Mies kun tulee tiettyyn ikään, niin kalastus ei maksa mitään.

Syrjäinen metsälampi houkuttaa kokeilemaan kalaonnea

Syrjäinen metsälampi houkuttaa kokeilemaan kalaonnea

Vuosia sitten työelämän oravanpyörässä ravatessani haikailin eläkkeelle pääsystä ja lisääntyvästä vapaa-ajasta, jonka käyttäisin pääasiassa kalastukseen. Kalastukseni ei kuitenkaan lisääntynyt, sillä sen rinnalle tuli muita harrastuksia. Itse asiassa vietän nyt vesillä jopa vähemmän päiviä vuodessa kuin aiemmin. Kalastuskertoja on vähentänyt sekin, että lopetin tarkoituksellisen turhan kalastamisen eli pyydystä ja päästä -touhun ja käyn nyt kalassa vain silloin kun tarvitsen saalista. Ja kun saaliista tahtoo hiipuvista kalastustaidoista huolimatta tulla lähes joka kerran, niin vesillä ei tarvitse alvariinsa puljata.

Tänä talvena havahduin sitten siihen todellisuuteen, että olen ikäni puolesta vapautettu niin kalastuksenhoitomaksun kuin läänikohtaisen viehekalastusmaksunkin suorittamisesta. Tulihan noita maksettuakin: edellistä 47 vuotta ja jälkimmäistä läänikohtaisen lupajärjestelmän alusta asti. Itä-Suomen kalastusläänin (mikä ei ole ihan sama kuin Itä-Suomen hallinnollinen lääni) lisäksi tuli ostettua lupia muihinkin lääneihin.

Nyt voin kalastaa yhdellä vieheellä lähes koko maassa ilmaiseksi. Heitto- ja vetouistella, perhostella sekä onkia kelaongella. Vetouistelun tehoa voin parantaa lisäämällä siimaan vielä painouistimen.

Tällainen kalastuksen lähes rajaton vapaus hakee vertaistaan koko maailmassa. Melkein liian hyvää ollakseen totta. Vain virtavesille ja muihin erityiskohteisiin päästäkseni joudun vielä kaivamaan kuvetta.

Nyt kesän kynnyksellä ajattelen melkein päivittäin minne suuntaan matkani heti, kun kalavedet vapautuvat jäisistä kahleistaan. Vaikka olen aina viihtynyt parhaiten kotimaan kohteissa, löytyy tästä maasta vielä tuhansittain kokeilemaan houkuttelevia kalavesiä. Ehkä lähden jo toukokuussa kiertoajelulle satunnaisiin kohteisiin ja kalastan missä mieleen juolahtaa. Tarkistan toki ensin, että eteen osunut kalavesi ei kuulu yleiskalastusoikeuksien ulkopuolelle suljettuihin kohteisiin.

Suurimpia intohimojani on aina ollut koluta minulle ennestään tuntemattomia vesiä. Jo 70-luvulla alkaneet jokakesäiset reissut Ruijan tunturiylängölle ovat jättäneet muistini sopukoihin jälkiä, joista jälkipolvet saavat kuulla toisintoja senkin jälkeen kun tuoreemmat asiat eivät enää päässäni pysy.

Kalareissujen suunnittelussa on taas ripaus siitä riemua, joka riehui nuoren miehen rinnassa, kun tiedossa oli opettajan pitkä kesäloma ja matka Jäämeren rannikolle. Kirjahyllyssäni ovat muistona ne kymmenet Ruijan maastokartat, joilla seikkailin kaikki kalaretkeni etukäteen jo talvella. Ja vaikka se pahensikin ikuista ikävää, piti joskus välillä avata itikkaöljypullo ja nuuhkaista. Jos et lukijani tätä ymmärrä, et ole lapinkävijä.

Kun lähden koluamaan lähimpiä uusia vesiä, en raahaa mukanani suurta kalastusarsenaalia. Yhden päivän reissulle riittää yksi virveli- tai perhovapa. Vieheiden on mahduttava taskussa kulkevaan rasiaan kuten poikavuosina. Lisäksi mukaan pihdit ja puukko sekä hieman evästä, siinä kaikki.

Kun on tarkoitus nauttia mahdollisimman usein kalastuksesta ja ottaa saatu laillinen saalis syötäväksi, voi törmätä myös luksusongelmaan. Kalaa tulee helposti liikaa, varsinkin vesillä, joissa on tavanomaisia vaalealihaisia kaloja. Jo yksi parahultainen hauki voi ”pilata” päiväreissun ja edessä on kotimatka.

