Vuoden 1992 helmikuun numerossa julkistettiin Suomen suurin kala 1991 -kilpailun tulokset ja tartuttiin puuveneen airoihin.

Kannessa komeili Juha Jormanaisen kuvaama hauki.

Kannessa komeili Juha Jormanaisen kuvaama hauki.

Päätoimittaja Seppo Suurosella oli jälleen sormensa ajan valtimolla, kun hän kiinnitti huomiota uuteen eräalalle kihonneeseen kiistaan. ”Tällä kertaa erimielisyyttä herättää niin sanottu catch & release eli pyydä ja päästä -kalastustapa, joka tuntuu hiertävän eräiden todennäköisesti eläinsuojelijoiksi itsensä lukevien kansalaisten mielenrauhaa. Heidän mielestään kalojen kanssa ei saa leikkiä, vaan kaikki pyydettävä on pantava pannuun ja pyytäminen on lopetettava, kun saalista on kertynyt riittävästi omaan tarpeeseen”, hän kirjoitti pääkirjoituksensa ensimmäisessä kappaleessa.

Suuronen kiitteli, että yhä useampi kalastaja ymmärtää palauttaa alamittaiset kalat takaisin kasvamaan ja monet pienenpuoleiset mitan täyttävätkin pääsevät jatkamaan elämäänsä omassa elementissään. Lukijatutkimuksen mukaan yli joka kymmenes tilaaja oli käyttänyt tätä menetelmää. ”Varmaankin aika harvan omatunto on siitä kolkuttanut”.

Kirjoitin kymmenisen vuotta myöhemmin pyydä ja päästä -aiheesta suurehkon artikkelikokonaisuuden, jossa korostin, että kalan mahdollisimman hellävarainen vapauttaminen tulee jokaisen  vapakalastajan osata vaikka ei mikään c&r-kalastaja olisikaan. Onhan alamittaiset, rauhoitetut ja muut sääntöjen vastaisesti pyydystetyt kalat palautettava veteen.

Aloin pohdiskella pyydä ja päästä -aihetta syvällisesti myös oman kalastukseni kannalta. Harrastettuani eri syistä vuosien ajan kalojen kiskomista veneen vierelle vapautettavaksi ja nähtyäni, että ainakin omassa kalastuksessani kalat vaurioituvat useammin kuin haluaisin, olen kääntynyt lähes yksinomaan pyydystä ja syö -kalastajaksi. Päästän kuitenkin lain ja sääntöjen velvoittamien kalojen lisäksi takaisin veteen myös kaikki ruokakuntamme käyttöön liian suuret kalat.

Suuria haukia, kuhia ja lohia

Suomen Suurin Kala 1991 -kilpailun satoa kommentoi Jari Tuiskunen. En ole varmaan ainoa lukija, joka suhteuttaa omat parhaat saaliinsa kilpailun kunniataulukoihin. Vuonna 1992 olisin ollut haukisarjassa 9,55 kilon kalallani vasta sijalla 27, kun voittopalkinto kuitattiin Virolahdelta Hurpun vesiltä saadulla 16,50 kg painaneella ja 113 cm pitkällä hauella. Kalan on täytynyt olla todella lihava, koska oman kaikkien aikojen ennätyshaukeni strategiset mitat ovat 13,76 kg ja 120 cm. Syyskuussa saamani kala oli Saimaan haueksi oikein pulskassa kunnossa.

Kuhasarjassa olisin jäänyt taulukon ulkopuolelle, sillä vuoden suurin kuhani jäi pienemmäksi kuin listan viimeisenä ollut 2,50-kiloinen. Kautta aikojen kuhaenkkani (6,1 kg) olisi tuottanut vuonna 1992 vain 10. sijan. Lohisarjassa olisin niin ikään jäänyt mopen osille.

Vaikka en harrasta ennätyskalojen tavoittelua, on ennätystilastojen seuraaminen aina hyvin mielenkiintoista. Pohjoismaisella tasolla jännitän Suomesta saatujen kalojen sijoittumista rakkaiden naapureidemme suurimpia kaloja vastaan. Ja kun huomasin esimerkiksi Nyt Nappaa -luettelon kultakelavoittajien joukossa suomaisia, tunsin selviä kansallisylpeyden aiheuttamia värinöitä.

Kyllä Suomi (Finland, fin = evä) on kalamaa ja suomalaiset kalastajakansaa!

Puhetta puuveneen puolesta

Rääkkylästä löytyneen 1100-luvun puuveneen kopio. Kuva: Sakari Martikainen.

Rääkkylästä löytyneen 1100-luvun puuveneen kopio. Kuva: Sakari Martikainen.

Pertti Rovamon Erään kirjoittamat artikkelit suomalaisista puuveneistä ovat suorastaan historiallisia mainetekoja. Jutussaan Puuveneen tyypit, tyylit ja yleisilme AINOA AITO PUUVENE? hän kertoo, että suomalainen puuvene on aina ollut ja on yhä jatkuvan tuotekehittelyn kohde. Ainoaa oikeaa savolaista, karjalaista tai hämäläistäkään venettä ei kuitenkaan ole koskaan ollut olemassa, koska vene on vuosien ja vuosisatojen saatossa koko ajan kehittynyt. ”Silti voidaan järkevästi puhua niin suomalaisesta veneestä kuin sen maakunnallisista muunnelmistakin”, Rovamo johdattelee lukijoitaan pidemmälle.

”Muinaisveneiden tutkimus on käynnistynyt oikeastaan vasta viime vuosikymmeninä, mutta jo nyt meillä on järvialueelta maailman suurin aineisto”, kertoi tutkija Eero Naskali Museovirastosta. Vanhimpia vesikulkuneuvoja ovat olleet yhdestä tai useammasta puusta koverretut ruuhet ja tilapäiskäyttöön tehdyt kopukat eli lautat. Ruuhta vaativampi valmistettava oli paksusta haapatukista kovertamalla ja pehmittämällä tehty haapio, jota melottiin usein kanootin tapaan.

Limisaumainen suomalainen vene muistuttaa viikinkiveneitä. Voisiko suomalainen puuvene olla niiden pienempi kopio? Rovamo pohdiskelee.

Vuonna 1976 löytyi Rääkkylästä 1100-luvulle ajoitettu puuvene, joka oli pantu kokoon ns. ompelutekniikalla. Eero Naskali piti 6,7 m pitkää ja 1,45 m leveää venettä ainutlaatuisena löytönä koko maailmassa. Hän näki veneessä heijastumia viikinkiveneistä, mutta sen rakenteet olivat käyneet läpi pitkän omintakeisen kehityksen.

Pääartikkelin yhteenvedossa Pertti kyseli myös lukijoilta esimerkiksi Laatokan veneiden taitajia nyky-Suomesta. Jos olisin lukenut jutun huolella, olisin voinut kertoa Pertille keiteleläisestä Hans Meurasalosta, joka oli veistänyt myös oman laatokkalaismalliseni.

Ja taas tuli mieleen haikea muisto veneestäni, jonka menetin, kun annoin sen malliksi eräälle veneenrakentajalle. Miehen veneenrakennusprojekti hiipui erinäisiin ongelmiin ja hän katosi paikkakunnalta. Sinne jonnekin menivät myös uutta laatokkalaismallista varten toimittamani venelaudat. Voi itku!