Järvilohen ja taimenen uudet alamitat ja saimaannieriän täysrauhoitus pistävät kalastuskuviot uusiksi kaikkialla lajien esiintymisalueilla.
Jäät lähtevät parhaillaan Saimaasta ja tuhannet kalastuksenharrastajat tekevät lyhyeksi jääneen talven jälkeen taas lähtöä avovesille. Komeiden kalanvonkaleiden kangastellessa päällimmäisenä mielessä on jokaisen kalastusmuodosta riippumatta syytä päivittää kalastuskäytäntönsä ja -välineensä sekä tietonsa ja asenteensa ajan tasalle.
Uusi vuosituhat on tuonut tullessaan useita muutoksia, jotka ovat vaikuttaneet rajusti kalastukseen. Monien mielestä muutokset ovat olleet tervetulleita, mutta monien mielestä myös ahdistavia ylhäältä saneltuja pakotteita.
Norpansuojelun vuoksi rajoitettiin kevään ja alkukesän pyydyskalastusta laajoilla alueilla ja säädeltiin muun muassa verkkojen lankavahvuuksia. Sitten määrättiin laskemaan takaisin veteen kaikki alamittaiset ja rauhoitetut kalat niiden kunnosta riippumatta. Ja nyt viimeksi vuodenvaihteessa voimaan tullut järvilohen ja taimenen alamitan nostaminen 60 senttimetriin napapiirin eteläpuolella ja saimaannieriän täysrauhoitus kuulostivat ainakin kommenteista päätellen olevan joillekin se viimeinen pisara lainsäätäjän harjoittamassa ”kalastuksen estämisessä”.
Tässä vaiheessa kerrottakoon, että olen itse kaikkien edellä mainittujen rajoitusten kannalla. Niihin lisäisin vielä kaiken kokoisten rasvaeväleikkaamattomien järvilohien ja taimenten vapautuspakon.
Verkkokalastus vaikeutuu
Kun laskee verkon pyyntiin Saimaan selkävesille, on kalastajan asennoiduttava ja valmistauduttava siihen, että voi joutua vilkuttamaan hyvästiksi lähes kolmekiloiselle 59-senttiselle taimenelle tai elvyttämään henkitoreissaan olevaa reliktinieriää. Ja sen päälle ei pitäisi mieltä kaivella herkullisen syötävän menettäminen, vaan huoli uhanalaisen kalan selviytymisestä.
Verkkokalastajalla on hyvät mahdollisuudet välttyä alamittaisten lohien ja taimenten pyynniltä käyttämällä riittävän harvoja verkkoja. Solmuvälin nostaminen 85 millimetriin rauhoittaa omaatuntoa jo melkoisesti, mutta sekään ei estä rasvaeväleikkaamattomien eikä rauhoitettujen kalojen hirttymistä niihin. Eikä pienempienkään kalojen takertumista joskus kiinni hampaistaan.
Paras ratkaisu olisi pidättäytyä kokonaan järvilohen ja taimenen tarkoituksellisesta verkkokalastuksesta Vuoksen vesistössä kyseisten lajien vaellusalueilla. Myös kaikessa muussa verkkokalastuksessa Saimaalla on syytä välttää suojeltavien kalojen joutumista pyydykseen – tai ainakin menehtymistä niihin.
Helpommin sanottu kuin tehty. On haihattelua, että yksikään alamittainen tai rahoitettu kala ei menehdy niihin tuhansiin muikku-, ahven-, hauki- ja kuhaverkkoihin, joita Vuoksen vesistöön viritellään alkavalla kalastuskaudella. Maltti ja hyvä paikallistuntemus nousevat silloin avainasemaan.
Verkon ei tarvitse liota vedessä koko vuorokautta, jolloin siihen takertunut lohikala voi olla pyydystä koettaessa jo henkihieverissä. Jos tietää oikeat paikat ja kalojen liikkeet, voi verkon nostaa jo tunnin tai parin kuluttua sen laskemisesta. Silloin siihen toivomatta tullut taimen on yleensä vielä virkeässä kunnossa ja elinkelpoinen, jos sen vapauttaa ripeästi vaikkapa verkon rihmoja katkoen.
Hauen ja kuhan verkkokalastajan kannattaa totutella satunnaisiin muutaman tunnin yöuniin: pyydys veteen yömyöhällä ja ylös varhain aamulla. Saalis on yleensä yhtä hyvä kuin jos liina olisi lionnut samassa paikassa koko vuorokauden. Helpoimmin tämä onnistuu veden ääressä viikonloppuaan viettävälle mökkikalastajalle, kun jättää nukutusjuomien särpimisen vähemmälle.
