Valtioneuvosto on reagoinut uhanalaisista kaloista käytyyn keskusteluun ja hyväksynyt alamittoja ja saimaannieriän rauhoitusta koskevan kalastusasetuksen muutoksen.
Uudet alamitat pakottavat kalastajat pohtimaan entistä enemmän kalastustapojaan. Avorysä on erittäin ystävällinen pyydys vapautettavalle alamittaiselle tai rauhoitetulle arvokalalle.
Vuoden 2014 alussa voimaan tulevan asetuksen mukaan meritaimenen ja järvilohen uusi alamitta on 60 senttimetriä. Järvitaimenen alamitta tulee olemaan 67. leveysasteen eteläpuolisissa vesissä 60 senttimetriä ja sen pohjoispuolella 50 senttimetriä. Harjuksen alamitta nousee em. rajan eteläpuolella 35 senttiin, mutta säilyy pohjoispuolella 30 sentissä.
Vuoksen vesistön luonnonvesissä elävä saimaannieriä rauhoitetaan toistaiseksi kokonaan, joten lajin tarkoituksellinen pyynti ja saaliiksi ottaminen on täysin kiellettyä.
Alamitta- ja rauhoitussäännöksillä on vahva biologinen peruste: niiden tarkoitus on turvata uhanalaisten lajien viimeisten luonnonvaraisten kantojen säilyminen ja edesauttaa niiden elpymistä. Ne ovat luonteva jatko jo aloitetulle hankkeelle, jossa yritetään saada järvilohi kutemaan Ala-Koitajoessa. Korkein hallinto-oikeushan velvoitti voimayhtiö Vattenfallin lisäämään joen virtaamaa, että uoma soveltuisi paremmin lohen ja taimenen kutupaikaksi.
Uistelijoille ei suuria muutoksia
Vähiten joutuvat muuttamaan kalastustaan ne, jotka jo nyt toteuttavat kestävän kalastuksen periaatteita. Esimerkiksi monet vetouistelijat, jotka ovat jo vuosia noudattaneet järvilohen ja -taimenen kalastuksessaan 60 cm alamittaa ja ovat viime aikoina vapauttaneet kaikki rasvaevälliset kalat, voivat jatkaa harrastustaan lähes entiseen tapaan.
Muidenkaan uistelijoiden ei tarvitse lopettaa harrastustaan, kunhan päivittävät käytäntönsä lain vaatimusten mukaisiksi.
Saimaannieriän tervetullut täysrauhoitus lisää entisestään tarvetta varautua kalan oikeaoppiseen ja hellävaraiseen vapauttamiseen. Erityisesti on kiinnitettävä huomiota syvältä nopeasti pintaan nostettujen kalojen kohtaloon. Nieriä kärsii järvilohta enemmän lämpötilan ja paineen muutoksista.
Lisäksi on pidettävä mielessä, että rauhoitettua kala ei saa tarkoituksella kalastaa, vaikka sen pystyisikin vapauttamaan hyväkuntoisena.
Vapamäärä kannattaa pitää sellaisena, minkä veneen miehistö pystyy valvomaan ja vaivatta hoitelemaan kaikissa tilanteissa. Etenkin mahdolliset monitärpit vaativat oikeaa ja tarpeeksi nopeaa toimintaa. Mikä on tärkeysjärjestys, jos yhteen vapaan tärähtää pitkää väsytystä vaativa mittakala ja parissa muussa rimpuilee alamittainen tai peräti rauhoitettu eväkäs?
Välineet, etenkin vieheiden koukutukset ja haavit, kannattaa nyt päivittää helpottamaan kalojen vapauttamista. Päivitystä tarvitaan varmasti myös itse kunkin asenteisiin ja taitoihin käyttää välineitään. Mietittäväksi jää sekin, miten uistelija voi vähentää alamittaisten kalojen turhia kontakteja vieheisiinsä.
