työmaaruokailu. Tarmo kaataa Siinan takakannella seisovan Tarjan kuksaan kuumaa kahvia ja pariskunta hengähtää hetken ennen tositoimiin ryhtymistä. Kylmää juomaa ja voileipiä sisältävän eväskassin he nostavat ”ruokapöytään” jäiden seasta kalalaatikosta. Aito ja taatusti toimiva jääkaappi!

Tauko jää lyhyeksi. Jo muutaman minuutin kuluttua Tarmo siirtyy Siinan kannelle, jossa trooli on suojapeitteen alla suuren vinssin rummulla.

Kun kumpikin kalastaja tietää ja osaa tehtävänsä, on troolikalastus hyvällä säällä helppoa.

Kalastajien työ sujuu kuin äärimmilleen harjoiteltu tanssi. Kumpikin tietää ilman toistensa neuvojakin tasan tarkkaan mitä missäkin vaiheessa on tehtävä. Troolin perä lasketaan liikkuvan alusparin vanaveteen ja pyydyksen ylälaitaan kiinnitetään sopivin välimatkoin aina vain suurempia oranssin värisiä kohoja. Kun pussi on lähes kokonaan vedessä, Tarmo kiinnittää sen alalaitaan painoksi muutamia raskaita kettinkinippuja.

Troolin vinssiltä soljuu veteen vielä pitkät huikoset kahta paksua vetoköyttä, joista toisen päätylenkki siirretään lopulta Helin mastossa olevaan vahvaan koukkuun. Tarmo loikkaa Helin kannelle, irrottaa alukset toisistaan ja ohjaan Helin noin 150 metrin päähän Siinan rinnalle.

Troolin veto pitkin Haukiveden selkiä on alkanut.

Vettä seuloo nyt periaatteessa suuri  haavi, jonka leveys on kahdeksan ja korkeus kolmetoista metriä. Pituutta pyydyksellä on perineen, sivuverkkoineen ja vetoköysineen noin 280 metriä. Takimmaisena olevan perän solmuväli on 13 millimetriä, minkä jälkeen havaksen solmuväli kasvaa ensin 20 milliin ja sitten vaiheittain 50, 200 ja 800 millimetriin.

Troolin harvat sivuverkot eivät tietenkään pysty vangitsemaan tavoiteltavia muikkuja, mutta ne ohjaavat kalaparvet troolin perälle.

Yleisestä luulosta huolimatta muikut eivät pakkaudu yhdeksi massaksi troolipussiin, vaan kalat uivat pussissa samalla nopeudella troolin kanssa. Myös trooliin mahdollisesti jäävät arvokalat, kuten taimenet ja järvilohet, uivat rauhallisesti troolin sisällä koko vedon ajan.

– Kyse on oikeasta vetonopeudesta. Kun vedetään enintään 4 kilometriä tunnissa ja veto ei kestä liian kauan, kalat pysyvät hyväkuntoisina.

”Yksitoikkoisinta kalastusta”

Alamme kierrellä pitkin Haukivettä selältä toiselle, joskus lähellä saarten rantoja kalastajien tarkoin tuntemien syvänteiden kautta, joskus väljemmillä vesillä. Vetolinjat ovat suoraviivaisia ja kaarrokset laajoja.

Troolin hinausköysi tärisee käännöksessä.

Kun eräässä kohdassa on pakko tehdä tavallista jyrkempi käännös, tärisee vettä leikkaava vetoköysi kuin horkassa. Pian jatketaan taas suoraa menoa.

– Mutkittelu ei kannata, Tarmo selittää, trooli ei pyydä mutkassa, koska kalat menevät harvasta sivuverkosta läpi.

Näemme vedon aikana vielä puolenkymmentä norppaa. Muutaman kerran ne puljaavat rohkeasti trooliveneiden välissä aivan pussin suulla, mutta sukeltavat sitten ajoissa turvaan. Leikkisät nisäkkäät ovat kuin me kotikylän pikkupojat viisikymmenluvulla, kun rohkeasti pelleilimme tiellä lähestyvän auton edessä ja loikkasimme viime tingassa turvaan.