Hauskinta verkkokalastusta voisi olla täsmäpyynti, jossa (yleensä rannan tuntumassa oleva) kala tai kalaparvi saarretaan verkolla ja otetaan saman tien eräksi. Aktiivista passiivipyydyksen käyttöä!
Ahventa saa parhaiten muilla kalastusmenetelmillä, mutta jos sitä on ”pakko” pyydystää verkoilla, kannattaa pyyntiponnistelut kohdentaa alueille, joilla ei yleensä liiku lohikaloja. Ongelmallinen siian verkkokalastus kannattaa rajoittaa kutuaikaan ja -paikkoihin.
Verkkojen vaihtoehdot
Verkon vaihtoehdoksi tarjotaan yleensä katiskaa. Ratkaisu säästää kalastajan lähes varmasti puheena olevien kalojen saamiselta ja mahdollistaa muidenkin toivomatta tulleiden vapauttamisen hyväkuntoisena. Sillä ehdolla, että pyydys koetaan päivittäin. Katiskapyynti voi kuitenkin vaikeutua keväisen kutusesongin jälkeen jopa niin, että satunnainen katiskakalastaja saattaa kesähelteillä joutua käväisemään marketin matalikolla.
Katiskan ohella myös pienet rantarysät tulevat kyseeseen kalaystävällisinä pyydyksinä. Niiden ongelmana on kuitenkin ankkurointi, jonka on monien mielestä turhan vaivalloista, ja pyydyksen mahdollinen limoittuminen.
Pyydysten kehittelijät, valmistajat ja jälleenmyyjät voisivat osallistua kalastuskulttuurin muutokseen suunnittelemalla nykyistä kalaystävällisempiä jokamieskalastukseen soveltuvia pyydyksiä. Ammattilaisten ja muiden tehokalastajien käyttämät troolit, nuotat ja suuret rysät ovat aivan liian kalliitta ja hankalia yhden kalastajan käyttöön.
Kirjoittajan pienessä päässä on jo pari vuotta pyörinyt idea sopivan pienestä, kevyestä ja suhteellisen edullisesta kurenuotasta, jolla voisi saartaa tyynenä kesäiltana pinnassa pistelevän muikkuparven ja nostaa kerralla veneeseen koko viikon kalaruokien ainekset. Jo yhden ison verkon kokoisella eli 60 m pitkällä ja 6 m korkealla pyydyksellä voisi pyöräyttää noin 20 m läpimittaisen kierroksen ja kuroa sen sisään jääneet kalat vaikka yksin veneeseen. Näin siis mielikuvissani ja teoriassa; kuinka homma hoituisi käytännössä, siitä minulla ei ole kokemuksia.
Kurenuotat voisivat olla myös ammattilaisten käytössä esimerkiksi trooleja kalaystävällisempiä pyydyksiä. Niihin joutuvat kalat eivät rasitu ennen vapauttamistaan yhtä pahasti kuin tuntitolkulla hinattavassa troolissa. Nuottakalastajan polttoainekulutkin jäänevät vähäisemmäksi kuin troolaajan.
Trooleista vielä sen verran, että vetoaikojen ja -nopeuksien rajoittamisen lisäksi on kiinnitettävä vakavaa huomiota siihen, että vapautettavat kalat todella vapautetaan jo ennen niiden puristumista muikkumassan sisään pyydystä nostettaessa. Ja se troolisäleikkö, joka erään lehtijutun mukaan pelastaa 4 lohta viidestä trooliin joutuneesta, on tietysti käytössä jo kaikilla Saimaan troolareilla!
Vapakalastuskaan ei ole vapaata
Vaikka vapakalastus tarjoaa etenkin verkkokalastukseen verrattuna oleellisesti paremmat mahdollisuudet vapauttaa alamittaiset tai rauhoitetut kalat hyväkuntoisina, asettavat uudet säädökset ja periaatteet lisää ehtoja myös sen harjoittamiselle.
Vapakalastajan on syytä pidättäytyä ainakin rauhoitetun saimaannieriän tarkoituksellisesta kalastamisesta. Se tekee esimerkiksi syväuistelusta (yli 15 m) nieriän syönnösalueilla hieman kyseenalaista, vaikka kalastaja olisikin varautunut nieriän vapauttamiseen käyttämällä esimerkiksi vain yhtä väkäsetöntä (kolmihaara)koukkua. Vaikka nieriä ei koukusta pahemmin haavoitukaan, se voi menehtyä lämpötilan ja paineen muutoksen aiheuttamaan rasitukseen, jos se ei pääse nopeasti takaisin syvälle viileään veteen.
Jossain jenkkisivuilla näin suurella tylpällä ja kiinteällä koukulla varustetun painon, jonka avulla kalan voi laskea nopeasti takaisin syvänteeseen ja josta se vapautuu automaattisesti narun kiristettyä. Koukku pujotetaan kalan kiduskannen takaa. Lieneekö vastaavaa käytössä kenelläkään meillä Suomessa?
