Sepitteellinen tarina siitä, kuinka metsäalan ammattilainen, metsäkoneurakoitsija Matti Ahma elantonsa turvasi.

Metsäkone tekee siistiä jälkeä

Matti Ahmaa harmitti kuin pientä oravaa, jolla oli hyvät hampaat mutta käpy jäässä. Rehti mies oli hyvässä uskossa hakannut Soljenkylän yhteismetsää paljon enemmän kuin mihin hänellä oli ollut osuuksien mukaan lupa. Ja eikös osuuskunnan nokkamiehet haastaneetkin hänet mokomasta käräjille, ja eikös oikeus hyvästä puolustuksesta ja hyväveljien kuorossa lausumista todisteluista huolimatta rätkäissytkin hänelle langettavan päätöksen ja tuominnut päiväsakkoihin ja tuntuviin korvauksiin.

”Että pitäisi maksaa osuuskunnalle korvausta muka salaa kaadetusta metsästä, vaikka kasvaahan se metsä takaisin. Paremminhan se nyt kasvaa, kun on kunnolla tilaa uudelle kasvulle”, älämöi Matti Ahma hulppean omakotitalonsa toimistohuoneessa tuhdin tammipöydän takana. ”_aatana, jotain pitäisi keksiä, että pysyisi yrittäjäpoloinen leivänsyrjässä ja särpimessä!”

Kietaistuaan kitusiinsa muutaman napakan moukun Ranskan Cognac-alueella tuotettua neuvoa antavaa jalojuomaa Ahman aivoissa kirkastui. Ratkaisuhan olikin tuossa ihan naapurissa. Elämönkankaan yhteismetsän vuosikokouksessa oli päätetty jatkaa metsän korkeimmalla vaaralla olevan uhanalaisia kangasvuokkoja kasvan alueen suojelua, ja Ahman tarkat silmät olivat äkänneet päätökseen livahtaneen pienen muotovirheen. ”Tässähän voisi olla sauma, joka vielä ratkeaa edukseni”, tuumi Ahma viiksiään sukien. ”Kilautanpa vähän kaverille”.

”Ah Matti, kuomaseni, kyllä me voimme hyvinkin edetä tässä hankkeessamme”, innostui metsien yhteiskäytön erikoissuunnittelija, nuori ja terhakka Miska Miljenkovits. ”Kääntäkäämme vain katseemme rohkeasti Elämönkankaan honkia humisevalle harjulle. Minäpä pidän itse huolen siitä, että halveksittavan suojeluväen partaiset turvat tukitaan.

Tuumasta toimeen. Metsäurakoitsija Matti Ahma teki lakimiehensä Ahti Iso-Pennosen kanssa tuikean valituksen Elämönkankaan suojelualueen hakkuukiellosta. Kun asiaa oli puitu eri instansseissa korkeinta hallinto-oikeutta myöten, joutui Elämönkankaan metsänhoitokunta lopulta ilmoittamaan, että suojelualueen täydellinen suojelu jatkuu sillä ehdolla, että ammattimainen metsänkorjuu kuitenkin sallitaan. Jokamies ja -nainen, tai kukaan muukaan tavan tallaaja, ei saa taittaa alueella risuakaan, mutta ammatillinen aukkohakkuu järeilläkin monitoimikoneilla on sallittua, kunhan kannot jätetään niin pitkiksi, että kangasvuokkojen kukkavarret eivät sahatessa vaurioidu.

"Kangasvuokot säästyvät, jos puut katkaistaan riittävän korkealta"

Hoitokunnan nokkamies Setti Nyrhönen selitti hoitokunnan olleen pakkoraossa, sillä ilman ammattimaisten hakkuiden sallimista koko suojelualue olisi pitänyt purkaa ja kaiken maailman käppäilijöille olisi pitänyt sallia jopa marjastus ja sienestys alueella.

Mutta pitihän se arvata, että nouseehan siitä melkoinen älämölö intervepin ihmeellisessä maailmassa. Kaikenlaiset tiletantit aloittivat parjauskampanjansa umpirehellistä ammatinharjoittajaa vastaan. Onneksi oli Miska Maljekovits valppaana ja kuittasi löperöimmät päästöt yhdellä tömäkällä viestillään:

”Täällä esiintyvät asiantuntijoina sellaisetkin tuulihatut, jotka eivät ole Elämönkankaalla käyneetkään eivätkä ymmärrä metsäkoneen käytöstä tuon taivaallista. Minä olen käynyt Elämönkankaalla monta kertaa ja olen minä istunut harvesterin ohjaamossakin. Ja olen minä käyttänyt moottori- ja pokasahaakin, joten tiedän mistä puhun. Ei honkien kaataminen vaikuta kangasvuokkojen tilaan pätkääkään, kun sahaus suoritetaan riittävän korkealta. Kangasvuokothan eivät nosta kukkavarsiaan juuri 15 senttiä korkeammalle. Ja sanoohan metsälain ensimmäinen pykäläkin, että metsiä on hoidettava niin, että saavutetaan suurin mahdollinen tuotto. Eihän ne metsät tuota mitään, jos niistä ei korjata puuta meidän kaikkien yhteiseksi hyödyksi. Ja kaadetun metsän tilalle kasvaa uusia puita, pitäisihän tuo olla jokaiselle kaupunkilaisellekin selvää”, päästeli erikoissuunnittelija Miljenkovits laittamattomasti.

Metsäalan ammattilainen, metsäurakoitsija Matti Ahma huojentui saamastaan asiantuntevasta tuesta ja päätti viedä uudenkarhean metsäkoneensa ensimmäiseen määräaikaishuoltoon ennen kuin kuljettaisi sen Elämönkankaalle tosi toimiin. Kyllä elämä ja yrittäminen on sentään sietämättömän keveää nykyajan Suomessa. Yhteisöveroakin laskivat juuri sopivasti.

Mahdollisille lukijoille huomautettakoon, että edellä oleva tylsällä kirveellä veistetty pilke ei pyri olemaan mikään ahomainen hienovarainen lastu metsiemme moninaiskäytöstä, ja että se on täysin sepitteellinen mielikuvituksen tuote. Mitään tuota vastaavaa ei oikeusvaltio Suomessa voi tapahtua, ei edes kalavesillä, eihän?