Erä 3-1989 esitteli paikkoja, jonne mennä retkelle, jahtiin ja kalaan, muuta sen tärkeimmäksi anniksi jälkipolville nousi huoli Tornionjoen lohen kohtalosta.

Kannen kuvat: Suikkanen/Yläjääski/Jormanainen.

Kannen kuvat: Suikkanen/Yläjääski/Jormanainen.

Päätoimittaja Seppo Suurosen palsta oli täynnä toimitukseen yhteyttä ottaneiden lukijoiden innoittamia kysymyksiä. Miksi Kemijoen voimaloissa ei ole kalaportaita? Miksi maassa ei ole yhtään hyvää taimenjokea? Miksi metsästysseurat eivät ota jäsenekseen? Miksi erämaita ei suojella? Miksi soita kuivataan? Miksi metsäteillä on puomeja? Ja niin edelleen.

Suuronen kirjoitti, että lehden toimittajat törmäävät usein torjunnan muuriin. Päättäjät, poliitikot ja muut yhteisten asioidemme hoitajat eivät viitsi vaivautua vastailemaan. Tai jos vastaavat, niin tuloksena usein on ”kaikki on sentään aika hyvin” -soppaa.

Lehdessä esiteltiin Etelä-Suomen ensimmäiset Kurun eräopaskurssin suorittaneet uudet eräoppaat. Heidän joukossaan oli myös Ilona-yhtyeessä keikkaillut rokkari Sirpa Tamlander. Valmistuneiden työnsaantimahdollisuuksia pidettiin hyvinä. Numerossa haastateltiin myös Lieksan kaupungin eräopasta Tea Karvista ja Lapin eräoppaiden puheenjohtaja Rune Leskistä.

Eräoppaiden työsarkaa olivat retkeilytaitojen opettaminen sekä ryhmien kuljettaminen ja opastaminen kohteisiin. Ensimmäiset kalastusopastutkinnon suorittaneet valmistuivat  vasta paljon myöhemmin 90-luvulla, kun muun muassa Erän sivuiltakin hyvin tutuiksi tulleet Juha Happonen ja Timo Koikkalainen saivat todistuksensa.

Tapaus Tornionjoki

Kalle Kuittisen hieno kuva Kukkolankoskelta.

Kalle Kuittisen hieno kuva Kukkolankoskelta.

Tornionjoen lohi kuolee vaikka kaikki sitä suojelevat, otsikoi Kalle Kuittinen juttunsa, jossa otettiin räväkästi kantaa Itämeren tärkeimmän merilohikannan puolesta. Tässä jutun johdanto kokonaisuudessaan:

”Tornionjoki voisi olla yksi Länsi-Euroopan kuuluisimmista lohijoista, mutta vesistön oma lohi kuolee. Meritaimen on jo sukupuuton partaalla. Ihminen on tuhonnut luonnon oman tuotantokierron. Ja tilalle rakennetaan kymmenien miljoonien hintaisia keskitysleirejä lohelle.

Jokivarressa on noussut voimakas kansanliike, joka syyttää virkavaltaa virkavirheistä ja politikkoja välinpitämättömyydestä. Lohta Itämeressä on, mutta se laitostetaan jokisyndikaattien loukkuihin valtion tukipalkkioin.”

Kuittinen kulkee jokisuussa ja jokivarressa tarkkailen ja ihmisiä jututtaen. ”Kaikki puhuvat ja ovat niin lohen puolesta, mutta juuri mitään ei tehdä”, sanoo muoniolainen aktivisti Hannes Pietikäinen. Esimerkiksi päättäjille Kuittinen kertoo Norjan viranomaisten rajusta reaktiosta, kun maassa säikähdettiin lohikantoja kohdanneista takaiskuista. ”Tasavallassa kaikki hyvin lohiasioissa”, julistavat niin maatalousministeriö kuin RRKTL:kin. ”Turistit tallovat pitkin jokivartta ja nyhtävät pikkulipoilla ja perhoilla nivapaikoista kalanpenikat pois. Ei siellä juuri syömäkalaa saa”, valittelee Jouni S. Labba.

Seitsemän kilometriä Harrinivasta alavirtaan on suvanto, jossa on kivenkosteessa verkko. Kohta erottuu toinen ja kolmaskin. ”Siikaahan ne pyytävät”, Kyösti Pietikäinen naurahtaa, kun Kuittinen kyselee kalastuksen laatua lohen rauhoitusaikana. Tornio-Muonionjokiseuran julisteessa on kuva jokisuussa olevasta paksulla ketjulla kahlitusta lohesta ja sana Auta!

Lohta yritetään saada vesistöön kuljettamalla ammattikalastajien mereltä Ruotsin puolelta kalastamia emolohia Kukkolankoskelle tehtyihin altaisiin odottamaan kudun alkamista. Lypsetty mäti viedään Särkijärvelle ja Leustojärvelle haudottavaksi. Kalanviljelyn riskejä ovat liian lämmin vesi ja kalatautien vaara.

Tornion Röytässä merivartioston tornista Kuittinen katselee merellä näkyvien rysien ja loukkujen kohojen ja vaajojen viidakkoa. ”Tässä nyt näet, miten lohi voi nousta jokheen, kun tämmöinen määrä on pyytöjä”, Seppo Frantti, Outokummun terästehtaan työntekijä kertoo.

Kun Kuittinen alkaa kysellä tarkemmin pyydysten sijoittelusta, suut menevät suppuun. Sanovat, että Vaasasta löytyy mies, jolla on lupa puhua asioista toimittajan kanssa. Mutta miten lohi osaa pujotella jokisuun lukemattomien pyydysten välistä jokeen? ”Ei mitenkään”, sanoo Seppo Frantti, ”suojelun ensimmäinen ehto on jokisuun aukaiseminen”.

Pikkutuhma kasku jokivarresta. Piirros: Jyrki Nykänen.

Pikkutuhma kasku jokivarresta. Piirros: Jyrki Nykänen.

 

Tornio-Muoniojokiseuran puheenjohtaja Seppo Rädyn haastattelun otsikkona on paljon puhuva ”Meistä ei välitetä”. Jutussa Jokisyndikaatit tappavat nousulohen on Tornionjokisuun kartta, johon on merkitty meressä olevat lailliset pyydykset ja kapeat väylät, joita pitkin lohen pitäisi ymmärtää nousta kutupaikoilleen.

Hätähuuto lohen puolesta päättyy juttuihin Valtio kahdessa valtiossa Rajajokikomissio ja Aina on riittänyt lohen jakajia.

Lohen puolustajien ponnistelut eivät ole menneet hukkaan. Vaikka tilanne voisi olla parempikin, voi Väylän lohi tänä päivänä selvästi paremmin kuin 80-luvun lopulla. Voimakkaita poikasistutuksia ei enää tarvita, sillä lohi pystyy nykyään lisääntymään luontaisesti.

Tutkijoilla, suojelijoilla ja lohen puolestapuhujilla riittää kuitenkin työsarkaa.