Nyt kun sosiaalinen paine ja järki vaativat kalastajaa vapauttamaan alamittaisten ja rauhoitettujen kalojen lisäksi myös kaikki rasvaeväleikkaamattomat punalihaiset lohikalat, käyttävät monet uistelijat vieheissään korkeintaan yhtä kolmihaarakoukkua. Venekohtainen vapamäärä rajoitetaan miehistön suorituskyvyn mukaan niin, että homma hoituu myös mahdollisten monitärppien sattuessa kohdalle. Alamittaisten lohien parvia ei ”seulota”, vaan vaihdetaan paikkaa.
Monet Saimaalla uistelevat ovat vähentäneet lohenkalastusta ja siirtyneet vaalealihaisten pyytäjiksi. Eipä olisi uskonut vielä viime vuosituhannella, jolloin ”limatuubien” uistelijat olivat piireissä yleisen (usein hyväntahtoisen) pilkan kohteena. Kuhan-, hauen- ja ahvenen uistelu on nyt seksikästä! Muutamat ovat viehtyneet myös hauskasta siianuistelusta.
Jonkin verran on niitäkin, jotka ovat jättäneet ensimmäisen osan pois yhdyssanasta vetouistelu ja siirtyneet heittokalastuksen ja onkimisen pariin. Tähän kastiin tunnustan kuuluvani osittain itsekin. Haukea ja ahventa olen aina osannutkin virvelöidä, mutta etenkin ahvenen onginta ja jigaus ovat vieneet viime vuosina jo enemmän kuin pikkusormen. Vielä kun oppisi paremmaksi kuhanonkijaksi.
Vaikka en kalastanut Saimaasta viime kaudella ainoatakaan punalihaista, ja muualtakin vain yhden rasvaeväleikatun järvilohen, olemme pysyneet mainiosti hyvissä kalaruuissa. Eikä se järvilohi ole koskaan kovin herkullinen kala ollutkaan.
Muitakin itselleni uusia vapakalastuksen kuvioita on mielessäni, mutta niistä enemmän joskus myöhemmin.
16.4.2014 klo 07:30: Korjattu pari kirjoitusvirhettä.
oikein. saimaan vesillä on mahtavat mahdollisuudet keskittyä heittokalastukseen, sekä nauttia puhtaiden ja syvien vesien vaalealihaisista petokaloista (hauki, kuha), jotka ovat parhaimmillaan lihottanut itsensä muikulla rasvaiseen kuntoon. eteläisen saimaan positivinen 2000-luvun räjähdysmäisesti lisääntynyt kalalaji eli säynävä (koko tuntuu pyörivän 1-2kg välillä) on myös hieno saalis (varsinkin ul-välineillä) ja hyvä, rasvainen ruokakala. tosin harjukset tuntuvat kaikonneen alueilta joissa säynävää alkanut esiintymään runsaammin (ravintokilpailuko mahdollisesti).
Saimaa tarjoaa hyvät puitteet heittokalastukselle, mutta kaikkien rasvaeväisten lohien/taimenien vapauttaminen kuulostaa härskiltä. Mie oon vetouistellut eteläisellä Saimaalla 8 vuoden ajan ja 40:stä saamastani taimenesta ja lohesta 6 on ollut rasvaeväleikattu, eli yhden rasvaeväleikatun kalan löytämiseen kuluisi rutkasti aikaa.
Uusi 60cm on erittäin korkea Saimaalla, sillä 3 kg taimen saattaa hyvinkin olla alle 60cm pitkä (näihinkin oon törmännyt vuosien varrella).
Verkkokalastus minun mielestäni tulisi sallia kaikkialla Saimaalla keväällä, sillä tällöin saataisiin keväällä kutevien särkikalojen ja haukien kannat pidettyä kurissa ja saataisiin elintilaa jalokaloille ja muikuille. Uskon myös, että moni istutettu pieni taimen joutuu haukien syömäksi heti istutuksen jälkeen (tästä esimerkkinä Naistenvesi Puumalassa, jossa istutetut taimenet joutuvat haukien syömäksi ja taimenia löytyy sieltä harvoin ja haukea usein) ja muikkukantaa parantamalla saataisiin Saimaan lohitilanne paremmaksi!
Vielä Pielisjoen tilanteesta! Varmastikaan kutujoet eivät anna kokonaiskuvaa Saimaan lohitilanteesta, sillä varmastikin suuri määrä emokaloista ei nouse kutujokiin, vaan ne saattavat kutea Saimaalla luotojen ja karikkojen läheisyydessäkin (olen joskus vapauttanut muutaman mätisen emokalan myöhään syksyisin Kyläniemen läheisyydessä).