Koskikalastuskin kehittyy
Uudet alamitat koskevat tietysti myös virtaavien vesien kaloja, käytännössä lähinnä järvitaimenta. Vuodenvaihteesta lähtien saavat silloin myös kalastusta varten istutetut eväleikatut taimenet lainsuojan kunnes kasvavat vähintään 60-senttisiksi. Se voi merkitä sitä, että kalastaja jää ainakin aluksi vähän useammin ilman tuliaiskalaa kuin tähän saakka.
Toisaalta kalastusoikeuden haltijalla on mahdollisuus hakea alueelleen poikkeuslupaa esimerkiksi 60 cm pienempien rasvaeväleikattujen kalojen pyytiin.
Onneksi kalat kasvavat! Selkävesille syönnökselle vaeltavat taimenet kasvavat varmasti mitan täyttäviksi, jos niitä ei kalasteta sieltä pois, ja nousevat aikanaan takaisin virtavesiin.
Muutos saattaa lisätä jossain määrin myös tarvetta istuttaa vesiin kirjolohta, jolla ei ole alamittaa. Tärkeille taimen lisääntymisalueille kirreä ei kuitenkaan kaivata uhanalaisia lajeja syrjäyttämään. Istutusluvan myöntäjiltä vaaditaankin siis edelleen suurta asiantuntemusta.
Väkäsettömien koukkujen ja pehmeähavaksisen haavin käyttö ovat olleet monille koskikalastajille itsestään selviä asioita jo kauan, joten siltä osin heillä ei ole vaikeuksia sopeutua muutokseen.
Pyydyskalastus muutoksen kourissa
Mitä sitten tavallinen pyydyskalastaja voi tehdä – tai olla tekemättä? Unohdetaan sellainen mahdottomuus kuin kalastuksen lopettaminen ja keskitytään kalastustapoihin ja välineisiin.
Vuodenvaihteessa voimaan tulevien uusien alamittojen lisäksi meillä on jo aikaisemmin alettu soveltaa uhanalaisten lohikalojen suojelussa ns. rasvaeväleikkausmenetelmää, joka on toimiva keino erottaa toisistaan suojeltavat ja kalastukseen tarkoitetut kannat. Esimerkiksi Saimaan järvilohen osalta tämä tarkoittaa sitä, että kannan säilyttämiseen tarkoitetut poikasistutukset tehdään leikkaamattomilla poikasilla Pielisjoessa olevan Kuurnan voimalan alapuoliselle alueelle ja kalastettaviksi tarkoitetut istutukset suoritetaan leikatuilla poikasilla eri puolille Saimaata.
Rasvaeväleikattuja järvilohia ja taimenia voi ottaa syötäväksi voimassa olevien lakien ja paikallisten määräysten sallimissa rajoissa, mutta rasvaevälliset yksilöt on jatkossa aina palautettava mahdollisimman nopeasti ja vähin vaurioin takaisin veteen. Tällä hetkellä käytäntö on vasta suositus, mutta se voi tulla pakolliseksi jo aivan lähiaikoina.
Kyseessä on yksinkertainen periaate, joka tuo moraalia kalastukseen ja vähentää samalla kalastukseen liittyvää moralisointia. Vedessä ui nyt arvokaloja, joiden ottamisesta saaliiksi ei tarvitse sairastaa huonoa omaatuntoa.
Rasvaeväleikkausmenetelmä aiheuttaa kuitenkin myös joukon ongelmia, joista pahin liittyy verkkokalastukseen. Vaikka verkko valikoikin saaliskaloja koon perusteella, se ei erottele rasvaeväleikattuja kaloja leikkaamattomista. Jotkut voivat sen vuoksi kyseenalaistaa koko järvilohen, taimenen ja nieriän verkkokalastuksen.
Moni saattaa lopettaa kokonaan järvilohen ja taimenen verkkopyynnin, tai ainakin vähentää sitä. Jollekin toiselle voi sopia roimasti lyhennetyt kokemisvälit, jolloin pyydykseen joskus jäävän rasvaevällisen kalan voi vielä vapauttaa, etenkin jos uhraa tarvittaessa muutaman rihman havaksesta kalaa irrottaessaan.
