Joukko kalastusalan toimijoita kokoontui toukokuun puolivälissä Saimaan lohikalat -hankkeen loppuseminaariin. Tässä päivän antia.

Rasvaevällinen järvilohen vapautus. Kuva: Mirko LaakkonenRasvaevällisen järvilohen vapautus. Kuva: Mirko Laakkonen.

Kaikki hyvä päättyy aikanaan. Parhaat hyvät asiat kuitenkin ruokkivat lisää hyvää ja jatkavat elämäänsä, vaikka niiden näkyvin toiminta päättyykin. Kolme vuotta sitten alkanut ja nyt kesäkuussa päättyvä Saimaan lohikalat -hanke on muuttanut tuhansien Saimaan ja Pielisen vesillä kalastavien asenteita ja käytäntöjä.

Jorma Tiitinen

Savonlinnassa ravintola Paviljongissa 15.5.2014 pidetyn loppuseminaarin noin 60-päiselle osallistujajoukolle esitelmöi kahdeksan alustajaa, joiden puheenvuoroista seuraavassa tiivistelmät. Puhujien esitysmateriaali löytyy hankkeen verkkosivuilta www.jarvilohi.fi.

Tilaisuuden avasi ja sen puheenjohtajana toimi tuttuun tapaansa Etelä-Savon ELY-keskuksen sanarikas kalatalousjohtaja Jorma Tiitinen.

11:10 Ministeriön tervehdys (Jouni Tammi, MMM)

Tammi kertoi, että kalataloushallinnon toimintaa ohjaavat strategiset päämäärät, joiden joukossa yksi tärkeimmistä, ellei tärkein, on kalakantojen turvaaminen. Vision mukaan elinvoimaiset vaelluskalakannat lisääntyvät luonnossa mahdollistaen monimuotoisuuden säilyttämisen ja kestävän kalastuksen. Toimintalinjoja ovat mm. kalatiehankkeiden arviointi, kattava kalastuksen säätely ja vaelluskalojen elinolosuhteiden parantaminen.

Jouni Tammi

Saimaalla kenties vaikeinta on Tammen mielestä kalastuksen järjestäminen. Kalastusta kestävien lajien kalastusta on voitava jatkaa järvilohen, taimenen, nieriän ja harjuksen kantojen elvyttämisen vaatimista säätelytoimenpiteistä huolimatta. Tarvittavia toimenpiteitä ovat muun muassa rauhoitusalueiden ja -aikojen perustaminen, pyydystekniikan säätely, valikoivien kalastusmenetelmien käyttö (kuten eväleikkaus) ja pyyntikiintiöt.

Järvilohen kutukoskia tuhoutui voimalaitosrakentamisen takia 230 hehtaaria ja niistä jäi jäljelle vain noin 10 hehtaaria Pielisjoki-Alakoitajokeen. Vuonna 2013 KHO:ssa ratkaistut kalataloudellisten lupaehtojen muutokset tukevat perinnölliseltä monimuotoisuudeltaan äärimmäisen heikon Saimaan järvilohen säilyttämistä Suomen kalastossa. Pielisjokeen nousevien emokalojen määrä on saatava nousuun.

Vuoden alussa asetuksella voimaan tulleet uudet järvilohen ja -taimenet alamitat (molemmat 67. leveyspiirin eteläpuolella 60 cm ja taimen sen pohjoispuolella 50 cm), harjuksen vastaavat alamitat 35 cm ja 30 cm sekä saimaannieriän täysrauhoitus koko Vuoksen vesistön alueella ovat osa vaelluskalakantojen elvyttämiseen tähtääviä hankkeita.

Ministeriön tarkoituksena on uudistaa kalastuslakia siten, että kalastuksen suunnittelusta ja tietoon perustuvasta säätelystä tulee keskeisin kalavesien hoidon väline. Osana sitä on ELY-keskusten toimivallan vahvistaminen.

11.30 Saimaan lohikalat -hankkeen tuloksia (Mirko Laakkonen, Pohjois-Karjalan ELY-keskus)

Mirko Laakkonen

Lokakuussa 2011 alkanut projekti rahoitettiin puoliksi kansallisin ja EU-varoin kokonaisbudjetin ollessa 361 670 euroa. Projektin hallinnoinnista vastasi Pohjois-Karjalan ELY-keskus yhdessä Etelä-Savon, Pohjois-Savon ja Kaakkois-Suomen ELY-keskusten kanssa. Koko hankkeen projektipäällikkönä toimi Mirko Laakkonen ja avustajina vuorollaan Juho Rajala ja Sirpa Kaunisto.