Rasvaeväleikattuja lohia on ollut Saimaassa vasta muutaman vuoden ajan, joten 8 vuoden takaa alkava tilasto saattaa antaa väärän mielikuvan. Vaikka kalat vaeltavatkin, leikattujen saaliskalojen määrä riippuu myös siitä, kuinka paljon niitä on alueelle istutettu.
Taimenen uuden 60 cm alamitan perusteena on ollut taimenen kutukypsyyskoko. Jos reittivesien vaellustaimenet poistetaan vesistöstä jo hieman yli 50-senttisinä, tuhoutuu henkitoreissaan oleva luonnonkanta lopullisesti. Etelä-Suomen järvitaimen ei ole kutukypsä "tammukkana", kuten saman lajin toisenlaisiin olosuhteisiin sopeutuneet edustajat pohjoissa pienvesissä.
Taimen ja järvilohen yhtenäistä alamittaa voi perustella myös sillä, että valitettavasti kaikki kalastajat eivät tunnista kaloja toisistaan. Nyt alle 60 cm lohi ei kuole turhaan tunnistusvirheen vuoksi.
Verkkokalastuksen salliminen keväisin kaikkialla Saimaalla saattaisi vaarantaa entisestään uhanalaisten kalojen tilannetta muun muassa jokisuilla ja virtapaikoissa. Entäpä rauhoitusalueet? Särkikalojen tehopyyntiin on olemassa paljon verkkoja tehokkaampia ja vapautettaville kaloille ystävällisempiä menetelmiä. Olin kerran seuraamassa avorysän kokemista, jolloin saalista tuli yhdestä ainoasta pyydyksestä enemmän kuin soutuvene pystyi kantamaan.
Kuten blogissani kirjoitin, vastuullinen verkkokalastus vaatii taitoa ja hyvää paikallistuntemusta. Saimaalta löytyy varmasti satoja paikkoja, joissa voi edelleen verkottaa lahnaa, säynävää, haukea ja kuhaa ilman, että joutuu tuon tuostakin päästelemään henkitoreissaan olevia lohia takaisin veteen.
Istutetut taimenet voivat todella joutua petokalojen suihin. Siksi olisikin ensiarvoisen tärkeää saada aikaan vahva luonnonkanta, jonka jälkeläisillä on tunnestusti parempi itsesuojeluvaisto kuin laitoskaloilla.
Pielisjoen niukat emokalasaaliit kertovat karua kieltään Saimaan järvilohen ja taimenen tilanteesta. Onko vaellusvietti heikentynyt lukuisten laitossukupolvien aikana? Onko kalastus syönnösaluella liian voimaperäistä? Kuinka suuri osa vaelluspoikasista joutuu petojen suihin? Mikä on kasvatuspoikasten laatu? Leimautuvatko Pielisjokeen vapautettavat poikaset riittävän hyvin jokeen, että "ymmärtävät" aikanaan palata sinne kutupaikkoja haikailemaan?
Minäkin uskon, että osa emokaloista laskee sukutuotteensa joskus aaltojen huuhtomille karikoille. Valitettavasti mädin kuoriutumisesta ja poikasten selvitymisestä ei taida olla juurikaan havaintoja. Saimaan taimenen muuttumisesta järvikutuiseksi lienee turha haaveilla, lohesta puhumattakaan. Nieriä on toki järvikutuinen.
Jokaisen Saimaalla lohta ja taimenta kalastavan kannattaisi nyt katsoa ainakin Ala-Koitajoki-kortti. Muutamat lähivuodet näyttävät, syntyykö siellä ratkaisevasti enemmän luonnonpoikasia ja pystyvätkö ne vaeltamaan järvialtaisiin syönnökselle. Jos se onnistuu, kyseessä ovat kullanarvoiset rasvaevälliset kalat, joista mahdollisimman monen toivoisin selviytyvän aikanaan takaisin kutupaikoilleen.
Kalastusrajoitusten perimmäinen tarkoitus ei ole kiusata kalastajia, vaan parantaa saaliita tulevaisuudessa. Nyt nippa nappa 50-senttiset taimenet ovat jo vuoden kuluttua mitallisia, lohet jopa nopeammin. Sitä odotellessa voi kalastaa Saimaasta vaikkapa haukea, kuhaa, ahventa, lahnaa, säynettä, siikaa, särkeä jne. Jos sivusaaliina napsahtaa joskus mitan täyttävä rasvaeväleikattu lohi tai taimen, niin sen voi pistää lihoiksi hyvällä omallatunnolla.
Rasvaeväleikattujen lohikalojen määrää vesitössä voi itse kukin lisätä lahjoittamalla rahaa istutusrahastoihin tai suoraan kalavesien hoitotyötä tekeville tahoille.