Saimaan ja Pielisen alueella Lappeenrannan ja Nurmeksen välillä toimii vain 28 päätoimista kalastajaa, joista troolausta harjoittaa vähän yli kymmenen. Kalastajista kuusi saa koko alueen ammattimaisesti pyydystetystä kalasta jopa 80 prosenttia.

Troolikalastajan taitoihin kuuluu myös osata lopettaa ajoissa. Polttoainetta kuluu paljon, yhdessä illassa jopa 300 litraa. Jos saalista ei tule, hommasta tulee pian erittäin tappiollista. Moni yli-innokas aloittelija on polttanut parhaan sesongin tuoman hyvänkin tuoton polttoaineena taivaan tuuliin, kun ei ole ymmärtänyt lopettaa ajoissa ja on vetänyt tyhjää.

– Muikkua on saatava troolilla noin 500 kiloa kerralla, että se alkaa kannattaa. Keväällä ja syksyllä ovat rysät parempi keino päästä palkoille.

Vaikka kalastustapa ja ainutlaatuinen ympäristö Haukiveden kansallispuistossa tarjoavat aluksella olevalle vieraalle enemmän kuin tarpeeksi ihasteltavaa ja ihmeteltävää, on kalastajan työ päivästä toiseen samoilla vesillä joskus hieman yksitoikkoistakin.

Tarja Lötjösen ohjaama Siina on paritroolin toinen alus. Molemmat alukset ovat 11,9 m pitkiä ja syväykseltään 1,7 m.

– Tämä on yksitoikkoisinta hommaa kaikesta kalastuksesta minkä tiedän, sanoo Tarja tarkoittaen troolin vetovaihetta, kun keskustelemme vähän myöhemmin. Suupielessä vilahtaa kuitenkin hienoinen hymynkare, mikä saa arvailemaan, että onkohan kyse vain tyypillisestä savolaisesta mielipiteestä, josta ei aina saa täyttä tolkkua.

– Huomenna on vapaapäivä ja silloin lähdetään onkimaan ahvenia!

Kun ihmettelen, että eikö ammattikalastus riitä, Tarja selittää, että kyse on ihan eri asiasta. Troolaaminen on työtä, mutta onkiminen on harrastus. Onhan se niinkin!

Saalilla riittää ottajia

Aika kuluu kuin siivillä Haukivedestä ja sen pinnanalaisista aarteista jutellessa. Kun alukset ajavat vedon päätteeksi kiinni toisiinsa ja kalastajat alkavat valmistautua troolin nostoon, on aurinko vielä korkealla horisontin yläpuolella.

Troolin nosto on alkanut. Ja sen tietävät myös lokit ja tiirat.

Nostopaikaksi on valittu pienehkön selän keskisyvänne, sillä vettä on hyvä olla paikalla vähintään 25 metriä. Helin koukussa ollut trooliköysi kiinnitetään jälleen Siinassa olevaan vinssiin ja nosto alkaa.

Sadat lokit ja tiirat ovat jo vedon aikana kokoontuneet alusten vanaveteen ja ne uivat nyt tiheänä lauttana troolin perän kohdalla. Myös alusten ympärillä kiertelee kymmeniä lintuja, jotka tekevät rohkeita syöksyjä troolin sivuverkkoihin. Ilma on täynnä suhisevia siipiä ja kirkumista. Siivekkäät on vallannut nälkääkin suurempi saalistuskiihko.

Katselen Helin takakannelta kameran objektiivin läpi vastavalossa Siinan perässä ahertavia kalastajia, jotka irrottavat troolista kohoja ja varmistavat, että pyydys kelautuu sotkeutumatta vinssille. Käytännön kalastuksessa huippuunsa kehittyneiden työtapojen seuraaminen on silmiä hivelevä kokemus. Ei ainoatakaan virheliikettä eikä keskeytystä. Kalastajien ei tarvitse neuvoa eikä sättiä toisiaan.

Nousevan troolin havaksen vaihe vaiheelta tihentyessä alkaa pyydyksen silmissä näkyä myös joitakin niihin takertuneita kaloja. Rohkeimmat ja taitavimmat linnut käyvät poimimassa niistä osansa, vaikka Tarmo hätistääkin linnut välillä loitommalle.

