Kuinkahan moni Puulalla uistinta vetänyt kalastaja tietää, että Simpiänselän Kuvaanluodolla asusti muuan Ananias Puikkonen, joka elämästä ei käänteitä puuttunut?

Kirjan kansi

Sattuipa kirjaston hyllystä käteen kirja, jonka luin lähes yhdeltä istumalta. Itse aiheensa lisäksi jo pelkkä elämänkerrallisen teoksen kirjoittamisen historia on mielenkiintoinen, sillä kirja perustuu Intiimiteatterin perustajan Mauno Mannisen tekemiin haastattelumuistiinpanoihin ja romaanikäsikirjoitukseen, jota ei koskaan julkaistu. Tämän teoksen kirjoittaja on äidinkielenopettaja Hellevi Arjava, joka on Mauno Mannisen veljentytär ja runoilija Otto Mannisen pojantytär.

Kirja poikkeaa edukseen monista tavanomaisista elämänkerroista. Tarina etenee pääasiassa Ananiaan omana kertomuksena alkuperäisten muistiinpanojen varassa, mutta väliin on lisätty muista lähteistä koottua dokumentaarista tietoa. Matkalla tulee eteen toinen toistaan erikoisempia sattumuksia ja mielenkiintoisia henkilöitä.

Vaikka Ananias Puikkosen ja hänen veljensä Topiaksen seikkailut olivat tuttuja kaikille 1900-luvun taitteessa Mikkelin ja Kangasniemen seudun sanomalehtiä lukeneille ihmisille, jäi hän historiaan myös loppuelämänsä rauhallisempien vuosiensa vuoksi. Kuvaanluoto sattuu näet sijaitsemaan lähellä Rämiäisen saarta ja sen Kotavuorta, jossa oli runoilija Otto Mannisen ja hänen vaimonsa, satukirjailija Anni Swahnin kesähuvila. Ananiaasta ja hänen vaimostaan Siviästä tuli kirjailijaperheen ja heidän lukuisten vieraidensa hyviä ystäviä. Ananias pyydysti kesänviettäjille kaloja ja kertoi tuntikaupalla lähes uskomattomalta kuulostavia tarinoita seikkailuistaan.

Ananias syntyi 1864 Kangasniemen Kaihlamäessä Tuomas Puikkosen ja Leena Hokkasen perheeseen, joka ei kuulunut pitäjän hyväosaisiin. Leivän syrjässä pysymiseksi perhe kulki kerjuulla pitkin lähipitäjiä. Äidin vanhemmat Juho Hokkanen ja Anna Smedfelt liikkuivat levottomalla heimorajalla Kangasniemen länsipuolella erinäisiä syytteitä pakoillen. Havumäellä heidän asuinpaikkanaan oli Kenkärääsy-niminen kruununtorppa. Laumalle suvun mustia lampaita lankesi raippoja, vankeutta ja jopa Siperiaan karkotuksia.

Kun Anni Swahnin lanko, taiteilija Eero Järnefelt vieraili 1930-luvulla Puulan saaressa, he saattoivat hyvinkin tavata naapuriluodon originellit asukkaat. Silloin ei liene kukaan paikalla olleista tiennyt, että Ananias Puikkonen ja Eero Järnefelt olivat tosiasiassa sukulaisia! Ananiaan isoisä Antti Vilhelm Puikkosen oli sotilas August Emanuel Järnefelt ja Mikkelin Vuolingossa syntyneen Helena Antintytär Puikkosen avioton lapsi. Ananias taisi itsekin kuolla autuaan tietämättömänä aatelisista juuristaan.

Elämä kuljetti Ananias Puikkosta Kangasniemeltä milloin minnekin. Lähipitäjien lisäksi seikkailut suuntautuivat Kronstadtin saarelle, Pohjanmaalle ja jopa Ruijan Vesisaareen, jonne hän hiihti(!) Oulusta asti koko 700 kilometrin matkan. Kaksi kuukautta meni merellä turskanpyynnissä. Varkaan ammattiin hänet vihki korttihuijari Matti Kejonen.

Ananias Puikkosesta ja hänen veljestään Topiaksesta tuli aikansa julkkiksia, joiden edesottamuksista on vieläkin luettavissa useita tapahtuma-aikoihin kirjoitettuja lehtijuttuja. Mikkelin Sanomat kirjoitti 26.8.1896, että Hirvensalmen nimismies B. Broms onnistui suuren miesjoukon avulla ankaran vastarinnan jälkeen vangitsemaan veljekset Suonteenjärvellä. Rosvot olivat ampuneet nimismieheen muutaman haulin ja nimismies oli maksanut vähintään samalla mitalla takaisin. Pari päivää myöhemmin lehdessä julkaistiin hyvin seikkaperäinen kuvaus nimismiehen sankariteosta ja 15.9. jopa joutsalaisten lukijoiden kiitos nimismiehelle rosvojen vangitsemisesta.

Rosvo-Puikkoset saivat kuuluisuutta laajemminkin valtakunnan lehdistössä.

Istuessaan pitkää tuomiotaan Kakolan vankilassa Ananias tapasi kuuluisan vankien ystävän Matilda Wreden ja ystävystyi vankilan konttoriapulaisen Gerda Schaumanin kanssa niin, että jälkimmäinen kirjoitteli Ananiaalle myös tämän vapautumisen jälkeen. Neiti ehdotteli jopa yhdessä Amerikkaan lähtemistä, mutta Kangasniemen vallesmanni ei antanut passia kansalaisluottamuksensa menettäneelle Ananiakselle.

Kirjan kiinnostavuutta lisäävät oleellisesti vanhat valokuvat, karttapiirrokset ja jäljennökset dokumenteista. Ilmeikkään puheenparren erikoisimmat sanat on ”suomennettu” alaviitteissä ja kirjan lopussa.

”On oltava yhtä aikaa rehellinen ja viekas; jos ei palauta lainaamiaan kirjoja, ei saa uusia.”
(Ananias Puikkonen)

Hellevi Arjava: Voro, veijari ja vilosohvi – Ananias Puikkosen elämä, 208 sivua.
SKS 2012, ISBN 978-952-222-329-6.