Ennen kuin Ossi Seppovaara todisti tieteellisesti Saimaan järvilohen olemassaolon väitöskirjassaan 1962 sana järvilohi tarkoitti milloin mitäkin sisävesien lohikalaa.

Järvilohen pyrstö

Poimintoja vanhoista lehtiartikkeleista

Suomen kansan julkisia sanomia 4.7.1859: ”Saimasta löytywät lohilajit ovat kaiken arwiomme mukaan semmoisia, jotka waan oleskelewat makiassa eli suolattomassa wedessä. Olen kyllä kuullut muutamien puhuvat, että Laatokan lohi, joka lienee Salmo Salar, nousee Saimaan, mutta Imatran koski näyttää, minulla olevan kokemuksen mukaan, kumminki ylen suurelta esteeltä lohen kululle, ehkä kyllä tämän kalan erinomainen woima muutoin on yleisesti tunnettu asia. Tiede ei wielä ole woinut tarkemmin määräillä kaikkia Suomenmaan lohi-lajia, joka puute ehkä tulewina aikoina lohenwiljelyksen kautta paremmaksi käynee, – ja sen wuoksi en tässäkään woi Saimassa löytyviä lohi-lajia luetella. Mutta kuin owat maa-wesien lohia, ei niiden keinollisesta wiljelemisestäkään täällä saata olla niin suurta hyötyä, kuin semmoisten samaa sukua olewain kalain wiljelyksestä, jotka aika-ajoin merellekin menewät Ihan tämän wuoksi onkin meren rannalla tapahtuwa lohenwiljelys niin syötyisä keinollisuus-hanke, sillä meressä käytyänsä paisuu nuori lohi wähässä ajassa ylen puolettomasti isommaksi ja painawammaksi. Tämän wuoksi ei kumminkaan ole sanottu, ett’ei Saiman lohi-lajia sittenkin woitaisi hyödyllä wiljellä, jos waan kaswu-aikansa määrätään wuotta tahi paria pitemmäksi, kuin tarpeeksi olisi, heidän merelle päästessä.

Ensinäkin waatii lohien wiljelys hywin wirtaista wettä. Semmoista ei Saiman wesistöstä näytä puuttuwan, jonka tähden myös useimmissakin koskissa saatetaan lohia kaswattaa. Wallan sopiva tähän hankkeesen on minusta kumminki Pielisen joki, jossa, paikalla annettujen tietojen mukaan, kutukalojakin woitaisiin tarpeeksi saada. Mutta täällä, niinkuin useimmilla muillakin paikoin, on siitä wastusta, ett’ei yksityisen etu salli semmoisen hankkeen syntymistä, josta monelle muullekin olisi hyötyä. Kuin eiwät yksityiset tahdo panna mitään yleisen hywän eteen, woidaan tämä wastus mielestäni ainoastansa sillä kurin estää, että kalastus-seuroja toimitetaan niihin seutuihin, missä kalawesi on yhteinen.”

Tällaista ja paljon muuta kirjoitti H. J. Holmberg keisarillisen majesteetin Suomeen asettamalle senaatille vuonna 1859 otsikolla Alamainen kertomus, mihin päätökseen on tultu, syitä kalain wähenemiseen Suomessa ja sen estämisen keinoja tutkittaissa, kuin myöskin esitys kalain wiljelemiseen. Tiedossa oli siis Saimaan lohikalojen kuteminen Pielisjoessa.

Louhi 9.8.1902: ”Isonlaisia järvilohia löytyy wielä Kuusamon wesistöstä. Tässä heinäkuulla sai näet eräs uistattaja Kirpistöjärwestä yli kuuden kilon painoisen lohen.”

Oliko Kirpistöjärvessä vuonna 1902 todella järvilohta? Nythän siinä sitä lienee ainakin istutettuna, mutta pieni, lähinnä teoreettinen, mahdollisuus on myös sille, että järvilohta nousee jonkin verran rajan takaa Pistojokea pitkin. Kyseinen Venäjän Kuittijärvessä syönnöstävä järvilohikanta lienee muodostunut, kun järveen jäi alajuoksun patoamisen jälkeen Vienanmerestä nousseita merilohia. Vai onko vesistössä ollut sitäkin ennen myös mereen vaeltamattomia lohia, siis järvilohia? Mielenkiintoista.

Päivälehti 22.11.1902: ”Urheilukalastusta kalanviljelyksen yhteydessä. Hämeen lääni on yleensä köyhä rautupitoisista vesistä. Suurista Mallasvedestä ja Kukkiajärvestä saadaan tosin vuosittain sattumoisin muutama kymmeninen isoa järvilohta nuotalla ja muilla pyydyksillä, mutta koskia, joissa raudun ongintaa kävisi harjoittaminen, on puheena olevassa läänin osassa ainoastaan kaksi, nimittäin Vihavuosi Hauhon pitäjässä ja Valkeakoski. Ensinmainittu näistä koskista on jo 5 vuotta ollut vuokralla metsänhoitaja K. Tammelanderilla. Silloin tällöin koskella pistäytyessään on hra T. vuotuisesti onkinut noin 50 rautua. Tänä vuonna sieltä on saatu 45 rautua, jotka yhteensä painoivat 22,6 kg. Suurin rautu painoin 7,5 kg ja sitä likinnä suurin 1,6 kg. Sikäläiset raudut eivät siis yleensä ole suuria eivätkä lukuisia.”

