Edellisessä kirjoituksessa aloitettu U. T. Sireliuksen (1872 – 1929) luokitusta noudattava kalastusmenetelmien esittely jatkuu.

Kukkolankoski 1980Siian lippoamista Tornionjoen Kukkolankoskella heinäkuussa 1980, jolloin lohen nousu Väylään oli lähes olematonta.

Silmukkakalastus

Silmukkakalastus oli U. T. Sireliuksen aikana vain poikasten huvia ja nyt ei enää sitäkään. Vapaan kiinnitetty ”rihmainen tai vaskinen lankaraksi” vietiin paikallaan olevan kalan ympärille ja kiskaistiin nopealla liikkeellä ylös. Tavallisin saalis oli kaislikossa vaaniva hauki. Kalastusmuoto oli jännittävä ja vaati äärimmäisen varovaista lähestymistä.

Silmukkakalastusta harrastettiin jossain määrin vielä 50-luvulla ja olenpa itsekin sillä tavoin muutaman hauen hirttänyt. Ehdottomasti jännittävintä oli kuitenkin napata ns. paisteella oleva hauki paljain käsin, jossa onnistuin muutaman kerran uintireissun yhteydessä.

Taisinpa tehdä sulin käsin nostamallani kiloisella hauella vaikutuksen tulevaan vaimoonikin, kun olimme 1960-luvun lopulla telttaretkellä Pieksäjärven Petronsaaressa. Saarta sanottiin jo siihen aikaan niemeksi (muistaakseni Pappilanniemeksi), sillä sitä erotti mantereesta vain kapea ja helposti kahlattava salmi. Nykyään salmen paikalla on maakannas. Maat ja mannut eivät ole enää entisensä.

Tulevan vaimoni perheen soutuvene oli läheisellä Kukkarolahdella ja siellä kävimme kerran jos toisenkin kalastuksen varjolla ”särkeä paistamassa”. Tulvarannalla sattui eräänä keväänä sangen erikoinen tapaus, kun appiukkoni Heikki astui vahingossa kookkaan kutuhauen päälle ja onnistui vieläpä nappaamaan kalan eräksi. Katiskoistakin tuli samalla reissulla mahtisaalis.

Paljain käsin kalastamista harrastetaan nykyisin ainakin Vieremällä Ylä-Savossa. Kun hauet nousevat keväällä voimakasvirtaisen Rahajoen kautta yläpuoliseen järveen, ne joutuvat levähtämään välillä tyvenpaikoissa, joista niitä voi kopata saaliikseen. Kalastaja ohjaa kalaa ensin kepillä lähemmäksi ja nappaa sen sitten toisella kädellä niskasta ylös. Tätä erikoinen kalastustapa on ylittänyt muutaman kerran myös valtakunnallisen uutiskynnyksen.

Saartokalastus

Haavia käytetään, paitsi pyydyksessä jo olevan kalan nostamiseen, myös aktiivisena kalastusvälineenä. Tunnetuinta haavikalastusta on Tornionjoen Kukkolankoskella tapahtuvan perinteinen lippoaminen, jossa pyyntivuorossa olevan kalastaja haroo pitkävartisella haavilla koskea myötävirtaan. Kalastuksen kohteena ovat tarkasti tiettyjä väyliä pitkin nousevat siiat ja lohet. Saalis jaetaan tänäkin päivänä vanhojen perinteisten tapojen mukaan.

Järvillä käytetään ns. liippejä, joilla pyydystetään yleensä syöttikaloja tai rapuja. Lankojen avulla kepin nokkaan kiinnitetty laakealla vanteella varustettu haavi lasketaan pohjaan ja odotetaan, että täkykalat tai ravut uivat sen päälle ennen kuin haavi nostetaan ylös rivakalla liikkeellä. Etenkin ravustettaessa käytetään haavissa myös syöttiä.

Kookkaalla tiheällä haavilla pyydystetään myös keväällä puroihin nousevia kuoreita. Paras sesonki kestää vain pari kolme päivää, mutta illan saaliit voivat olla kymmeniä kiloja herkkua, jota kaikki eivät osaa arvostaa. Myös salakoita voi haavita kesäkuussa muutamana päivänä suoraan kivisiltä kuturannoilta. Sutjakat urossalakat ovat mainioita syöttejä raksikalastajille, mutta mädistä turpeat naaraat joutuvat yleensä eläinten ruuaksi.