Hankkeen kohderyhminä oli 20 kalastualuetta, 44 vesialueiden omistajayhteisöä, 18 kalastusseuraa sekä joukko kalatalousneuvojia ja kalastusjärjestöjä. Kohdekaloina olivat Vuoksen vesistön lohikalat: järvilohi (äärimmäisen uhanalainen), järvitaimen (erittäin uhanalainen), saimaannieriä (äärimmäisen uhanalainen) ja harjus (silmälläpidettävä).

Hankkeen aikana Mirko Laakkonen ja kumppanit osallistuivat yli 100 kalastusalueilla ja osakaskunnissa pidettyyn kokoukseen, laati 60 suunnitelmaa kalastuksen järjestämiseksi, esitteli lohikalojen elinkiertoa ja uhanalaisuutta, osallistui 20 messulle, kymmeniin seminaareihin, keskustelutilaisuuksiin ja virastojen omiin kokouksiin. Lisäksi tehtiin hankkeen alku- ja loppukartoitukset postikyselynä 520 toimijalle.

Hankkeen näkyvimpiä puolia oli onnistunut tiedottaminen, joka tavoitti tuhansia ihmisiä lehtijutuissa, internetissä, radiossa ja televisiossa. Hankkeen varoin valmistui myös kymmeniä tuhansia esitteitä jaettavaksi eri kohteissa ja tilaisuuksissa. Hankkeen Facebook-sivustolla on 2554 seuraajaa.

Itsekin sain olla mukana kokeilemassa kestävän kalastuksen vieheitä syksyllä 2012. Hankkeen varoin lunastettiin 400 kpl kilpailun voittajaviehettä ja 100 kpl kolmanneksi tullutta viehettä. Vieheet on jaettu kohderyhmille. Parisataa hankkeen tunnuksin varustettua T-paitaakin on maailmalla.

Mirko Laakkonen oli erityisen tyytyväinen siitä, että lähes kaikki kalastusalueet ovat lisänneet lupaehtoihinsa suosituksen rasvaevällisten lohien ja taimenten vapauttamisesta. Vaikka jo vuodelle 2015 on luvassa tiukennusta, toivoo Laakkonen että asia turvataan lainsäädännöllä.

Hankkeen internet-sivustolla on mahdollisuus sitoutua rasvaevällisten kalojen vapauttamiseen. Seminaaripäivään mennessä tähän ”julkivapauttajien” listaan oli kertynyt jo 676 nimeä. Lisääkin mahtuu!

Erityisen mielissään puhuja oli Pohjois-Karjalan ammattikalastajien 25.4.2014 lähettämästä kirjallisesta sitoumuksesta, jossa he sitoutuvat siihen, että eivät tarkoituksella kalasta eivätkä myy järvilohia tai -taimenia ja lisäksi sitoutuvat vapauttamaan kaikki sivusaaliina Saimaalta ja Pieliseltä saadut rasvaevälliset järvilohet ja -taimenet mahdollisimman hyväkuntoisina koosta riippumatta.

Monet kalastusalueet nostivat alamittoja jo ennen 1.1.2014 voimaan tullutta asetusta. Lohen, taimenen, harjuksen ja nieriän asialla olivat mm: Kolovesi, Sulkava, Puumala, Orivesi ja Pielisjoki. Viimeksi mainittu nosti harjuksen alamitan peräti 40 cm:iin.

Lukija voi pohtia, miksi useat kalastusalueet suhtautuvat nihkeästi saaliskiintiöihin, verkkojen silmäkoko- ja etenkin lukumäärärajoituksiin, syysverkotuskieltoon taimenen liikkumisalueilla, puheen olevien kalojen paloittelukieltoon ennen rantaan tuloa ja kohosiimapyynnin kieltämiseen. Laakkonen kysyykin, että mihin kohoverkkoja edes tarvitaan?

Sen sijaan ehdotus vapamäärärajoituksesta (8-10 kpl) ja vieheen koukunkärkien rajoittamisesta kolmeen näyttää olevan helpompi pala alueiden päättäjille.

