Peräti 248-sivuinen Erä 5-6 vuodelta 1988 sisälsi muun runsaan tarjonnan ohella roppakaupalla lukemista myös vetouistelusta kiinnostuneille.

Kannen kuva: Dick Forsman.

Kannen kuva: Dick Forsman.

Vanhojen lehtien selaaminen herättää paljon muistoja, enimmäkseen hyviä mutta joskus vähän huonompiakin. Erän jutuissa ei ole ollut vikaa ellei omia riipustuksia huomioida, mutta muutama vanha mainos muistuttaa, että tuohonkin turhaan houkutukseen tuli joskus langettua. Niin kuin nyt ”hienostuneeseen hyrräkelaan, jossa on kevyt, luja ja graphite whisker -rakenne”. Auta armias minkä ketutuksen mokoma kone sai aikaa, kun sen koneisto teki täydellisen jumin monikiloisen järvilohen jytistellessä siiman toisessa päässä. Vesilintu säästyi osumalta vain siksi, että eihän se sen syy ollut.

Päätoimittaja Seppo Suuronen toivoi pääkirjoituksessa, että ennätyspaksun lehden ilmestyminen antaisi toivoa niin kalastusharrastuksen, metsästyksen, tarkkuusammunnan kuin retkeilynkin uudesta noususta Suomessa. ”Näin upeat harrasteet eivät saa jäädä kaikenmaailman surffausten jalkoihin”, hän kirjoitti aikana, jolloin Internetissä surfaamisesta ei tiedetty vielä mitään. Seppo tarkoitti siis laine- ja purjelautailua ja muita sen kaltaisia uusia aktiviteetteja.

Lehden suurin teema oli vetouistelu. Sen alkutahdit antoi  Juha Jormanainen fiktiivisellä tarinallaan Tiedon tuolla puolen, missä hän piilahti tulevaisuudessa kurkistamassa, millaista kalastus siellä tulee olemaan. Tulevaisuudessa kymmenen uisteluveneen parvi haroi äänettömien perämoottoreiden työntämänä sinistä selkää, jolla ei näkynyt ainoatakaan verkonmerkkiä. Veneissä oli syvätakiloiden lisäksi tietokone, joka oli yhdistetty kaikuun ja eräänlaiseen lokiin. Tietokone kertoi saalisennusteet, kalaparvien liikkeet, alueelta saadut ja irtipäässeet kalat. Epäonniselle kaverille lähetettiin tietokoneen välityksellä ”surunvalitteluja”. Vieheet olivat niin suuria, että vuonna 1988 pelkällä vaapulla olisi saanut Abun pronssimerkin…

Varsinaisen ajan hermolla olevan vetouisteluteeman käsittelyn aloitti kuopiolainen Pekka Rekiö Minun veneeni -jutullaan. Toimitus oli lisännyt artikkelin johdantoon, että Pekan vene oli jo edellisellä kaudella monien ihailun kohteena ja nyt tulee ohjeet pistää vaikka vielä paremmaksi.

Pekka Rekiön hyvin varustellussa uisteluveneessä oli siihen aikaan vielä harvinainen keulasähkömoottori.

Pekka Rekiön hyvin varustellussa uisteluveneessä oli siihen aikaan vielä harvinainen keulasähkömoottori.

Pekka Rekiö oli varustanut Big Busterinsa niin sanotusti kaikilla ajan herkuilla. Tavanomaisen uistelukaman lisäksi veneen keulassa komeili siihen aikaan hyvin harvinainen keulasähkömoottori, joka alkoi toden teolla yleistyä kalastusveneissämme vasta parikymmentä vuotta myöhemmin. Suomalaisen vetouistelun edelläkävijänä Pekka Rekiö omaksui nopeaan tahtiin niin valtavasti vetouistelutietoutta, että hän kirjoitti lukuisten Erään laatimiensa juttujen lisäksi myös kalastajien korkealle arvostaman kaksisosaisen tietoteoksen Suuri uistelukirja.

