Kalastus ei näytä olevan läheskään kaikille kalastajille yhtä juhlaa, sillä valitettavan suuri osa pyydyskalastajista jättää liputtamatta.

Pyydykset on merkittävä laillisilla lippumerkeillä

Koska säidenarvaaja lupaili heikkotuulista poutasäätä koko maahan, päätimme viettää päivän vesillä ahvenen täkyonginnan merkeissä. Heti venerampilla todentui jo uutisistakin tuttu juttu, että Saimaata on nyt enemmän kuin nuoren miehen muistiin: vettä on niin sanotusti rantaan asti. Nuoren miehen muistilla tarkoitan sitä, että maitoparrat eivät ole koskaan nähneet Saimaan pinnan olevan nykyistä 76,6 metriä merenpinnan yläpuolella olevaa tasoa korkeammalla. Itse toki harmaana risupartana muistan soudelleeni kolmisenkymmentä vuotta sitten vielä vaaksan verran korkeammalla.

Ensimmäinen yllätys vesillä oli se, että emme saaneetkaan täkysalakoita paikasta, joka oli kahtena edellisenä hellekesänä (ja veden ollessa lähes metrin alempana) pomminvarma paikka. Mutta ei hätää, puute korjautui korkojen kera erään pienen saaren rannassa. Lyhyeen tiheäsilmäiseen pintaverkkoon tunki minuutissa salakkaa enemmän kuin päivän mittaan edes tarvitsimme.

Entäs varsinainen ahvenen onginta? Kalaa saatiin, mutta ei läheskään viime kesän tahtiin. Nähtävästi viileä ja sateinen kesä on viivästyttänyt ahventen parveutumista edellisiin kesiin verrattuna. Kun lähes päivälleen vuosi sitten nousi mielipaikastamme raitapaitoja tahtiin 5-10 kiloa tunnissa, saimme nyt nauttia kauniista päivästä tuntitolkulla ennen kuin kohtuullinen määrä fileetarpeita oli kylmälaatikossa. Lisäksi suurimpien kalojen (noin 350 g) kokokin jäi noin puoleen viimekesäisestä. Vaan mitäpä tuosta, luonnon edessä ei pidä valittaa – eikä ole mitään syytäkään.

Ihmisen edesottamuksista on sen sijaan sanomista. Jo pieni risteily Saimaan Yöveden läntisessä kolkassa riitti osoittamaan, että pyydyskalastajat eivät ole juurikaan perillä uuden kalastuslain vaatimuksista, tai eivät niistä välitä. Näimme useita verkkojen ja katiskoiden pyydysmerkkejä, mutta emme ainoatakaan, joka olisi täyttänyt nykyisen lain vaatimuksen. Verkkojatojen päissä näkyi matalia alle metrin korkuisia salkoja, joissa lipun virkaa hoitelivat surkean pienet kolmioviirit, ja katiskoiden merkkinä olivat ne samat mehukattipullot ja pienet solumuovipallukat kuin ennenkin.

Koska kaikki näkemämme pyydysmerkit olivat paikoilla, joissa on runsaasti veneliikennettä, kyseessä ovat paikat, joilla on lain mukaan ehdottomasti käytettävä vähintään 1,2 m vedenpinnan yläpuolelle ulottuvia lippusalkoja, joissa on vähintään 20 x 20 cm neliön muotoinen lippu. Näkemämme pienet pyydysmerkit ovat laillisia vain alueilla, joilla vesiliikennettä ei pääsääntöisesti harjoiteta tai joilla muuten on ilmeistä, että pyydykset eivät haittaa vesiliikennettä.

Käsite vesiliikenteen käyttämä vesialue on jäänyt hämäräksi aivan liian monille kalastajille – tai he ymmärtävät sen tahallaan väärin. Nyt näyttää siltä, että melkoinen osa kalastajista pitää vesiliikennealueena vain merkittyjä laivaväyliä ja kalastaa vanhaan malliin riittämättömästi merkityillä pyydyksillä heti väylien ulkopuolella.

Tässä olisi nyt lainlaatijoilla ja -valvojilla kiireinen paikka täsmentää ohjeita ja valistaa kalastajia oikeasta pyydysten merkinnästä. Mielestäni kaikkialla missä liikennöidään muilla aluksilla kuin soutuveneillä pitäisi käyttää uuden kalastusasetuksen 16 §:n mukaista vähintään 1,2 m korkeaa lippumerkkiä. Muilla vesillä riittää se vähintään 15 cm pinnan yläpuolelle nouseva koho tai vähintään 40 cm vedenpinnan yläpuolelle nouseva salko, jossa on lippu, jonka lyhin sivu on vähintään 15 cm.