Hankkeen suurimpana onnistumisena Mirko Laakkonen pitää rauhoitusalueiden ja -aikojen aikaansaamista. Oriveden, Suur-Saimaan ja Kuolimon kalastusalueet toteuttivat nousuväylä- tai jokisuurauhoituksen. Orivedellä väylä on yli 20 km pitkä ja 500 m leveä.

Vuonislahti, Kylänlahti, Koli, Saikkola ja Jänhiälä suojelevat harjusta kieltämällä tietyillä alueilla alle 55 mm verkot 100 m lähempänä rantaa. Sammaljärvellä, Saikkolassa, Hattusaaressa, Tuohi-Liistonsaaressa ja Puruvedellä toteutettiin alueellisia harjuksen täysrauhoituksia.

Ala-Koitajoki rauhoitettiin kaikelta kalastukselta, Kuolimon nieriänrauhoitusalue laajeni, ja rauhoitusalueita on myös Partakoskella, Kärnäkoskella ja Rotimojoella.

Hankkeen alussa ja loppusuoralla toteutetut postikyselyt paljastavat, kuinka puutteellinen on väestön tietämys Saimaan lohikaloista. Puheen olevien kalalajien uhanalaisuusasteen tuntemus on kuitenkin kasvanut 10-28 prosentin lukemista 20-25 prosenttiin, mikä kertoo tiedon menevän perille. Luvut kertovat siitä, kuinka suuri osa vastaajista osasi ruksia eri lajien kohdalla oikean vaihtoehdon tarjotuista uhanalaisuusluokista.

Sopivan solmuvälin (80 mm) yli 60 cm lohille tunnisti vuonna 2014 vain 21 % prosenttia vastaajista; suurin osa olisi kalastanut 60 mm verkolla. Harjuksen uudesta alamitasta (35 cm) oli perillä vain 38 %. Aivan kaikille ei ollut mennyt perille edes tieto nieriän täysrauhoituksesta, koska kohdan oli ruksinut ”vain” 87 % vastaajista.

Postikyselyn vastaajista kuitenkin 58 % lupasi vapauttaa kaikki rasvaevälliset järvilohet ja -taimenet, mitä voi pitää hyvänä tuloksena, etenkin kun ainakin osan kaloista lupasi vapauttaa vielä 19 % vastaajista. Loput eli 27 % vastaajista ”uhkasi” pistää rasvaevällisetkin lohet lihoiksi.

13:30 Vuoksen järvitaimenohjelma (Timo Takkunen, Pohjois-Savon ELY-keskus)

Timo Takkunen

Taimenkantojen säilyttämiseen tarvittavan emokalaston uusiminen luonnonkierron läpikäyneistä kaloista on hyvin vähäistä, minkä vuoksi perimää uhkaa vakava kapeneminen. Enonkosken kalanviljelylaitokselle vuosittain saatavien emokalojen määrät ovat olleet viime vuosina noin viiden (5!) naaraskalan luokkaa, mikä on huomattavasti vähemmän kuin järvilohella. Onneksi taimenella on kuitenkin vielä jäljellä joitakin alkuperäisiä lisääntymisalueita.

Järvitaimenkanta romahti 1960-1980-luvuilla, kun reittivesiä padottiin ja kalastus tehostui. Emokalapyynneissä kato havaittiin jo 1970-luvulta lähtien. Vain istutustoiminta on pitänyt yllä illuusiota taimenkannasta. Muutos on johtunut myös siitä, että taimenen kalastuksen painopiste on siirtynyt 1900-luvulla koskilta järville.

Toimenpideohjelman lähitavoite on luonnonkierron lisääminen emokalojen pyyntikohteissa ja perimmäinen tavoite turvata alkuperäisten taimenkantojen tulevaisuus palauttamalla niiden luonnonvarainen lisääntyminen ja vaellusmahdollisuudet riittävälle tasolle. Kaikki potentiaaliset taimenvesistöt huomioidaan mahdollisina hoitokohteina.

Hankkeen kärkikohteita ovat Heinäveden reitti, Lieksanjoki-Pielinen, Partakoski ja koko Korpijärven reitti sekä Joroisvirran reitti.