Uisteluveneen varustelussa oli huomionarvoista muun muassa pienen uistelumoottorin käyttäminen varsinaisen etappimoottorin rinnalla. Nykyään apumoottori alkaa olla jo harvinaisuus, kun uistelijat luottavat nykyaikaisten nelitahtimoottoreiden toimintaan myös matalilla kierroksilla pitkään ajettaessa.

Ihmisiä uisteluveneissä -jutussa Pekka Rekiö haastatteli maamme eturivin vetouistelijoita. Mukana oli myös 28-vuotias kontiolahtelainen Harri Matikainen, josta tuli myöhemmin kaikkien tuttu Kala-Harri ja taitava lohensoutaja Tenolla. Harri kertoi aloittaneena vetouistelun jo pari vuotta aikaisemmin ja osallistuneensa moniin kilpailuihin. Siimoja on yleensä ulkona 4–5 kerrallaan, mutta parasta ottiviehettään hän ei tohtinut paljastaa.

Pekka Sivosen artikkelissa Syväyistelun synnyinsijoilla kalastettiin komeasti ison veden takana suurella Michigan-järvellä. Waukeganin, josta paikallisen käyttävät vaatimatonta nimeä Salmon Capital of The World, rannassa tulijoita odotti 25-jalkainen aurinkokannella varustettu ”kalastusristeilyohjus”, johon jäälaatikot, eväät ja virvokkeet pakattiin.

Jo puolen tunnin kuluttua uistelun aloittamisesta rävähti vavassa, joka työnnettiin heti vieraan käteen. Samassa toisenkin vavan rulla rääkäisi ja vapaan tarttui matkakumppani Tarja ”FISH ON!” -huutojen kaikuessa. Kalat eivät loppujen lopuksi olleet mitään isomuksia: Emmaan iskenyt Coho Salmon painoi 1,5 kg ja Rapalla tuli 2-kiloinen. Kun E. V. Truttakin antoi vielä lohen, voitiin todeta että suomalaiset vieheet toimivat myös Suurilla Järvillä.

Sivosen toisessa jutussa Kalastus-88 Minne menet? akkiloitiin vetouistelun tulevaisuutta. Mihin rakas harrastus oikein onkaan menossa välinekehityksen ja lisääntyvän kilpailutoiminnan mukana? SM-Cup, jossa koko kilpailusarjan voittajaa odotti syväuistelukäyttöön varusteltu Buster RS-alumiinivene, oli Sivosen mukaan parasta kalastukselle.

Huomio kiinnittyi kuitenkin kalavesiemme surkeaan tilaan, sillä saadakseen yhden kalan kilpailijan piti uistella keskimäärin 78 tuntia! ”Miksi rahoille ei anneta vastinetta?”,  Sivonen tivasi syystäkin.

Samassa numerossa oli myös Jari Tuiskusen viehe-esittely otsikolla Pakin ”pakolliset”. Suurille vesille keväällä ja syksyllä, lähinnä vetouisteluun Jari esitteli ensimmäisenä kaksi legendaarista Nils Master Invinciblea: 26 cm jättivaapun, joka oli kymppikiloisten mieliruokaa, ja 15 cm pitkän mallin, joka kelpasi myös pienemmille hauille.

Tuiskusen viehe-esittelyistä alkoi näihin päiviin asti jatkunut jokavuotinen uutuusvieheiden esittely ja koekalastus, johon osallistuin muutamana vuotena itsekin. Aluksi puhuttiin jopa viehetestauksesta, mutta sittemmin on aivan oikein tyydytty nimeämään parhaat uutuudet  vain Vuoden vieheiksi eikä testivoittajiksi. Luotettava viehetestaus, jonka tulokset olisivat koska tahansa toistettavissa, lienee kaikkine arvaamattomuuksineen lähes mahdoton tehtävä.