Uusi kalastuslaki ja -asetus sekä norpansuojelu asettavat etenkin Saimaalla kuhkavan verkkokalastajan vaikean ja samalla haikean valinnan eteen: uskaltaisiko sitä vielä laskea verkon veteen vai joko on aika museoida pyydys loppusijoituspaikkaansa aitan vintille?

Lahnaverkolla

Lunastin muutama päivä sitten pari pyydysmerkkiä verkkokalastusta varten. Vaikka minulla ei ole ollut enää vuosikymmeniin todellista paloa kalastaa verkoilla, käytän niitä vielä kolmeen eri tarkoitukseen.

Keväällä ja kevätkesästä on tapanani ollut hankkia lähivesiltä muutama komea lahna savustettavaksi. Parhaimmillaan pyyntisesonki kestää vain muutaman tunnin, kun parin sammalpään saaliskiintiöni täyttyy heti alkuunsa. Muita kaloja harvaan verkkoon ei sillä paikalla ja siihen aikaan juuri koskaan jääkään.

Avovesikauden tärkein havaspyydykseni on täkykalaverkko. Noin metrin korkuisella ja kymmenen metriä pitkällä kelluvalla verkolla pyydystän salakoita tai pikkusärkiä ahvenen ja kuhan täkyongintaa varten. Homma on helppoa kuin heinänteko, kun tietää parhaat paikat ja laskee verkon ruovikon reunaa pitkin uivan pikkukalaparven reitille. Aina ei tarvitse edes irrottaa otettaan verkosta, kun siinä jo pyristelee yhtä onkireissua varten sopivasti täkyjä.

Sivumennen sanoen tuosta heinänteon helppoudesta voi toki olla eri mieltäkin. Vähän toisella kymmenellä olevalle pojankollille se oli melkoista pakkopullaa, kun olisin paljon mieluummin kierrellyt järvenrantoja onki olalla kuin ängennyt heinänkorsia seipäille. Mutta kai se on/oli helpompaa esimerkiksi viljankorjuuseen verrattuna. Vaikka aika kultaa muistot, niin puimakoneen apupojan hommista on jäänyt mieleen lähinnä vain hengityselimiä tukkiva pöly ja ruumenet.

Kolmas ja oikeastaan ainoa oikea verkkokalastussesonkini ajoittuu talveen. Silloin uitan pari 60-millistä korkeaa liinaa jään alle. Viime vuosien leudot talvet vain ovat typistäneet kautta molemmista päistä, kun jää alkaa kantaa vasta reilusti vuodenvaihteen jälkeen ja sulaa alta jo huhtikuun alussa. Kuluneen talven saalis koostui puhtaasti vain hauesta ja lahnasta.

Verkkokalastajan on valittava ”huonompia” kaloja

”Loppumatkan liftasivat pitkin autostradaa, valikoivat Mersua, ei Miniä, eli Ladaa”, lauloi armoitettu sanaseppo Pauli Matti Juhani ”Juice” Leskinen vuosikymmeniä sitten korvamatorenkutuksessaan Tarzanin kalsarit. Siihen aikaan verkkokalastajakin toivoi pyydykseensä arvokaloja (lohia, taimenia jne.) pienten ja tavanomaisten eväkkäiden sijasta.

Nyt asia on päinvastoin: verkkokalastaja pelkää, että verkkoon ui rauhoitettu kala ja että hän joutuu pala kurkussa elvyttämään sitä ennen vapauttamista. Eikä se pala johdu menetetyn saaliin tuomasta mielipahasta vaan huonosta omatunnosta. Verkossa rimpuileva vahva lohikala voi väsyttää itsensä henkihieveriin ja kieputtaa pyydyksen niin perusteelliseen sotkuun, että kala vaurioituu lisää vielä verkosta irrotettaessa ellei kalastaja katko säälittä havaksen rihmoja. Verkosta päästetyn kalan selviämisennuste on usein oleellisesti huonompi kuin vieheeseen napanneen.

Vaikka kalastuspaikan, -ajan ja verkon silmäkoon säätelyllä voikin vaikuttaa saaliisiin, ei taitavinkaan kalastaja pysty estämään väärän kalan tarttumista pyydykseen. Kannan säilyttämiseen tarkoitetut rasvaevälliset järvilohet ja taimenet uivat verkkoon siinä missä kalastusta varten istutetut eväleikatut kalatkin. Tiheäsilmäinen muikkuverkkokaan ei ole vain muikkuverkko, sillä siihen tarttuvat joskus myös  vaelluskalan poikaset.

Koska rauhoitetun kalan uimista verkkoon ei voi estää, vastuullinen pyydyskalastaja joutuu muuttamaan kalastustottumuksiaan. Hän ei laske pyydystään järvilohen vaellusreitille, ei kalasta pinta- ja välivedestä lohen tärkeimmillä syönnösalueilla eikä jätä pyydystä pitkäksi aikaa kokematta edes kylmän veden aikaan.

