Jääkö lyhyen talven ja kesän väliin ennätyspitkä rospuuttoaika, jolloin Etelä-Suomen sisävesillä liikkuva kalamies ei pääse enää pilkille mutta ei vielä ongellekaan?

Sulapaikka pikkujärvellä 13.3.2014

Niin on säidenhaltija ihmiskunnan myötävaikutuksella säätänyt, että päättynyt pilkkikausi saattoi jäädä kaikkien aikojen lyhimmäksi. Kun yleensä olemme päässeet korkkaamaan ensijäitä jopa marraskuun puolella, läikkyivät Saimaan vedet Ristiinan sataman edustalla vielä tammikuun puolivälissä. Takana olivat vuoden 2013 aikana tapahtuneet kolme historiallista jäidenlähtöä: ensin tavanomaisesti keväällä, sitten Oskari-myrskyn yhteydessä ja vielä kerran vuoden lopun lämpöaallon mukana.

Tammikuun puolivälin jälkeen pakkaset tekivät vihdoin tehtävänsä ja pääsimme loppukuusta ensimmäisen kerran kairaamaan jäätä jalkojemme alta. Ensimmäiseen nykäisyyn tarttui pienen metsäjärven kannen alta 430-grammainen raitapaita ja heti perään sain kamppailla hetken monikiloisen hauen kanssa ennen sen irtoamista pienestä koukusta.

Kun jäät vahvistuivat pariviikkoisen pakkasjakson aikana ja lunta satoi vain vaaksan verran, edessä näytti olevan mahtava pilkkitalvi. Jos joku olisi väittänyt, että kuutisen viikkoa myöhemmin tekemämme pieni pilkkireissu tutulle metsäjärvelle saattoi jäädä kauden viimeiseksi, olisin nauranut kaverin jäänrakoon.

Koska olen elämäni varrella osallistunut neljä kertaa hukkumisharjoituksiin niin sanotulla kaikki likoon -menetelmällä, olen tullut aina vain varovaisemmaksi. Seuraava mulahdus kun saattaa olla nykyisen kunnon huomioiden kohtalokas. Ja sitä en halua, on tämän maailman ihmettely sen verran rattoisaa.

Laskeuduimme järven kannelle varjoisalta etelärannalta. Yllättäen jäällä ei näkynyt vesilammikoita kuten pari päivää aikaisemmin naapurijärvellä käydessämme. Selittelin rikkiviisaana, että jään pinta oli kuivunut navakan tuulen nopeuttaman haihtumisen myötä, eikä pieneen päähäni pälkähtänyt edes teoriassa, että vesi olisi saattanut painua huokoiseksi muuttuneen jään läpi. 

Koska jään paksuus oli testikairauksen perusteella vähintäänkin 25-30 cm, jatkoimme huolettomasti kauemmaksi selälle.

Pelastuksemme saattoi olla ensimmäistä talvea käytössämme oleva akkuporakaira, jolla oli helppo puhkoa jäätä vähän väliä ottipaikkoja etsien. Järkeä oli siinäkin totutussa tavassamme, että emme kulje jäällä rinnakkain, vaan parinkymmenen metrin välein peräkanaa. Silloin takana tuleva voi ainakin yrittää pelastaa edellä veden varaan joutuvan.

Koska kovasta yrittämisestä huolimatta saimme vain 0-2 ahventa avannostaan, etenimme vähitellen järven pohjoisrannan tuntumassa olevien pikkusaarien edustalle, paikkaan josta olemme usein saaneet syömäkalat, kun muut paikat ovat pettäneet.

Erikoisia kuviota jään pinnassa

Edetessämme ihmettelin jään pinnan erikoisia kuvioita, jotka sokkeloineen muistuttivat satelliittikuvissa näkyviä asumalähiöitä. Kuvioiden alla näkyi myös tummempien ja vaaleampien alueiden muodostamia epäsäännöllisiä lokeroita.

Parinkymmenen metrin päässä rannasta asetin kairan terän jäätä vasten ja painoin poran liipaisimesta. Terä holahti melkein heti jään läpi! Jää oli korkeintaan 15-senttistä ja se oli murskautunut poran voimasta erikokoisiksi kokkareiksi. Jää oli haurastunut muutamassa päivässä petolliseksi puikkojääksi, joka voi pettää koska tahansa kulkijan jalkojen alta.

Käännyimme välittömästi takaisin ja hipsimme tuloreittiämme takaisin autolle päin. Sieltä aivan lähtörannan tuntumasta yhytimme vielä muutaman kalankin. Kauden viimeiseksi saattoi jäädä silmällä syötettyyn pystypilkkiin hairahtunut hauentuppi, joka pääsi saman tien takaisin veteen.

Minihauki päätti alamittaiseksi jääneen pilkkikautemme. Ellemme sitten innostu lähtemään Lappiin, jossa jäätä vielä riittää lähes vanhaan malliin.

Kun jäille ei uskalla enää mennä, alkaa kalamies odottaa kieli pitkänä jäiden lähtöä ja avovettä. Avautuvatko Saimaan vedet nyt ennätysajassa jo huhtikuun alkupuolella? Se riippuu tietenkin säidenhaltijasta. Jos lämmin ilmavirtaus jatkuu päivästä toiseen, jää järvikalastajan kelirikko ehkä vain kuukauden mittaiseksi, mutta pahimmillaan se voi venyä jopa kuusiviikkoiseksi. Se olisi paljon pitempi kalastamaton jakso kuin tavanomainen pariviikkoinen rospuutto huhtikuun puolivälistä vappuun.

Aika kuluu nyt peukaloita pyöritellessä ja maailman tapahtumia seuratessa. Muuan muskeleitaan pullisteleva pikkuherra olisi voinut mennä Mustanmeren rantojen valtaamisen sijasta mieluummin vaikka kalaan. Sen heinäkuussa Siperiasta saadun 21-kiloisen raskaslihaisen hauenkin voisi pistää paremmaksi ainakin kokonsa puolesta vaikkapa 12-kiloisella tavallisella hauella.

Tosin eihän tuollainen parin leiviskän hauki ole vielä paljon mitään verrattuna siihen, että herra Kim Jong-il löi heti ensimmäisellä kerralla golfia pelatessaan 5 hole-in-onea ja sai tuloksen 38 alle parin.