Vuonna 1994 Erälehden kalastusaiheisten juttujen otsikoiden alla alkoi vilahdella uusia nimiä, jotka tulivat jatkossa lehden lukijoille hyvin tutuiksi.

Kannen kuva: Jari Tuiskunen.

Kannen kuva: Jari Tuiskunen.

Selaillessani vanhoja Erälehtiä olen yrittänyt poimia niistä uusia tai muuten merkittäviä aiheita ja panna samalla merkille uusien kirjoittajien ensiesiintymisiä Erän sivuilla. Seulani ei ole varmaan läheskään täydellinen, koska tuhansien ja taas tuhansien sivujen tarkka lukeminen veisi aikaa enemmän kuin sitä on näin muiden kiireiden keskellä tarjolla. Vuoden 1994 kahdesta ensimmäisestä numerosta löysin useita Erän lukijoille erittäin tuttuja nimiä.

Pilkkijän opas

Vuoden ensimmäisen Erän pääaihe oli arvattavasti talvikalastus. Jari Tuiskunen ihmetteli Uusille pilkkijäille -jutussaan uusia ihmesiimoja: ”Jo jonkin aikaa ovat uudet supersiimat häirinneet suomalaistenkin urheilukalastajien sielunrauhaa. Kun 0,08-milliselle luvataan 4,4 kg vetolujuutta, alkaa epäuskoinen hiusten harominen välittömästi. Voiko mokoma olla totta? Ennenhän tuon paksuisten siimojen lujuus on jäänyt jonnekin 700–900 gramman tienoille”.

Jari teki selkoa uusien siimojen punotusta rakenteesta, venymättömyydestä, vettymättömyydestä ja tunteettomuudesta UV-säteilylle. Hän pani merkille myös sen ajan punotuille siimoille hyvin tyypillisen litteyden, minkä vuoksi niiden todellinen paksuus oli aivan jotain muuta kuin tuotepakkauksessa ilmoitettiin. ”Tavallaan kyseessä on jonkinasteinen huijaus”, Tuiskunen totesi. Eivätkä ne vetolujuudetkaan olleet kokeiltaessa luvattua tasoa.

Jarin kirjoittama Pilkkijän opas oli jälleen tuhti lukupaketti, jossa esiteltiin pilkkijän uudet välineet ja tarjottiin parhaat vinkit ahvenen, hauen, kirjolohen, taimenen, siian, harjuksen, raudun, mateen ja särjen pilkkimiseen erilaisilla kalapaikoilla. Pieneen kalastuskirjan verran tietoa yhdessä ainoassa Erälehdessä!

Kari Suomela laittoi Kamat ahkioon ja kertoi hiihtovaelluksella perässä vedettävän ahkion hyvistä ja huonoista puolista. Pertti Rovamo käsitteli samaa aihetta tuote-esittelyssään Kotimainen Läpp. Antti Kähönen kertoi koiravetoisesta kyydistä jutussaan Vauhtia valjakolla.

Kari Suomelan jutussa Tuulen viemää mentiin laskuvarjolla rinnettä pitkin ylöspäin! Kun Upski-varjolla ajelu on noin hurjan hauskan näköistä touhua valokuvissakin, niin mitä se onkaan todellisuudessa? Juttunsa lopussa Kari tarjosi lukijoillekin mahdollisuutta päästä Erä Adventure Clubin mukana Upski-vaellukselle Kilpisjärvelle.

Kun kaikkein tunnetuimpien eräkirjailijoiden tarinat Erä-lehtien takakantta edeltävällä sivulla harvenivat, samalla paikalla alettiin julkaista monien muidenkin kirjoittajien tunnelmapaloja. Ne tarjosivat itse asiassa usein jopa ammattikirjailijoita mielenkiintoisempia näkökulmia eri aiheisiin.

Erän 1-1994 pakinassa pilkki Joululahjoja suvannosta muuan Risto Jussila. Jokisuvannon ohut jää kesti vain vaivoin Herkkoa ja kirjoittajaa, kun he kairasivat siihen avantonsa. ”Sitä minä vaan ihmettelen, että mitä pirua se Topi jäi verannalle naureskelemaan, kun lähdimme kävelemään tänne rantaan”, Herkko tuumaili.

Kun saalista ei alkanut kuulua, Herkko kaivoi repustaan hirvittävälle haisevia katkoja, joista hän pujotti yhden koukkuun ja laski pilkin pyytämään eväiden napostelun ajaksi. Suureksi yllätykseksi suvannosta alkoikin nousta kirjolohia! Miten ihmeessä? No siksi, että ranta-asukas Topi oli niitä sinne istuttanut.