Jutussa kerrotaan metsänhoitajan istuttaneen koskeen tavallisen raudun poikasten lisäksi myös amerikkalaisia sateenkaarirautuja. Sanoilla rautu ja järvilohi tarkoitettaneen Päivälehden artikkelissa lähinnä taimenta. Koskesta pyydystetyt taimenet ovat ”rautuja” ja järvenseliltä saalistetut ”järvilohia”. Sateenkaariraudulle annettiin myöhemmin nimi kirjolohi.

Pieni katsaus kirjallisuuteen

Kalamiehen käsikirja (Erkki Levanto – Yrjö Ylänne, Otava 1948). Sivulla 230 oleva otsikko Järvilohi l. järvitaimen paljastaa, että kirjoittajat eivät tunne järvilohta. Tekstissä käytetään myös sanoja mullo ja forelli kuvaamaan lajin jokivaihetta. Luvussa Purolohi l. tammukka paljastuu lisää ajalle tyypillisiä olettamuksia. ”Sen ulkomuoto ja olemus ovat samanlaiset kuin mullosen, jopa siinä määrin, että tavallinen ihminen ei aina voi niitä toisistaan erottaa. Siihen tarvitaan luonnontieteilijä tai ammattikalastaja. Erot ovat hammasrakenteessa ym.”

Kalamiehen käsikirjan vuoden 1956 painoksessa (Levanto – Ylänne, Otava) ei puhuta enää järvilohesta, mutta siinä on erikseen luvut kalalajeista taimen, järvitaimen ja purotaimen l. tammukka. Edelleen tarvitaan luonnontieteilijää tai ammattikalastajaa tunnistamaan lajit toisistaan.

Vuoden 1977 Kalamiehen käsikirjan painoksessa (Yrjö Ylänne, Otava) on erilliset lajikuvaukset taimenesta, järvitaimenesta ja purotaimenesta. Jonkinlainen vainu järvilohesta lienee kirjoittajalla ollut, koska sivulla 209 on kaksikesäisiä lohilajien poikasia esittävässä kuvassa puronieriä * harmaanieriä, nieriä, puronieriä, järvilohi, järvitaimen ja kirjolohi. Tähti nimien välissä tarkoitta lajien risteymää, tässä tapauksessa spleiknieriää.

Kaikissa em. Kalamiehen käsikirjoissa käytetään lusikkauistimesta nimitystä lippa. Nykyisestä lipasta käytetään nimeä kehrälippa. Niin taisi olla omassa lapsuudessanikin.

Virkistyskalastuksen oppaassa (Teuvo Hahl-Marjokorpi, Tekniikan Maailma 1966) ei järvilohta mainita. Taimenet tiedetään yhdeksi ja samaksi lajiksi, joka on mukautunut monenlaisiin muunnoksiin.

Enkeli selvitti verkon (V. H. Vainio, Karisto 1961). Jutussa Kuolimo kelpo kenraalimme kertoo kalakaverinsa nimismiehen sanoin, että järvessä on isonieriää, järvilohta eli taimenta ja itseään kalojen kuningasta, merilohta, salmo salaria! Nieriää paikkakuntalaiset sanovat nahkaloheksi ja muita järven lohikaloja suomulohiksi.

Lukemalla juttua edelleen saa sen käsityksen, että sana järvilohi on sanan järvitaimen synonyymi ja merilohi tarkoittaa järvilohta. ”Kun sitten joulun maissa sain maistaa palasen Kuolimon lohta, jonka nahkasta voi tunnistaa kalan aidoksi ja kun joistakin kirjoista olin lukenut sisäjärviimme jääneistä jätekaloista – nieriä on niin ikään jääkauden jälkeen sisäjärviin vesivankeutteen jäänyt relikti – ja kun vielä lappeenrantalainen majuri Seppovaara, joka parhaillaan kirjoittaa väitöskirjaa sisäjärviimme jääneistä reliktikaloista, on tullut samaan tulokseen, oli Tuomaankin uskottava.”, kirjoittaa Väinö Heikki Vainio.

Nieriä näyttää olleen siihen aikaan vielä kohtalaisen helppo ja tavallinen saalis Kuolimolla. Niitä sai Rapalalla, kun siimaa oli ulkona x metriä ja kookkaita painoja y kappaletta. Syöntiajoista Vainio vaikenee isäntänsä pyynnöstä. Kalan vaisuun taistelutahtoon raskaan riipan perässä Vainio oli pettynyt.

—-

Vaikka järvilohen ainutlaatuisuus paljastui myös tieteelle jo viitisen kymmentä vuotta sitten, ei se valitettavasti painanut mitään, kun Pielisjokeen alettiin rakentaa voimalaitoksia ja Saimaan vaeltajan luontainen lisääntyminen tehtiin mahdottomaksi. Lajin säilyttämiseksi tehdään nyt hyvää työtä monilla tahoilla, mutta onko se jo liian myöhäistä? Viestit järvilohen emokalapyynnin heikoista saaliista eivät kuulosta rohkaisevilta. Eikä Pielisjoen salakalastustakaan liene saatu täysin kuriin.

Kaikki rasvaeväiset (eli rasvaeväleikkaamattomat) Saimaan ja Pielisen järvilohet koosta riippumatta on nyt syytä jättää rauhaan ja palauttaa takaisin vesistöön mahdollisimman vähin vaurioin. Oma ratkaisuni oli lopettaa Saimaalla tapahtuva järvilohen, taimen ja nieriän kalastus kokonaan.

17.10.1013 klo 21.00 Korjattu kappaletta, jossa kerrotaan vuoden 1977 Kalamiehen käsikirjasta. Suurkiitos kommentoijille!