Kalastusta ohjataan ja säädellään muun muassa kieltämällä rasvaevällisten taimenten ottaminen, perustamalla rauhoitusalueita, -piirejä ja kalaväyliä, edellyttämällä pyydyksiä joista taimen voidaan vapauttaa elävänä, sallimalla pyydystä ja päästä -kalastus tai valikoiva kalastus, säätelemällä verkkojen yleisiä solmuvälejä (60 mm) ja koho- ja velivesiverkkojen solmuvälejä (80 mm), rajoittamalla kalastajakohtaista verkkojen yhteispituutta  120 metriin taimen syönnösalueilla, kieltämällä kohosiimapyynti, palauttamalla syysrauhoituksia, syksyn ja talven kahluukielloilla, vaparajoituksin, kieltämällä taimenen paloittelu ennen rantaan tuloa ja kieltämällä taimen myynti. Lisäksi suositellaan talvikalastuksen välttämistä koskilla, kalastusta veden lämpötilan ollessa yli 20 astetta, kumipintaisen ja solmuttoman haavin käyttöä, enintään kolmea koukunkärkeä viehettä kohti ja väkäsettömiä koukkuja.

Istutuksissa on käytettävä reitin omaa kantaa ja ylijäämämäti palautetaan pyyntialueen koskiin. Tuki-istutsissa käytetään esisijaisesti mätiä tai pienpoikasia. Kalastusta varten tarkoitetut taimenet istutetaan rasvaeväleikattuna järvialueille.

14:00 Kestävän kalastuksen ja luontomatkailun kehittämishanke (Teemu Hentinen, Etelä-Savon ELY-keskus)

Teemu Hentinen

Hankkeen päätavoite on kestävän kalastuksen edistäminen ja alueellisen vetovoiman lisääminen. Voimavarana on Etelä-Savon jäevien runsaat muikku- ja kuorekannat, jotka mahdollistavat petokaloille Suomen sisävesien nopeimman kasvun. Esimerkiksi Puulalla ja Kermajärvellä järvilohi voi kasvaa jopa 3-4 kg vuodessa ja taimenkin 1-2 kg.

Eräitä ongelmia ovat vesialueiden rikkonaisuus ja pienet osakaskunnat (keskimäärin 250 ha). Viime vuosina on kuitenkin tapahtunut merkittäviä osakaskuntien yhdistymisiä mm. Puulalla. Hyviä edistysaskelia ovat myös laajojen viehekalastusalueiden perustamiset esimerkiksi Kermajärvelle, Haukivedelle ja Kolovedelle. Alueet ovat parantaneet näkyvyyttään ja palvelujaan myös sähköisessä ympäristössä.

Etelä-Savossa on myös kunnostettu jokiuomia, paikannettu taimenten kutupesiä ja lisätty kunnostajien tietämystä. Hyvä esimerkki on Kissakosken entisten kalaportaiden korvaaminen luonnonmukaisella kalatiellä.

Kuhan kestävässä kalastuksessa olisi käytettävä solmuväliltään vähintään 60 mm verkkoja, sillä 55 mm verkon pyytämistä 800 g kuhista suurin osa ei ole lisääntynyt vielä kertaakaan. Luontaisen lisääntymisen elpyessä voitaisiin luopua istutuksista.

Merkintätutkimusten mukaan järvitaimenet ja -lohet kasvavat ja vaeltavat hyvin. Palautukset tulevat pääsääntöisesti ”alavesien” suurimmista ja syvimmistä järvialtaista jopa 100-200 km istutuspaikasta.

Järvitaimenen poikastuotantoa elvytettäessä on opittu, että sopiva istutusmäärä on noin 1 dl mätiä poikasalueeksi soveltuvaa aaria kohti. Toimintaa on kohdennettu neljälle vesistöreitille kahta eri järvitaimenkantaa käyttäen. Mäti- ja pienpoikasistutukset ovat olleet mittavia.

Etelä-Savon merkittävimmät vaeltavat taimenet nousevat Heinäveden koskiin. Vuonna 2011-12 naaraita kävi kudulla yhteensä 15-30 yksilöä. Luonnonkannan säilyminen on siis todella heikoissa kantimissa. Hedelmöitetystä mädistä selviytyy seuraavan vuoden poikasiksi 1-5 %.

