Pohjapainojigiin (drop shot) tarjotaan lähes kaikissa lähteissä vain Palomar-solmua, vaikka muitakin toimivia ratkaisuja olisi tarjolla.

DS-solmu0

Helposti ja nopeasti sidottava Palomar-solmu on varma ja vahva solmu, jonka käyttö alkoi yleistyä kuitusiimojen tultua markkinoille. Se toimii hyvin myös yksisäiesiimassa (monofiili) ja siitä tehdyssä jigiperukkeessa. Kun se sidotaan pohjapainojigiin, pujotetaan solmun pitkä irtopää lopuksi koukunsilmän läpi ylhäältä alaspäin. Pohjapaino kiinnitetään tähän irtopäähän.

Palomar-solmun ainoa pieni heikkous pohjapainojigauksessa on se, että sitä käytettäessä jigille ei voi antaa yhtä helposti pientä lisäliikettä kuin eräillä muilla solmuilla. Paremmin jigiä värisyttävä solmu syntyy siten, että siimaa ei sidota koukunsilmään vaan koukun ”kaulalle” heti silmän taakse, jonka jälkeen irtopää pujotetaan silmän läpi. Solmuna voi käyttää esimerkiksi uni- tai puoliveri-solmua (clinch), joista jälkimmäisen sitominen seuraavassa kuvasarjassa.

1. Taita siima kaksinkerroin 30–50 cm matkalta sen mukaan kuinka pitkän tapsin haluat jättää pohjapainoa varten. Kierrä irtopäätä 2–3 kierrosta pääsiiman ympärille.

2. Jatka kiertämällä vielä pari kierrosta takaisin päin ja vie irtopää läpi lenkistä.

3. Kiristä silmukka pieneksi ja ”hirtä” koukku siihen niin, että siiman irtopää jää silmukan puolelle.

4. Kiristä solmu ja pujota irtopää koukunsilmän läpi. Liikuttava jigisolmu on valmis.

5. Kun käytät vapaasti sijoitettavaa pohjapainoa, lisää aivan tapsin päähän solmu, niin paino ei pääse liukumaan vahingossa pois siimasta. Siirrettäväksi painoksi käy myös sopivankokoinen kiristystikulla varustettu paino (Catherine).

Testaa solmun toiminta vedessä. Jigi ui elävästi, kun värisytät vapaa kevyesti.

Kireitä siimoja ja sopivasti saalista!