Siuntion Lappträsk-järveltä nappasimme edesmenneen lankomieheni Reijon kanssa tavallisella kalastushaavilla komean yli 2-kiloisen suutarin, jota ehdimme hetken luulla jopa SE-kalaksi tietosanakirjassa olevan vanhentuneen tiedon takia. Samainen armoitettu kalamies koukkasi Tenosta kahvivettä noutaessaan vahingossa pakkiinsa mateen ja voitti siten vedon ensimmäisen kalan saamisesta.

Erilaiset nuotat ja troolit kuuluvat myös saartokalastusvälineisiin. Sirelius jakaa nuottapyydykset peräti kuuteen päälajiin, joita ovat kulle, vata, kuuritsa, suuria, kierrenuotta ja tavallinen keskipovinen nuotta.

Poikki virran vedettyä kulletta uitetaan virran mukana ja sillä tavoitellaan etenkin nousulohia. Kulteet olivat Sireliuksen mukaan 10 – 140 syltä pitkiä (18 – 250 m) ja niitä käytettiin jo suomalais-ugrilaisena aikana. Apaja tehtiin joko rannassa tai keskivirrassa, jolloin nuotta soudettiin ruotsalaisilta opitun tavan mukaan kaksinkertaisen pesän muotoon. Nykyisin muun muassa Tenolla tapahtuva kulkutus on samankaltaista kalastusta.

Vadat ovat pieniä rantanuottia, joita uitetaan matalilla rannoilla parin hengen voimin kahlaamalla. Saaliin on lähinnä pientä kalaa.

Kuuritsa. Kuva 1909 julkaistusta kirjasta Oma maa IV s. 271.Kuuritsa oli merkillinen pohjanuotta, jossa havas oli kiinnitetty kahteen reen jalasta muistuttavaan pohjaa pitkin vedettävään puitteeseen. Jalakset olivat peräpäästään nivelellä kiinni toisissaan ja ne avattiin noin 45 asteen kulmaan. Kaksi miestä kiskoi jalasten kärjestä ja kolmas ohjaili kuuritsaa sen takakulmaan kiinnitetystä sauvasta. Lienee ollut rankka konsti hankkia särvintä.

Suuria on kulteen tapainen joessa myötävirtaan kuljetettava havaspussi, mutta sen nurkissa on painot, jotka pitävät pyydyksen pohjaa laahaavana. Suurian käyttöön tarvitaan kaksi venekuntaa, joissa kummassakin on soutaja ja suurian uittaja.

Kierrenuotan povi on havasverkon toisessa päässä. Pyydyksen voi potkia yhdestä veneestä renkaan muotoon ja sillä pyydystetään etenkin siikaa ja lohta. Kierrenuottaa muistuttaa jossain määrin myös nykyaikainen kurenuotta, jolla pyydetään valtamerillä sardiineja ja tonnikaloja. Kalastajat uittavat kohoilla ja alapaulaan kiinnitetyillä painoilla varustetun nuotan renkaan muotoon, kurovat sitten pauloista vetämällä alhaalta umpeen ja nostavat saaliin alukseen.

Tavallisimmin käytetään keskipovisia nuottia, joiden koko voi vaihdella suuresti. Rantiit eli rantanuotat ovat pienimpiä ja rannikolla käytettävät hailinuotat suurimpia. Sirelius mainitsee Laatokassa Mantsinsaaren vesillä käytetyn peräti 400 sylen (720 m) mittaisia nuottia. Pintaan noussutta muikkua pyydetään kohonuotalla, joka soveltuu myös hankalan pohjan yläpuolella kalastukseen. Nuotan monipuolisuutta lisää se, että sitä voidaan uittaa myös jään alla.

Käsivoimin käytettävien nuottien käyttöä voisi lisästä roimasti nykyisestä. Se on tehokas ja vapautettaville alamittaisille ja rauhoitetuille kaloille hellävarainen pyydys, jonka käyttäminen on omiaan parantamaan myös kalastajien yhteishenkeä. Parhaimmillaan nuotalla saa särvintä samalla kertaa useamman ruokakunnan tarpeisiin.

U. T. Sirelius ei mainitse lainkaan nykyisin paikoitellen kirosanan korvikkeena käytettäviä trooleja eli laahusnuottia. Syynä on tietysti se, että nuottia ei vielä 100 vuotta sitten vedetty konevoimalla ainakaan Suomessa. Monien mielestä tämän valtamerillä kehittyneen kalastustavan voisi vaikka kieltää Suomen sisävesillä. Toisaalta tällä tehokkaallakaan kalastustavalla ei pyydetä kaloja sukupuuttoon, sillä saaliiden vähetessä tulevat onneksi vastaan taloudelliset rajat.

Jatkuu…