Miten vähällä voikaan saada kaiken sen kalan minkä taloudessaan tarvitsee?

Täkyonkisaalista

Ikääntyminen tuo tullessaan kaikenlaista. Vaikka nuorempana en olisi millään uskonut, niin nyt joskus kehtuuttaa lähteä jo aamuvarhaisella istua torottamaan uisteluveneen penkillä pitkälle iltapäivään asti, usein ilman kotiin tuotavaa kunnon saaliskalaa. Saahan sen kalan vähemmälläkin.

Rajansa kuitenkin kaikella. Liian tehokas kalastustapa voi merkitä sitä, että seuraava kalareissu on edessä vasta viikkojen päästä, jos ottaa periaatteeksi syödä edellisen saaliin sitä ennen.

Talviverkkoja ei ainakaan kannata virittää, jos on tarkoitus käydä myös pilkillä ja korkata avovesikausi heti jäiden lähdettyä. Kun uitimme tammikuussa aivan saunarannan edustalle jään alle yhden ainoa 60-metrisen, 3 metriä korkean ja solmuväliltään 60-millisen verkon, kuvittelin että saamme siitä kahdelle ruokakunnalle (yht. 6 henkeä) osan siitä kalasta, minkä tarvitsemme talven mittaan ruokapöytään. Toisin kävi: kahdesti viikossa koetussa pyydyksessä oli joka kerran muutama hauki, made tai lahna. Parhaimmillaan – tai pikemminkin pahimmillaan – kalat olivat viisikiloisia ja keskipainokin parin paremmalla puolella.

Talviverkko antoi haukien ja mateiden lisäksi myös komeita lahnoja

Kaloista kertyi pakastimeen väkisinkin purtavaa yli sen hetkisen tarpeemme ja niistä riitti syötävää toukokuun lopulle asti. No jäipähän kevätkutuisille kaloille lisääntymisrauha ainakin meidän puolestamme. Onneksi pilkkireissut, joita ei kalan takia olisi tarvittu tehdäkään, olivat sopivan vähäkalaisia, joten ne eivät juurikaan lisänneet positiivista saalisongelmaamme.

Huikean hyvää kalamassaa murekkeisiin ja kalapihveihin saimme sekoittamalla suunnilleen yhtä suuret osuudet yhteen jauhettua haukea, lahnaa ja ahventa. Herkkua, joka maistuisi varmaan sinullekin! Suurkeittiöt ja kauppiaat: tilatkaa ihmeessä sisävesikaloista tehtyä kalamassaa kalatukkureilta ja kalastajilta, niin saadaan lisää markkinoita lähes ehtymättömille kalavaroillemme.

Jäiden lähdettyä ei ollut kiirettä kalavesille ainakaan saaliin takia. Aika kului yllättävän rattoisasti muissakin askareissa. Kohentelin taloa ja tonttia, joissa näkyivätkin jo vuosien laiminlyöntien jäljet – joihin oli syynä liian ahkera kalavesillä kuhkaminen. Sisätiloistakin löytyi mielenkiintoisia harrastuksia. Pidin suorastaan lomaa kalastuksesta.

Välillä käväisi mielessä, että olisi mukava pidellä vavankahvaa, kun siiman päässä sätkii kala henkensä edestä, mutta tunne meni yllättävän helposti ohi syödessäni vaimon laittamaa herkullista Homburgin haukea tai kalamureketta. Pikkuhiljaa kuitenkin vaihtelin keloihin uusia siimoja ja vilkuilin veneiden suuntaan.

Kaikki kohtaamani sukulaiset ja tuttavat kyselivät, että kuinkas se on kalastus sujunut. ”Liian hyvin”, oli tavanomainen vastaukseni, ”kalaa on tullut enemmän kuin ehdimme syödä, joten välillä on pidettävä taukoa”.

Kesäkuussa kävimme pari kertaa kokeilemassa täkyongintaa. Ensimmäisellä kerralla täkyverkkoon tunki hetkessä niin paljon pikkusärkiä, että niillä olisimme voineen onkia koko kesän ahvenet ja hauet yhdellä kertaa. Onneksi saalista tuli vain kohtuullisesti ja ymmärsimme lopettaa ajoissa. Syömistä riitti kuitenkin moneksi kerraksi.

Toinen täkyonkireissumme suuntautui pikkujärven sijasta Saimaalle ja salli meille mukavan pitkän kalastuspäivän – kiitos heikon täkysaaliin ja kateissa olevien ahvenparvien. Tuntitolkulla uurastamalla saimme kylmälaatikkoon vain kymmenkunta keskikokoista raitapaitaa.

Sopivan vaivalloista, vähäkalaista ja hienoa kalastusta!

Hauen vapautus
Kuva-arkisto todistaa, että aivan täysin ei tullut
noudatettua periaatetta ”sen syöt minkä saat”.

Sitten teki mieli saada leivälle myös punalihaista kalaa. Teimme virheen ja valitsimme Saimaan selkien pitkäveteisen tahkoamisen sijasta pienen joenpätkän, johon on laskettu tankkiautosta kirjolohia. Luparahojemme sallimat kaksi kalaa nappasivat vieheisiimme tuossa tuokiossa ja meillä oli taas tarpeet ainakin viiteen lohikala-ateriaan.

Edessä oli pariviikkoinen luppoaika ennen seuraavaa kalareissua. Olisi sittenkin pitänyt lähteä Saimaalle uistelemaan taimenta tai järvilohta. Ties kuinka monta mukavaa reissua olisimme saaneet tehdä ennen yli 60-senttisen rasvaeväleikatun kalan saamista.

Viimeisin virheemme oli lähteä pari päivää sitten illalla lähivesille kuhanuisteluun. Vaikka yritin varata siimojen jatkeiksi vain keskitason vaappuja, alkoi niihin napsahdella kaloja aivan liian usein. Ja koska periaatteena oli ottaa kaikki sopivan kokoiset mitantäyttävät ja lailliset kalat saaliiksi, meillä oli jo puoleen yöhön mennessä aivan liian paljon saalista. Tavoitekokoisia 45-60 cm kuhia ei valitettavasti saatu, mutta haukea saamme nyt mutustella viikkotolkulla ennen seuraavaa kalareissua, ellemme saa apua ystävällisiltä lähimmäisiltä, jotka huolisivat valmiiksi ruodottomiksi perattuja ja pakastettuja haukifileitä.

Tätä menoa meidän on vakavasti harkittava nykyistä huonompien vieheiden käyttämistä, että pääsisimme useammin kalaan. Ehkä yritämme löytää myös huonompia kalapaikkoja ja kalastaa niillä ottiaikojen ulkopuolella. Onneksi edessä Lapin reissu, jolla olemme yleensä saaneet kalastaa sydämemme kyllyydestä saadaksemme edes syömäkalat raittiin ulkoilmaelämän lisäämään nälkäämme. Täytyy vain pysytellä poissa mereltä turskan ja seitin pyynnistä.

Satunnaisena tosikkona tunnustan, että edellä oleva sanallinen päästö on kirjoitettu jossain määrin kieli poskessa.

Sopivan vähäkertaisia siimojen kiristymisiä vedestä suuhun -kalastajille!