Teemu Hentinen esitteli myös Puulan kalastusalueen uusia sääntöjä, joissa mm. kuhan alamitta on 50 cm ja kielletään 1.8.-30.4. välisenä aikana yli 10 m syvyyden alueilla 36-59 mm verkot. Puulavedessä 36-59 mm verkkojen käyttökielto alkaa jo 6 m vedestä. Edelleen Puulalla on kielletty pinta- ja välivesipyynnissä solmuväliltään 21-69 mm verkot 30.4.2016 ja sen jälkeen 21-79 mm verkot. Alueella on muitakin rajoituksia taimenen syönnös- ja lisääntymisalueilla.

Koska järvilohi ja nieriä eivät ole Puulassa luontaisia lajeja, niitä istutetaan vain kalastusta varten. Nieriä ei ole rauhoitettu, koska Puula ei kuulu Vuoksen vesistöön. Nieriän alamitta on 60 cm. Kaikki istutetut järvitaimenet on rasvaeväleikattu vuodesta 2010 alkaen. Viehekalastuksessa on vapautettava kaikki rasvaevälliset taimenet.

14:30 Vastuullinen vapaa-ajankalastaja (Ilkka Mäkelä, Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö)

Ilkka Mäkelä

Järjestö aloitti Vastuullinen Vapaa-ajankalastaja -kampanjan vuonna 2012. Hanke perustuu Euroopan sisävesikomission suosituksiin ja sitä rahoittaa MMM yhteistyössä yrittäjien ja järjestöjen kanssa. Tavoitteena on ohjata harrastajia kalastuksen säätelyyn silloinkin, kun kalastussäännöt eivät ole riittäviä kestävän kalastuksen turvaamiseksi.

Avainasemassa on saaliskalojen valinta, johon kuuluvat isojen emokalojen ja uhanalaisten kalojen suojelu. Myös runsaslukuisena esiintyvien petokalojen kookkaat yksilöt (esim. hauki) ovat tärkeitä särkikantojen harventajia ja ”ison kalan geenien” säilyttäjiä. Ruokakalat otetaan vain omaan käyttöön elinvoimaisista kannoista tai istutetuista kaloista.

Koska valikoiva kalastus edellyttää usein myös kalan vapauttamista, ohjeissa on kiinnitetty erikoista huomiota käytettäviin välineisiin ja menetelmiin. Vapautettavien kalojen hyvinvointia ajattelevan vapakalastajan arsenaaliin kuuluu väkäsettömät yksihaarakoukut, pihdit, punnituspussi, solmuton haavihavas jne. Monet noudattavat kalastuksessaan myös omaehtoisia ala- ja ylämittoja.

Ilkka Mäkelä kiinnitti kuulijoiden huomiota myös linnulle ja muille rannoilla liikkuville eläimille erittäin vahingollisiin siimajätteisiin. Oikea kalastaja vie aina roskat mukanaan eikä aiheuta ylimääräistä haittaa kasveille eikä eläimille sekä huomioi myös mökkeilijät ja muut vesillä liikkujat.

Järjestön näkyviä toimintamuotoja ovat myös vastuullisen kalastuksen kilpailut, joista seuraavana toteutetaan uistelukilpailu Jyväskylässä 27.-28.6.2014.

15:30 Kalastusalueen näkökulma (Harry Härkönen, Etelä-Savon kalatalouskeskus)

Harry Härkönen

Muista alustajista poiketen Härkönen esitti selvästi eniten kritiikkiä Saimaalla toteutuneita ja vasta suunnitteilla olevia kalastusjärjestelyjä kohtaan.

Kritiikin kärki kohdistui ministeriön asetuksella säätämään uuteen taimen 60 cm alamittaan, mikä on hänen mielestään ylimitoitettu. Hän perusteli asiaansa mm. yksittäisellä Puruvedestä saadulla 59 cm taimenella, joka oli painanut 4,36 kg. Härkösen mielestä pitäisi sallia jo 50 cm mitan täyttävien rasvaeväleikattujen taimenten kalastus. Alamittarajoitus kun ei kuitenkaan poista kalastuskuolevuutta. Kalastusalueilla ja vesialueen omistajilla tulisi olla oikeus päättää kalojen pyyntikoko.

Korjaustoimena Harry Härkönen esitti mm. Puruveteen poikkeuslupia ja vapauttamispakon poistoa.

