Suomen kalat ovat syötävän hyviä. Myös vaalealihaiset väenkalat, joiden kannat kestävät kalastusta.

Valmis lahnaherkku

Harrastin nuorempana monipuolisempaa kalastusta kuin nykyään. Kaikkien vapakalastusmuotojen lisäksi minua innosti myös pyydyskalastus. Nyt repertuaari on supistunut erilaisiin heittokalastuksen muotoihin sekä onkimiseen, pilkkimiseen ja uisteluun.

Mutta ei tyystin. Kun tyttären perheestä tulee vuosittain aloite, että laitetaanko taas verkko jään alle, niin minähän olen valmis kuin Melperi sotaan. Sanonta tulee muuten Ison tietosanakirjan (1935, 8. osa) mukaan vanhasta ranskalaisesta sotilaslaulusta Herra Melperin sotaanlähtö.

Ja sotaahan talviverkoilla kalastaminen on. Ensin on taisteltava pyydys jään alle ja sitten muutaman päivän välein kalat irti niiden vyyhdeksi sotkemasta verkosta. Tarvittaessa vaihtoverkko tilalle ja koppuraksi jäätyneen pyydyksen sulattelu pesuhuoneessa ja imekkeiden rattoisa selvittely.

Tänä vuonna kantavien jäiden odottelu ja muut kiireet siirsivät verkon jään alle uittamisen tammi–helmikuun vaihteeseen. Kun vihdoin pääsimme asiaan, huomasimme, että kerkeämmät olivat jo ehtineet virittää omat jatansa perinteisen verkkopaikkamme kahta puolen. Paras kuhamonttu oli saarrettu sen verran tehokkaasti, että pyydyksen laskeminen sinne tuntui turhalta. Oli tyytyminen matalampaan veteen lähellä laituria.

Ähelsimme jään alle yhden 60 m pitkän ja 3 m korkean 60-millisen verkon. Siitä alkoi kerrassaan kelvollinen saalisputki, jonka tuloksena kolme ruokakuntaa on pysynyt ruhtinaallisen hyvin kalaruuissa. Pyydys on koettu 4–5 päivän välein ja saalista on saatu joka kerran vähintään kuusi kiloa! Haukea, lahnaa, säynävää, madetta ja järeitä ahvenia.

Melina avustamassa ukkia 4-kiloisen hauen irrottamisessa.

Lisäksi aivan laiturin viereen kairanreiästä laskettuun sateenvarjokatiskaan on änkeytynyt mateita. Tänä talvena tosin kohtuullisemmin kuin viime kaudella, jolloin pyydyksessä murjotti kerralla jopa tusinan verran höyryävän kalakeiton aineksia.

Lahnapaistos

Tutut ja hyviksi koetut kalaruuatkin – tai oikeammin niiden syöjät – kaipaavat joskus vaihtelua. Kun tyttäreni ja tyttärentyttäreni perheet kehuivat kilvan erästä lahnareseptiä, niin olihan sitä meidänkin kokeiltava. Tuloksena oli niin hyvää naposteltavaa, että en malta olla laittamatta reseptiä tähän. Kiitos alkuperäisen ohjeen kehittäjälle, kuka hän lieneekään.

Ainekset:

1,5 kg lahna

hienoa merisuolaa

valkopippuria

Täyte:

2 dl puolikypsää pitkäjyväriisiä (1 dl raakana)

1 dl aurinkokuivattua tomaattia

1 dl purjosilppua

1 dl parmesaanijuustoraastetta

Kuorrute:

2 rkl Dijon-sinappia

1 dl hapankorppurouhetta tai -jauhetta

50 g voita

1 dl persiljaa

Suomusta, perkaa ja kuivaa lahna. Mausta hienolla merisuolalla ja pippurilla. Me suolasimme kalan jo edellisenä iltana ja pidimme sitä yön yli jääkaapissa.

Keitä riisi puolikypsäksi suolalla maustetussa vedessä. Pieni purjo ja aurinkokuivattu tomaatti. Sekoita ainekset yhdessä parmesaaniraasteen kanssa riisin joukkoon ja täytä kalan vatsaontelo seoksella. Ainekset pysyvät paikoillaan ilman hammastikkuja ja muita sidoksia, jos lahna on perattu perinteiseen tapaan selästä avaamalla.

Lahna avataan selkäpuolelta viiltämällä puukolla kylkiruotoihin asti, minkä jälkeen ruodot katkaistaan kalasaksilla ja vatsaontelo tyhjennetään.

Nosta kala pienelle ritilälle (esim. savustimesta) ja aseta ritilä uunipannun päälle. Lisää pannuun vettä, että kalasta tippuva rasva ei syty palamaan.

Voitele kalan pinta sinapilla ja ripottele päälle hapankorppujauhetta. Sekoita persiljasilppu pehmeään voihin ja painele voi nokareina kalan päälle.

Kypsennä 175-asteisessa uunissa 45–60 min.

Ruokapöytään tarvitaan hyvä valaistus, että pienimmätkin ruodot löytyvät herkusta ennen suuhun joutumistaan. Kokeneet ruotokalan syöjät osaavat mutustelle suupalansa niin, että ruodot eivät joudu kurkkuun asti. Silpiminen on sitä helpompaa, mitä kookkaampi lahna on.

Oli niin hyvää, että seuraavakin lahnamme tulee saamaan saman käsittelyn.