Risto alkoi myöhemmin kirjoittaa juttuja erityisesti pyydyskalastuksesta, pilkkimisestä, uistelusta ja monesta muustakin aiheesta. Erityisen merkillepantavaa on hänen perusteellinen paneutumisensa kaikkiin kirjoittamiinsa aiheisiin ja hyvä suomenkielen hallinta.

Lohensoutajan opas

Kannen kuva: Juha Jormanainen,

Kannen kuva: Juha Jormanainen.

Teemanumeroiden sarja jatkui numerossa 2-1994 Juha Jormanaisen Lohensoutajan oppaalla, jonka pääjutun otsikkona oli Veneellä lohta soutamaan. Opas koostui kuudesta artikkelista, joissa esiteltiin kuuluisia lohijokia, koskiveneitä, lohenkalastusvälineitä, lohensoudun lukuisia niksejä sekä lohivieheitä ja -perhoja. Pätevää tekstiä ja kuvaa, kuten aina Juhalta siihen astikin ja sen jälkeen näihin päiviin saakka. Toivottavasti pitkälle tulevaisuuteenkin!

Tunnettu lohimies Kari Ikäheimo vuodatti harmiaan otsikolla Törkeä varkaus. Hänen Tenolla ollessaan oli varas vienyt kotipihasta hänen uisteluveneensä trailereineen ja uisteluvarustuksineen. Itään matkalla ollut vene saatiin onneksi takaisin, kun Haminan poliisi otti vorot kiinni.

Varkausjuttu kiinnosti, koska olin kokenut hieman aikaisemmin itseeni kohdistuneen omaisuudenloukkauksen. Kessijärven rannalla ollut veneemme murrettiin irti lukostaan ja upotettiin soutelun päätteeksi järven pohjaan. Onneksi paatti löytyi vihjeen perusteella ja sain sen korjatuksikin. Loukattu olotila kuitenkin kesti pitkään: kuka riivattu tekee tuollaista keskellä erämaata?

”Jo muutaman viime vuoden aikana on sivulevittimillä eli plaanereilla tapahtuva vetrouistelu ollut nopeimmin Yhdysvalloissa kasvanut kalastusmuoto. Kehitys näyttää samalta myös täällä kotimaassamme. Siksi nyt on sivulevittimien aika”, kirjoitti Jari Rannisto jutussaan Viehe sivulle vie! Siinäpä juttu, joka innosti myös itseni hankkimaan veneeseeni ensimmäiset levittimet.

Sivulevittimet mahdollistivat entistä useammalla vavalla tapahtuvan vetouistelun, mikä aiheutti Suomen kaltaisessa kalakadehtijoiden maassa totta kai myös parranpäristelyä. ”Uistelijat haravoivat järvestä kaikki kalat jopa 100 metrin leveydeltä yhdellä kertaa”, väitti muuan osakaskunnan jäsen minullekin. Pelko osoittautui turhaksi: kalaa ei noin vain väkisin oteta, kala ottaa, jos on ottaakseen.

Jari Rannisto on ollut yksi tunnetuimmista vetouistelun ja jigikalastuksen asiantuntijoista maassamme. Hän on lukuisia kertoja ollut se ensimmäinen viestintuoja, kun suuresta maailmasta on kantautunut kalastukseen liittyviä uutuuksia.

Numeron 2-1994 pakinapalstalla valitteli Arto Kojo Pilkkimiehen tuskaa. Tarinassa ajettiin Talbotilla melkein kolari oikealta tulleen Peugeotin kanssa, kun kuskin ajatukset olivat jäällä kalakaverin luona. Pakkoreissu kirkkohäihin oli kuitenkin tehtävä, kun poiskaan ei oikein voinut jäädä. Toisten veisatessa virsiä tarinan hahmo kärvisteli mielessään jäällä olevien kavereiden mahdollisia saaliita. Tarinan loppu oli eeppinen: ”Ei mekään sinne menty, Penallekin tuli joku este. Mutta näitkö millainen keli oli päivällä? Hitto, tosi hyvä, oikein pahaa teki vain olla ja katsella”, soitteli kaveri illemmalla.

Arto Kojo alkoi tehdä Erään kalastusaiheisia juttuja ja laajoja välintestejä, joista huokuu yhä suuri asiantuntemus ja perusteellisuus. Parhaiten hänet tunnetaan armoitettuna suurten haukien kalastajana.