Vastuunsa tunteva kalastaja välttää myös vääränlaisen sivusaaliin joutumista pyydyksiinsä. Esimerkiksi muikkuverkkoihin takertuu joskus lohen vaelluspoikasia tai nieriäistukkaita. Jos joutuu heittämään kuolleita tai kuolevia lohikalojen poikasia takaisin veteen, on se selvä merkki siitä, että pyydys on väärässä paikassa.
Vaikka haukea, ahventa ja särkikaloja voi kalastaa kestävästi myös niiden lisääntymispaikoilta, ei sama periaate missään nimessä istu uhanalaisten kalojen kalastukseen. Verkkolippumeri taimenkosken alapuolella kielii jotain olevan pielessä, samoin vastaava ilmiö saimaannieriän kutukareilla. Syy ei silloin ole vain yksittäisen kalastajan, vaan myös kalastuksen säätelijöiden tulisi tehdä kestävämpiä ratkaisuja.
Kalakannoista huolehtiva pyydyskalastaja käyttää solmuväliltään sellaisia verkkoja, että alamittaiset kalat eivät niihin juuri tartu. Taimenen ja lohen kalastuksessa sopiva solmuväli on vähintään 80 mm.
Ammattikalastajat avainasemassa
Alamitat koskevat kaikkien kalastajien lisäksi myös kalakauppaa. Koska luonnonvesistä pyydystettyjä alamittaisia kaloja ei saa myydä, on ammattikalastajan oltava tarkkana. Sen lisäksi, että ei toimita vahingossakaan alamittaista tai rauhoitettua kalaa myyntiin, on ammattilaisenkin kalastettava sillä tavalla, että hän voi vapauttaa kalan tarvittaessa hyväkuntoisena.
Eräs kipukohta on kuhan ammattimainen verkkokalastus talvella. Säilyykö 60-milliseen verkkoon uinut alamittainen taimen tai lohi aina elävänä vapautettavaksi, jos verkko koetaan vaikkapa viiden päivän välein? Onneksi kookkaat ja tehokkaat rysät ovat ainakin avovesikaudella hyvä vaihtoehto verkoille. Ja perinteinen nuotta sekä nykyaikainen selkänuotta ja kurenuotta ovat nekin kalaystävällisiä ammattilaisen pyydyksiä.
Entäpä paljon, ja ehkä syystäkin, porua aiheuttanut sisävesien troolikalastus? Rikkooko troolaaja lakia, jos vetää rauhoitettua saimaannieriää pari tuntia pussin pohjalla muikkumassan seassa ennen kuin viskaa sen jäävedestä takaisin järveen? Odotan kunnolliseen tutkimukseen perustavaa säätelyä vetoaikoihin ja -nopeuksiin sekä tapoihin käsitellä saalista.
Päijänteeltä kantautuneiden tietojen perusteella on syytä epäillä, että arvokaloja jää trooliin selvästi enemmän kuin usein on annettu ymmärtää. Tutkijoiden olisikin syytä selvittää muikkutroolien sivusaaliin kohtalo perin pohjin.
Loppuvatko kalanistutukset?
Hämeen suunnalla ehdittiin jo älähtää, että taimenen ja järvilohen kalastusta varten tehtävät istutukset loppuvat alamittojen noston vuoksi.
Kerrassaan kummallinen reaktio, sillä nythän istutuksilla on mahdollisuus saada aikaan todellista tuottoa, kun kalat ehtivät kasvaa kunnolliseen kokoon ennen pois pyytämistä. Vai onko tarkoitus ollutkin vain myydä runsaasti istutuspoikasia?
Annetaan lohien ja taimenten lihoa kunnon kehukaloiksi – nehän ovat todellisia järviemme syömäkoneita!
—
JK. Kannattaa lukea myös Kanervan Pertsan blogi, jossa on lisää samasta aiheesta.
—
15.11.2013 klo 16:41. Lisätty viimeinen lause lukuun Uistelijoille ei suuria muutoksia.