Ainoana poikkeuksena vois olla esimerkiksi oman laiturin viereen tai omaan rantaan tiheän kaislikon sisään laskettu katiska tai rysä, jossa mielestäni riittää isommillakin järvillä edellä mainittu vähintään 15 cm vedenpinnan yläpuolelle nouseva koho.

Pyydysten näkyvä merkitseminen on tärkeää myös kalastajan itsensä kannalta. Jos riittämätön merkintä johtaa onnettomuuteen, pyydyksen laskija on lähes aina korvausvelvollinen. Korvattavaksi voi tulla lievimmissä tapauksissa esimerkiksi pyydykseen ajaneen veneen potkurinakselin tiivisteet tai vetouistelijan vieheet. Jos vene takertuu pyydykseen kovalla tuulella, voivat ihmishengetkin vaarantua. Tiedossani on tapaus, jossa merkitsemättömään verkkoon ajanut uisteluvene upposi ja kalastajat joutuivat veden varaan. Onneksi ranta oli lähellä ja kaverit selvisivät kylmällä uintireissulla.

Törmäyskurssilla

Varsinkin näin kesken lomakautta on pyydysten näkyvä merkitseminen äärimmäisen tärkeää. Nopeilla veneillään pitkin selkiä viilettävät lomalaiset eivät aina huomaa ajoissa vähän suurempiakaan kohteita. Kun vaimoni kampesi ensimmäistä ahventaan veneeseen, soitteli vähä-älyinen nokialainen povellani ja luurista alkoi kuulua tutun kalakaverin sadattelua: toinen vene oli juuri törmännyt hänen uisteluveneeseensä läheisellä selällä!

Kaverini oli hinannut muutamaa salakkatäkyään kaikessa rauhassa suurella selällä, kun hän oli huomannut vielä kaukana olevan nopean moottoriveneen tulevan suoraan kohti. Tuollaisessa tilanteessa lähes jokainen arvelee, että vene tietenkin väistää jossakin vaiheessa. Kun lähestyvä vene ei näyttänyt korjaavan kurssiaan, alkoi ystäväni huutaa ja huitoa, mutta vene vain jatkoi törmäyskurssilla. Kaverini ehti kääntää venettään aivan viime tingassa sen verran, että päälle ajaja törmäsi hänen veneensä keulapuolelle sen sijaan, että olisi ajanut veneen perän (ja siellä olevan kalastajan) yli.

Päälle ajaja oli omien sanojensa mukaan huomannut ehkä parikymmentä metriä ennen törmäystä vain kaverini plaanarin(!), jonka jälkeen hän oli yrittänyt nopeaa väistöliikettä mutta myöhästyi. Tämä kaikki tapahtui erittäin hyvissä näkyvyysolosuhteissa täysin tyynellä kelillä noin klo 10 aamupäivällä. Kaiken lisäksi törmääjä oli itsekin vetouistelun harrastaja, jolle luulisi olevan itsestään selvää tarkka tähystäminen vesillä liikuttaessa. Kaverini uisteli pienellä Busterilla ja törmääjä kaahaisi vaimonsa kera Silverillä.

Valitettavasti tämä uistelijan päälle ajaminen ei ollut ensimmäinen kerta Yövedellä. Toisen kaverini kyytiin pyrkinyt tohelo venekuski aiheutti paljon pahempaa jälkeä vain muutama vuosi sitten. Joskus on sattunut jopa tahalliselta vaikuttavia plaanarinarujen ja siimojen poikki ajamisia.

Itsekin olen joutunut pari kertaa uhkaavaan tilanteeseen. Kerran kun uistelin erään saaren rannassa siten, että ranta oli oikealla puolellani ja noin 20 m päässä sivulla uivan iso plaanari lähes hipoi rantaruovikkoa, hurjasteli isokenkäinen suurella pikaveneellään tuhatta ja sataa veneeni ja rannan välistä, vaikka laillisella ohituspuolella olisi ollut tilaa satoja metrejä. Toisen kerran olin uistinta soutaessani joutua viranomaisaluksen(!) yliajamaksi; kyseessä oli tiettävästi nuorehkojen veneenkuljettajien vesistöharjoitus. Selvisin onneksi vain vähäisellä kastumisella ja parin vieheen menetyksellä, kun alus hyrskäytti ohitseni noin viiden metrin päästä.

Jos veneilijä ei huomaa ajaessaan edes toista venettä, kuinka ihmeessä hän voi nähdä ja väistää verkon merkiksi pantua pientä mehukattipänikkää?

Eiköhän sovita, että jokainen kalastuspäivä on pyydyskalastajalle liputuspäivä!