Saimaan ja Pielisen punalihaisten lohikalojen suojelutarve vaikuttaa jatkossa voimakkaasti myös tuhansien vapaa-ajankalastajien harrastamaan vapakalastukseen.

Uisteluvapoja

Perinteisen verkkokalastuksen ja kestävän kalastuksen periaatteiden yhteensovittaminen Saimaalla ja Pielisellä on vaikeaa. Liian yksinkertaista ei ole kestävien vapakalastuskäytäntöjenkään luominen samoille vesialueille, sillä tuhannet heitto- ja vetouistelijat tavoittelevat varta vasten punalihaisia kaloja. Lisäksi suojeltavat kalat voivat iskeä myös muille kalalajeille tarjottuihin vieheisiin.

Mielikuvat järvilohen uhkana ja mahdollisuutena

Saimaan järvilohen uhka ja samalla suuri mahdollisuus on sen valtava arvostus, eräiden mielestä jopa yliarvostus kalastajien ja kalastusta seuraavan yleisön keskuudessa. Lohta kannattaa pyytää, vaikka sitä ei saisikaan, kuuluu tuttu tokaisu. Lohi on harvinainen, virtaviivaisen kaunis, voimakas ja hyvänmakuinen. Suuren lohen kalastajaa arvostetaan ja kadehditaan. Kiiltävä hopeanhohtoinen kala sylissä on muhevaa myhäillä kameran edessä. Kukapa ei haluaisi tavoitella saamamiehen mainetta.

Kun kalastusta harrastettiin vielä takavuosina pitkälti ruokakalan saamisen toivossa tai kaloista saatavien myyntitulojen vuoksi, kiehtoo nyt monia tietoliikenneajan kalastajia lajiin liittyvä julkisuus. Jos hyvää saalista ei paljasteta koko kansalle jossakin nettisivustoilla, niin pienelle sisäpiirille ainakin on mukava pistää viestiä kiloista ja senteistä.

Julkisuus ja sosiaalisen median paine voivat kuitenkin olla arvaamattomia. Kalastusaiheisia sivuja kolunneet lienevät panneet merkille, että saaliita ei ole viime aikoina julkistettu samaan tahtiin kuin vielä pari vuotta sitten. Eikä ihme, jos joku vielä erehtyy pönöttämään kaiken kansan nähden kuvassa kalan kanssa, niin eikö vain viimeistään viidennessä kommentissa joku huomauta ilkeään sävyyn jostakin yksityiskohdasta.Etsi kuvasta ainakin viisi (5) virhettä!

– Liian pieni, vaikka ylittääkin nippa nappa kalastuslain mukaisen alamitan!
– Liian suuri! Kala olisi pitänyt vapauttaa jatkamaan sukuaan ja tarjoamaan elämyksiä muillekin kalastajille!
– Kuvassa näkyy verta!
– Päätit sitten papittaa uhanalaisen kalan!
– Karsea pönö! Mistä näitä sikiää?
– Kuvamanipulaatio!

Siinä muutamia tyypillisiä ”kehuja” ylpeälle kalastajalle. Tämä kanssakalastajiin kohdistuva verkkojahti on jo johtanut siihen, että jopa saaliskalojen ilmoittaminen erilaisiin kilpailuihin on vähentynyt.

Myönteisenä puolena hyshys-menttaliteetissa on ottipaikkojen pysyminen vähän paremmin salassa suurilta kalastajamassoilta. Nykyisin pidetään suorastaan tuomittavana tekona kertoa tarkasti hyvien kalapaikkojen koordinaatteja. Niinpä kehukaloja saadaankin nyt ”Suomenlahdelta” ja ”Vuoksen vesistöstä” sen sijaan, että niitä nousisi Hiittisen Norra fjärdenistä tai Yöveden Käenniemenselältä siitä Riuttasaarten välikön edustalta. Aivan oikein, kalamies etsiköön itse omat ”salaiset” ottipaikkansa.

Ken etsii, hän löytää, ja kolkuttavalle avataan!

Mielikuvat ja julkisuus ohjaavat voimakkaammin kalastustamme kuin vielä muutama vuosi sitten olisi uskonutkaan. Voisivatko ne lopulta suunnata mielenkiintoamme enemmän myös kestävän kalastuksen suuntaan? Voisiko runsaslukuisena esiintyvien ja ei-uhanalaisten kalojen tavoittelusta tulla suosittua ja arvostettua kalastusta? Kehuttaisiinko ja kadehdittaisiinko satojen pikkusärkien saalistajaa tai itse ongitun lahnan savustajaa?

Kuinka kala ja kalastaja selviytyvät vapauttamisesta?

Kestävään kalastukseen liittyy oleellisesti uhanalaisten kalojen vapauttaminen mahdollisimman hyväkuntoisena takaisin vesistöön. Kynnys ensimmäisen suuren järvilohen vapauttamiseen voi olla suuri, mutta useimmat sen tehneet kertovat, kuinka hyvän mielen siitä saa. Jatkossa vapautus voi olla jo itsestäänselvyys.

