Monen satunnaisesti lomareissun varrella Tenolla kalastaneen matka suuntautui tänä kesänä muille maille ja vesille, kiitos Tenon uuden kalastussäännön.

Kalastajista tyhjä Tenon suvanto Utsjoella Saamensillan alapuolella.

Tenon vedet Yläkönkäästä ylävirtaan ja etenkin sen latvahaara Inarinjoki ovat olleet mieluisimpia kalapaikkojamme 70-luvulta lähtien. Juuri koskaan joki ei ole ollut pohjoiseen suuntautuneen kalastuspitoisen matkamme pääkohde, mutta sille on ollut joka kerran todella mukava pistäytyä vuorokaudeksi tai pariksi. Kohteen houkuttelevuutta on lisännyt helppo saavutettavuus lähellä tietä ja vaivaton kalastuslupien ostaminen Utsjoella, Karigasniemessä tai Angelissa.

Viihtyvyyttämme ovat lisänneet myös Inarinjoen erämaisuus ja hyvä harjuskanta. Makoisat ruokakalat on saatu joka kerta ja joskus on onni potkaissut myös titin tai lohijalan muodossa.

Kalastusluvan hinnalla on ollut ehkä turhankin suuri vaikutus ostopäätöksiimme. Olemme aina suhteuttaneet lupien hintoja todennäköisyyteen saada saalista ja paikan muihin vetovoimatekijöihin. Harrastamme halpoja ja kohtuullisesti hinnoiteltuja lupa-alueita, kaihdamme kalliita.

Hirmuinen hinnankorotus

Käydessämme viimeksi Tenolla maksoimme Yläkönkäällä kalastamisesta yhteensä 30 euroa vuorokaudelta (25 e + 5 e puolisolta). Nyt meiltä yritettiin kyniä 120 euroa (60 e kummaltakin). Ja kaiken huiputukseksi kalastusvuorokausi olisi alkanut vasta klo 23 yöllä ja jatkunut vain klo 16 asti seuraavana päivänä. Ei sopinut meille matkasta väsyneille, jotka halusimme urvahtaa yösydämen ja kalastaa päivänvalossa.

Kalastusluvan hinnankorotus oli melkoinen. Oman lupani hinta nousi 140 % – kalastustuntia kohti laskettuna jopa  lähes 240 % (ennen 1,04 e/h, nyt 3,53 e/h). Mutta se ei ole vielä mitään puolison kalastusluvan hinnankorotukseen verrattuna, mikä on huikeat 1100 % (kalastustuntia kohti peräti 1594 %). Aivan liikaa satunnaisella reissaajalle.

Lupia Outakosken alueelle (Yläköngäs–Karigasniemi) olisi elokuun alussa kyllä ollut saatavilla ihan mukavasti.

Karigasniemessä harkittiin hetken, että josko sitä sittenkin kävisimme Inarinjoen tutuilla paikoilla Inarinkönkään ja Porttikönkään välisellä alueella. Lupia oli netin mukaan muutama kalastusvuorokausi jäljelläkin. Mutta yhteensä 80 euroa vajaasta kalastusvuorokaudesta ja käytännössä pelkästä harjuksen kalastuksesta oli meille liikaa, kun viimeksi maksoimme samasta touhusta vain 10 e + 5 e täydeltä vuorokaudelta. Kalastusluvan hinnankorotus on hulppeat 433 % (käytettävissä olevaa kalastustuntia kohti jopa 653 %) – liikaa.

Inarinjoen harjusten kalastuksesta tuli Tenon uuden kalastussäännön ja kalastuslupien roiman hinnankorotuksen myötä turhan kallis harrastus.

Niinpä emme käyneet Tenon varressa lupakaupoilla emmekä ostaneet samalla Utsjoen, Nuorgamin tai Karigasniemen kaupoistakaan mitään. Varangilla tankattua polttoainetta riitti ajella Karasjoen ja Kautokeinon kautta Muonionjoelle asti. Muutamassa paikassa toki pysähdyttiin ja käytiin katsomassa hienoa virtaa. Suvannoilla näimme pari soutajaa ja Boratbockan alueella kourallisen rannalta kalastajiakin. Suurin osa lohiveneistä oli kokastettu rantaan, osa oli ylempänä ylösalaisin pukkien päällä pressun alla.

Haikeita ja alakuloisia olivat tunnelmat Tenolla. Vaikka muutamia merkkejä kalastuksesta toki näkyi, jokivarsi ei sykkinyt elämää kuten ennen.

Toipuuko Teno?

Tenon uuden kalastussäännön takana on aito ja aiheellinen huoli lohikannan säilymisestä. Kalastuspainetta haluttiin vähentää ja jakaa tasaisemmin koko joen matkalle. Satunnaisen kalastusmatkailijan vierailut suurella lohijoella harvinaistuvat nyt varmasti, mutta vähenevätkö Tenon kokonaissaaliit samassa suhteessa kalastajien kanssa, sopii kysyä?

Tenolla oli kuluneena kesänä varmasti enemmän tilaa kalastaa ja saattoi jopa käydä niin, että kalastajakohtaiset saaliit paranivat entiseen verrattuna. Joelta kerrotaan saadun runsaasti myös kookkaita yli 20 kg lohia. Tittivuosi oli kuitenkin tavallista heikompi. Kauden ja muutaman seuraavan tilastot tulevat olemaan mielenkiintoista luettavaa.

Kalastajien ja kalastusvuorokausien rajoittamisen sijasta lohta voisi suojella myös saaliskiintiöillä. Monelle olisi varmasti kelvannut yhden lohen vuorikausikiintiö, itse olisin todella tyytyväinen jopa yhteen loheen viikossa. Miksi ihmeessä ei kokeiltu ensin sitä, vaan käytettiin keinoa, joka on omiaan vaikeuttamaan alueen lohenkalastuksen ympärillä pyörivää yritystoimintaa?

Korottamalla reippaasti lupahintoja pantiin ”köyhät kyykkyyn” ja kenties toivottiin, että jäljelle jäävät pullealompsaiset kalastajat maksavat palveluista entistä enemmän.

Kaiken kansan Teno on matkalla kohti maksukykyisten eliittikalastajien kalapaikkaa. Toivottavasti jokilaakson asukkaat ja Tenon ikiaikainen lohi voivat hyvin vastaisuudessakin.