Jos suinkin mahdollista, verkkokalastusta tulisi ohjata vesille, joilla ei ole lainkaan uhanalaisia kalalajeja. Vuoksen vesistössä sellaisia ovat monet pääaltaisiin vetensä laskevat sivuvedet ja kokonaan erilliset pienvedet. Niissä on mahdollisuus parantaa saaliita esimerkiksi kuha- ja siikaistutuksin.

Uhanalaisten kalojen suojelu muuttaa – tai sen ainakin pitäisi muuttaa – kotitarvekalastuksen käytäntöjä. Suunta on selvästi silmällä pyytävistä verkoista kohti sulku- ja saartopyydyksiä. Rysään uinut ja nuottaan jäänyt arvokala voidaan vapauttaa aina lähes täysin vaurioitta. Katiskakin on kelpo ratkaisu, jos se koetaan päivittäin. Vastuullinen kaupallinen kalastaja vetää troolia riittävän alhaisella nopeudella ja nostaa pyydyksen niin usein, että tarpeettomia kalakuolemia ei tapahdu.

Aktiivinen verkkokalastus

Mitä jää Etelä-Suomen lohikalapitoisilla vesillä kalastavalle verkottajalle, joka ei halua luopua pyydyksensä käytöstä? Vastaus: aktiivinen verkkokalastus! Verkon voi laskea esimerkiksi ruovikon laitaan ja odottaa vieressä tai lähivesillä, että merkkikohot alkavat heilua saaliin merkiksi. Odotellessa voi vaikka onkia tai jigata ahvenia. Silloin kalan saa taatusti tuoreena kotikeittiöön, ja vapautettavalla kalalla on paremmat mahdollisuudet selviytyä hengissä kuin sen yön yli verkossa rimpuilleella lajitoverilla.

Kotirannassa tai mökkivesillä voi asentaa kiinteän poijun verkonmitan päähän rannasta ja uittaa verkon pyyntiin uppoavan narun avulla maalta käsin. Silloin verkon kokeminen onnistuu turvallisesti vähän kovemmassakin kelissä vaikka tunnin välein.

Rannan tuntumassa tapahtuvaa verkkopyyntiä voi tehostaa myös säikyttelemällä ruovikon sisällä olevia kaloja kohti verkkoa. Tässä käestämiseksi kutsutussa pyyntimuodossa kannattaa kuitenkin käyttää järkeä ja pidättäytyä siitä kokonaan kalojen kutuaikana.  Kun esivanhempamme eivät soittaneet lahnankutuaikaan edes kirkonkelloja, niin pysytellään me veneinemme poissa tämän hienoimman särkikalamme häähuoneista.

Sekä uusi kalastuslaki että -asetus löytyvät kokonaisuudessaan maa- ja metsätalousministeriön verkkosivuilta, mutta laitan tähän loppuun ensimmäisen pykälän kalastusasetuksen ensimmäisestä luvusta.

Rauhoitetut kalalajit ja -kannat

Seuraavat kalat ovat rauhoitettuja:

1) taimen sisävesissä leveyspiirin 64°00′N eteläpuolella sekä meressä;
2) lohi ja taimen joessa ja purossa syyskuun 1 päivästä marraskuun 30 päivään;
3) järvilohi Vuoksen ja Hiitolanjoen vesistössä;
4) järvilohi joessa ja purossa elokuun 1 päivästä marraskuun 30 päivään;
5) nieriä Kuolimossa ja Saimaassa Puumalansalmen ja Vuoksenniskan välisellä alueella sekä muualla Vuoksen vesistössä syyskuun 1 päivästä marraskuun 30 päivään;
6) harjus meressä;
7) harjus leveyspiirin 67°00′N eteläpuolisissa sisävesissä huhtikuun 1 päivästä toukokuun 31 päivään;
8) siika mereen laskevassa joessa ja purossa syyskuun 1 päivästä marraskuun 30 päivään;
9) nahkiainen huhtikuun 1 päivästä elokuun 15 päivään; ja
10) jokirapu, täplärapu ja kapeasaksirapu (Astacus leptodactylus) marraskuun 1 päivästä heinäkuun 21 päivään kello 12.

Edellä 1 momentin 1 kohdassa säädetystä poiketen rauhoitus ei koske:

1) rasvaeväleikattua taimenta;
2) pituuspiiriltä 23°00′E itään ja sen Hankoniemen eteläisen rannikkoviivan leikkauspisteestä pohjoiseen mannerrannikkoon rajoittuvan Suomenlahden merialueen ulkopuolisia meri-alueita ennen vuotta 2019;
3) taimenta, joka on pyydetty sellaisesta purosta tai lammesta, johon ei ole vaellusyhteyttä merestä tai järvestä.

Edellä 1 momentin 3 kohdassa säädetystä poiketen rauhoitus ei koske rasvaeväleikattua järvilohta lukuun ottamatta karttaliitteessä tarkoitettuja alueita kesäkuun 1 päivästä elokuun 31 päivään.