Puhuja ei kannattanut myöskään saaliskiintiöitä, verkkojen määrän rajoittamista, paloittelukieltoa eikä nieriän rauhoittamista muulla kuin Puumalan eteläpuolisissa vesissä. Esimerkiksi Kolkonjärvi on 2000 hehtaarin ”sisäjärvi”, jossa pitäisi voida kasvattaa myös nieriää kalastusta varten. Poikkeuslupia tulisi antaa muuallekin. Koska täysrauhoitus ei poista kalastuskuolevuutta, tulisi hänen mukaansa myös vapauttamispakosta luopua.

Itsekin verkkokalastusta harrastava Härkönen kaipasi myös siirtymäaikoja uusien rajoitusten yhteyteen.

Liialliset rajoitukset aiheuttavat kalastuskonsulentti Harry Härkösen mukaan valituksia, piittaamattomuutta, kalavesien hoidon tyrehtymistä motivaation puutteeseen ja jopa uistelulupa-alueiden purkuja (esim. Vuokala). Vilauttipa hän myös kirjolohen käyttämistä istutuskalana, koska sillä ei ole alamittaa.

Härkösen hyväksymiä rajoituksia ovat koho- ja välivesiverkkojen pienin solmuväli 80 mm (pl. muikkuverkot), kohosiimapyynnin kieltäminen, muussa verkkopyynnissä alle 55-60 mm verkkojen kiellot, harjuksen rauhoitusalueet Puruvedellä, rasvaevällisten vapauttaminen viehekalastuksessa ja vaparajoitus (8-10 kpl) ja koukkumäärärajoitus suosituksena.

Yleisön joukosta kommentoitiin, että liiat rajoitukset vaarantavat jopa lähiruuan hankkimisen kuluttajille kalavesiltä.

16:00 Lohikalojen selviäminen vapautuksesta (Jorma Piironen, RKTL)

Jorma Piironen

Ainakin vapakalastajien mielestä kenties päivän asiantuntevinta antia oli tutkija Jorma Piirosen puheenvuoro, joka pureutui järvilohen ja -taimenen tilanteeseen vaellusreitillä ja teki selkoa vetouistelijoiden vapaaehtoisesti merkkaamien lohien selviytymisestä.

Uhanalaisten lohikalojen säilyttämistä ja samanaikaista kalastusta ei voida järjestää muuten kuin vapauttamalla rasvaevälliset villit ja kannan säilyttämiseen istutetut kalat. Vaihtoehtona on vain täysrauhoitus.

Eri kalastusvälineiden ja menetelmien vaikutukset poikkeavat toisistaan suuresti. Verkkoon uineen lohen selviytyminen vapautuksen jälkeen on lähes toivotonta, samoin lohisiiman syötin nielleen kalan. Rysästä, loukusta ja perinteisestä nuotasta kalan vapauttamien onnistuu hyvin, samoin yleensä myös uistimesta. Troolistakin kalan voi vapauttaa elävänä, jos vetoaika on lyhyt, jos saaliin määrä on kohtuullinen, jos nosto ja kalojen käsittely on nopeaa ja jos kalat lasketaan toipumaan vesiastiaan ennen veteen heittämistä.

Kala menehtyy helposti stressiin yrittäessään irrottautua pyydyksestä. Hapenpuute pahenee kalan nostamisesta vedestä, sillä sen kidukset lysähtävät kasaan. Jo 30 s happipula voi olla kalalle kohtalokas. Stressin seurauksena on anaerobinen tila, jolloin kalan lihaksiin kehittyy maitohappoa. Koska palautuminen kestää jopa 3 vrk, voi kala menehtyä vielä vapauttamisen jälkeenkin vaikka se lähteekin näennäisen virkeänä uimaan.

Järvilohi rasittuu herkemmin kuin taimen. Järvivaelluksen alkuvaiheessa oleva ns. post-smoltti on vielä herkempi. Koska nopeat lämpötilan ja paineen muutokset ovat kalalle vahingollisia, Piironen suosittelee välttämään kalastusta lämpimän veden aikaan (yli 18 astetta) ja syvältä (yli 15 m).