Ratkaisu, jota olen jo pitkään käyttänyt, ei taida kuulua monenkaan kalastajan keinovalikoimaan: huonommat vieheet. Tämän opin 90-luvulla eräältä pieksämäkeläiseltä kalastajalta, joka halusi uistelureissujensa kestävän pitempään.

Toinen konsti pitkittää mukavaa kalareissua on kalastaminen koukuttomalla vieheellä. Etenkin koukuttomien pintavaappujen eli poppereiden käyttäminen voi olla todella jännittävää touhua, kun hauet iskevät raivopäänä niiden kimppuun. Kala säästyy turhilta koukunpistoilta ja kalastaja vieheen irrottamisen vaivalta. Eikä tarvitse pelätä vieheen tarttumista pohjaan tai ruovikkoon.

Koukuttoman vieheen käyttäjältä jää kokematta kalan jännittävä väsyttäminen ja koukkaaminen, jotka kuuluvat useimpien mielestä oleellisia osina vapakalastukseen. Itselleni on  kuitenkin tärkeintä hetki, johon koko kalastajan maailmakaikkeus tiivistyy, se sähköinen silmänräpäys, kun siiman toisessa päässä tuntuu nykäisy. Sen voin kokea ilman huonoa omatuntoa aina uudelleen ja uudelleen myös koukutonta viehettä käyttäessäni.

Suosittelenkin koukutonta viehekalastusta vaihtoehdoksi tavanomaiselle pyydystä ja päästä -kalastukselle.

Ensi vuonna voimaan tuleva uusia kalastuslaki tuo vapauden myös 65-vuotta nuoremmille kalastajille, kun kalastuksenhoitomaksu ja läänikohtainen viehelupa yhdistyvät yhdeksi valtakunnalliseksi kalaluvaksi. Kohtuullisella 39 euron maksulla pääsee silloin nuorempikin kalastaja samoille vesille kuin me ”vanhukset” nyt ilmaiseksi.

Vaikka vapauduinkin valtiolle maksettavista lupamaksuista, olisin ollut valmis maksamaan kalastusoikeudestani kuten ennenkin. Itse asiassa olen tuntenut maksuvapaudesta jopa hieman huonoa omatuntoa, minkä vuoksi tein ratkaisun, josta kerroin edellisessä blogissani. Aion jatkaa käytäntöä myös tulevina vuosina.

Ensi vuonna voimaan tuleva uusi kalastuksen maksujärjestelmä on hyvin samankaltainen, jonka itse hahmottelin seitsemän vuotta sitten jutussani Koko Suomen kalakortti. Silloin olin ja olen yhä sitä mieltä, että tuon maksun voisivat maksaa kaikki 18 vuotta täyttäneet, myös me eläkeläiset. Maksu olisi siinä tapauksessa alempi kuin ensi vuodesta alkaen, jolloin 18-64-vuotiaat itse asiassa kustantavat myös yli 64-vuotiaiden kalastuksen. Eläkeläisten kalastusharrastuksen heikentämisväitteet ovat vähän turhanpäiväisiä vaalipuheita, kun muistetaan, että pilkkiminen ja onkiminen ovat kaikista maksuista vapaita jokamiesoikeuksia. Mutta kelpaa laki minulle näinkin.

Tulevan maksujärjestelmän eräs epäkohta on se, että myös kalavesien omistajat joutuvat nyt maksamaan korotettua maksua entisen pelkän kalastuksenhoitomaksun sijasta. Tältä olisi säästytty, jos kalasvesien omistajat saisivat kalastaa omilla vesillään ilman maksuja valtiolle tai vaihtoehtoisesti maksamalla vähemmän kuin ulkopuoliset kalastajat. Mielestäni se olisi oikeus ja kohtuus, kun yleiskalastusoikeudet lisääntyvät ja kaupallinen kalastus voi ”tunkeutua” alueelle jopa vastoin osakaskunnan tahtoa, jos Ely-keskus niin päättää.

Lopuksi pari varoituksen sanaa. Jään paksuus ainakin täällä Etelä-Savossa on nyt jopa yli 10 cm vähäisempi kuin tavallisesti tähän aikaan vuodesta. Lisäksi jopa yli puolet jään kokonaispaksuudesta voi olla kohvajäätä, jonka kantavuus etenkin iltapäivisin on lähes olematon.

Tervettä järkeä käyttäen pilkkijän kevätkarkelot jatkunevat näillä leveyksillä vielä ainakin viikon tai pari –  toki säästä ja paikasta riippuen.