Uhanalaisia kaloja, kuten rasvaeväleikkaamattomia Saimaan järvilohia vapauttavat kalastajat ovat kalansuojelijoita. Mutta eikö vielä suurempi suojelija ole se, joka ei kalasta lainkaan lohta eikä edes syö sitä?

Asioilla on puolensa. Lupamaksunsa maksanut kalastaja, joka saa järvilohta vain vähän tai ei lainkaan, voi jopa auttaa lohta välillisesti, jos lupamaksuilla istutetaan lisää kalanpoikasia kuten yleensä tapahtuukin. Toisaalta esimerkiksi 50 euron hintaisen kausiluvan yhtä käytännön kalastusvuorokautta kohti lasketulla lupamaksulla (2,5 euroa, jos kalastuspäiviä on 20 kpl) voi ostaa veteen vain yhden 2-vuotiaan järvilohen poikasen.

Koska urheilukalastus ei ole eikä sen tarvitse olla taloudellisesti kannattavaa, pitäisi kaikkialla, missä kalastus kohdistuu uhanalaisiin lajeihin, soveltaa saalisrajoituksia. Toimiessani Yöveden yhteislupa-alueen asiamiehenä määräsimme päiväkohtaiseksi saaliskiintiöksi kolme punalihaista lohikalaa. Kiintiötä ja hieman aikaansa edellä ollutta velvoitetta päästää alamittaiset ja rauhoitetut kalat aina takaisin veteen niiden kunnosta riippumatta pidettiin yleisesti hyvänä käytäntönä. Tämän päivän valossa päiväkiintiön voisi laskea yhteen loheen tai taimeneen vuorokaudessa ja nieriän voisi rauhoittaa kokonaan.

Yksi Saimaan lohen kestävän kalastuksen kulmakivistä on kalojen rasvaeväleikkausmenetelmä. Ideana on se, että järvialueelle istutettavat kalastettaviksi tarkoitetut kalat merkitään leikkaamalla niiltä rasvaevä ja Pielis- ja Lieksanjokien suualueille istutettavat, kannan vahvistamiseen tarkoitetut poikaset jätetään leikkaamatta. Saaliiksi saa ottaa laillisen kokoisia eväleikattuja kaloja, mutta leikkaamattomat on aina päästettävä mahdollisimman vähin vaurioin takaisin veteen.

Rasvaevällisten lohien vapauttaminen on toistaiseksi vain suositus, mutta se tulee näillä näkymin myöhemmin pakolliseksi.

Tällä hetkellä rasvaeväleikattuja järvilohia on ainakin täällä syönnösalueen kaukaisimmissa osissa saaliskalojen joukossa vain häviävän vähän. Jos otettavaksi kelpaavien kalojen osuus pysyy jatkossakin yhtä vähäisenä, voi edessä olla erinäisiä uhkakuvia. Saimaan lohenuistelijat saattavat kyllästyä koko lajiin tai siirtyä muille vesille. Tai sitten sen ”pakollisen” syömäkalan saamiseksi koukutetaan ja väsytellään maitohapoille kymmenittäin rasvaevällisiä kaloja.

Monet uistelijat ovat huolestuneista kalastettaviksi tarkoitettujen rasvaeväleikattujen kalojen määrästä tulevaisuudessa. Heidän mielestään nykyiset kalastusalueiden ja osakaskuntien suorittamat istutusmäärät eivät ole riittäviä. Ratkaisuna voisi olla maltillinen lupahintojen korotus, mikä mahdollistaisi suuremmat istutukset.

Verensä vuotanut järvilohiKuinka hyvin vieheen koukuista vapautetut järvilohet selviytyvät? Siinäpä elintärkeä kysymys, johon ei taida löytyä yhtä ja ainoaa vastausta. Kalan selviytyminen hengissä kun riippuu niin kovin monesta tekijästä: väsytysajasta ja kalaan kohdistuvista voimista, veden lämpötilasta ja hapekkuudesta, kalastussyvyydestä, vieheen koukutuksesta, haavin rakenteesta ja käytöstä, vapautustavasta, ilma-altistuksesta sekä kalayksilön koosta ja kunnosta. Varmasti monesta muustakin seikasta.

Laajoja ja kaikenkattavia tutkimuksia Saimaan järvilohen kalastuskuolleisuudesta ei liene toistaiseksi tehty. Vapautettujen kalojen kuolleisuudeksi olen eri arvioissa nähnyt ja kuullut mainittavan lukuja väliltä 0 – 60 %. Itse vapauttamieni lohien kuolleisuudeksi olen arvioinut jotakin 10-20 % väliltä. Etenkin ajalta, jolloin vielä käytin kolmella kolmihaarakoukulla varustettuja vaappuja, on muistissa useita pikkulohien varmoja kuolemia. Siirryttyäni jo aikaa sitten enintään yhden komihaaraisen koukun käyttäjäksi, en ole tuntenut yhtä huonoa omaatuntoa alamittaisen kalan vapauttaminen jälkeen.

– – –

Juttu tuntuu jälleen kerran venähtävän pitemmäksi kuin oli tarkoitus, koska minulla ei ole aikaa kirjoittaa sitä lyhyemmäksi. Akkilointi kestävään kalastukseen soveltuvista vieheistä ja kalastusmenetelmistä jää siten tuonnemmaksi.