Vapautetun kalan selviytymistä vaarantavat haavat, suomujen irtoaminen ja muu vahingoittuminen. Verenvuoto kiduksista, nielusta tai vatsasta lisää menehtymisriskin 2-3-kertaiseksi. Myös silmävauriot ovat erittäin haitallisia. Ongelmia voi välttää vähentämällä koukkujen määrää ja käyttämällä yksihaaraisia väkäsettömiä koukkuja, myös koukun muodolla ja koolla on merkitystä.

Amerikkalaisten tutkimusten mukaan täkysyötit ovat vahingollisempia kuin vieheet, koska kalat nielevät luonnollisen syötin syvemmälle. Miten täkyraksi?, Piironen kysyi. Asiaan ei palattu kommentointivaiheessa.

Omasta mielestäni yhdellä kolmihaarakoukulla varustettu täkyraksi ei ole ongelma, sillä koukku näyttää kokemukseni mukaan tarttuvan lähes aina kalan suupieleen. Voi kuitenkin olla, että etenkin erittäin hitaalla vauhdilla uisteltaessa kala saattaa joskus hotkia syötin syvemmälle.

Piironen antoi esityksessään täydelliset ohjeet kalan oikeaoppiseen vapauttamiseen. Erittäin tärkeää on pitää kala aina vedessä; jos vapauttaminen veneen ulkopuolella ei onnistu, on kala nostettava suoraan vesiastiaan, jossa on hapekasta viileää vettä. Ennen vapauttamista on varmistuttava kalan toipumisesta, minkä voi todeta muun muassa sen reagoinnista kosketukseen.

Jorma Piironen esitti tilastoja vetouistelijoiden vapauttamista ja merkitsemistä järvilohista. Vuosien 2011-2013 mittaan talkoolaiset merkkasivat kaikkiaan 556 lohta, joiden keskipituus oli 48 cm (pienin 25 cm, suurin 70 cm). Kaloista on saatu vuoden 2013 loppuun mennessä 66 saalisilmoitusta (12 %) keskipituuden ollessa 61 cm (pienin 42,5 cm, suurin 84 cm). Takaisin saatujen kalojen keskipaino oli 2,74 kg.

Tilasto osoittaa, että kalat selviytyvät vapauttamisesta ja kasvavat sen jälkeen hyvin.

16:30 Loppupuheenvuoro (Veli-Matti Kaijomaa, Pohjois-Karjalan ELY-keskus)

Veli-Matti Kaijomaa

Kaijomaa piti Saimaa lohikalat -hankeen käynnistämistä suorastaan pakollisena, sillä järvilohen emokalojen liian pienestä määrästä on puhuttu jo ainakin 30 vuotta. Kalastus ei ole ollut kestävällä tasolla.

Onko Saimaan kalastus ylipäätään hallittavissa? kysyy Veli-Matti Kaijomaa. Vuoksen vesistön avainalueella on jopa 150 000 kalastajan kirjava joukko mieltymyksineen ja eri kalastustapoineen tavoittelemassa saalista ja elämyksiä.

Kalastus on pakko hallita. Vaihtoehtoina ovat vain säätelyyn sopeutuminen tai täyskiellot.

Kalastuksen säätely on Kaijomaankin mukaan vielä kesken. Hänen mielestään olisi järkevää sisällyttää keskeisin säätely uuteen kalastuslakiin ja asetuksiin. Tarvitaanko Saimaalle oma kalastussääntönsä?

Kalastuksen säätely on prosessi, jota kehitetään jatkuvasti toimenpiteiden vaikuttavuuden seurannan pohjalta. Eri kalastajatahot joutuvat sopeutumaan kompromisseihin, mikään taho ei saa kaikkea alun perin haluamaansa.

Kalatalouspäällikkö Kaijomaa suosittelee valkolihaisia kalalajeja ja kalastamaan punalihaisia vain erityiskalapaikoissa (koskilla ja uistelujärvillä) ja vaellusalueiden ulkopuolella. Uhanalaisten kalojen luontaiset kannat on saatava niin hyvälle tasolle, että niitä voi kalastaa kestävästi.

Tilaisuuden päätti puheenjohtaja Jorma Tiitinen, joka kertoi samalla oman mielipiteensä taimenen alamitan tinkijöille ja muiden uusien sääntöjen vastustajille: ”Taimen kasvaa Saimaassa ja ne tärkeimmät päätökset tehdään itse kunkin kalastajan korvien välissä”.