Osa saaliista kuuluu siivekkäille. Sitä mieltä ovat ainakin Haukiveden hyvinvoivat lokit.

Lopulta vedessä on enää vain troolin perä. Kiiltävistä kaloista turpea troolipussi vedetään alusten väliin, minne ahnaat linnut eivät uskalla tulla sitä nokkimaan. Tarmo käsittelee troolipussia niin, että siinä olevista muikuista sopiva määrä jää perän vahvalla tukiverkolla ympäröidyn nostopussin sisään ja nostaa sitten ensimmäisen kalaerän Siinan nosturilla Helin kannelle. Kun kalasatsin paino on katsottu nostovaijeriin liitetystä vaa’asta, Tarja avaa pussin sulkunarun ja kalalasti solahtaa laatikkoon jäiden sekaan.

Tarmo siirtyy Helin kannella ja alkaa kauhoa lumilapiolla kaloja jäämurskan sekaan. Pari trooliin joutunutta taimenta hän heittää nopeasti alusten välikköön. – Jos vapauttaisin kalan tuonne ulkolaidan puolelle, se nokittaisiin ennen kuin se olisi vedessä, selittää Tarmo. Taimen vilahtaa hyväkuntoisena takaisin Haukiveden tummaan syvyyteen.

Kala on lähes pelkkää muikkua, jo on peräisin toissasyksynä tapahtuneesta kudusta. Seassa on korkeitaan 10 prosenttia muuta kalaa, josta valtaosa on pientä kuoretta. Pari mittakuhaa pääsee kalastajien omaan ruokapöytään, muut kuhat vilahtavat vikkelästi takaisin veteen.

Kalojen jäittäminen on etenkin helteellä äärimmäisen tärkeää. Nolla-asteinen kala säilyy laadukkaana kauppaan ja asiakkaan jääkaappiin asti.

Hämmästelen sitä, että haukivedestä ei tule troolilla ainoatakaan haukea. Eikä särkiä! Lahnojakaan ei saaliissa ole kuin muutama, säyneitä on tasan yksi. Ja onneksi Saimaan vesistössä alavirtaan vaeltavat järvilohismoltit ovat jo ohittaneet Haukiveden, koska niitä ei tällä kertaa nähdä ainoatakaan.

Kun ensimmäinen noin 300 kg painava nyytti kaloja on saatu suureen laatikkoon jäiden sekaan, nostetaan toinen annos toiseen laatikkoon ja niin edelleen. Saalin määrä saa kalastajien suupielet virumaan aika lähelle korvia, vaikka jäädäänkin murto-osaan vuosien takaisesta neljän tonnin ennätyssaaliista.

– Kun kalat saadaan heti jäihin ja jäähdytettyä nolla-asteisiksi ei niiden kanssa ole kiirettä, Tarmo selittää. – Vapaa-ajankalastajankin kannattaisi huolehtia tällä tavalla saaliinsa laadusta eikä säilyttää saaliitaan kesäkuumalla liian lämpimänä.

Troolin nostoon kuluu tyhjennyksineen vähän yli tunti. Aurinko on painunut lähelle horisonttia. Lokin kelluvat troolista ryöstämistään muikuista ja kuoreista turpeina peilityynen Haukiveden pinnalla.

Edessä on rauhallinen ajo kalasatamaan hämärtyvässä illassa. Muutama lokki ottaa vapaakyytiä troolarin katolla ja peräkaiteella.

Satamassa meitä on vastassa muutama kalojen jälleenmyyjä. Pääosan saalista Tarmo toimittaa vielä samana yönä Savonlinnaan. Tuloksekkaat liikeneuvottelut hän suoritti jo järvellä heti, kun saaliin kokonaismäärä oli tiedossa.

Kotiin lähtiessäni Tarmo täyttää reissueväistä tyhjäksi syödyn kylmälaukkuni taatusti tuoreella Haukiveden herkulla. Huomenissa paistelemme siitä kesän parhaat muikut.

Saimaa on antanut parastaan.