Lajikalastuksen lisätessä suosiotaan kannattaa kiinnittää huomiota myös eri kalalajien monipuoliseen hyödyntämiseen ravintona.

Retkioloissa keitetty taimen

Iän karttuessa olen tullut entistä yliherkemmäksi kieleemme tunkeutuville vierasperäisille ja ”hienoille” sanoille. Yksi puistatuksen aihe on sana kalabongaus (stadiksi fisubongaus, lyhennettynä fongaus), mutta vain sanana, muuten lajikalastus on mitä mainioin harrastus. Mahdollisimman monen eri kalalajin pyydystäminen vuosittain tai vaikkapa koko elämän aikana kehittää varmasti luonnontuntemusta, kalastustaitoja ja on ennen kaikkea mielenkiintoista. Ihminenhän oli alkujaan keräilijä – ja on sitä vieläkin.

Kalalajin pyydystäminen sekä sen välitön kuvaaminen ja tilastointi riittävät useimmille lajikalastajille, mutta kokemuksesta voisi tehdä vieläkin muistorikkaamman, jos pisteiden kerääjä kunnioittaisi kalaa valmistamalla sen ruuaksi ja syömällä sen sopivin juhlamenoin. Alamittaiset ja rauhoitetut lajit on toki palautettava hyväkuntoisina takaisin elementtiinsä.

En ole koskaan harrastanut lajikalastusta sen itsensä vuoksi, mutta eri kalalajien syönnistä olen jostain syystä ollut kiinnostunut jo pienestä pitäen. Halusin maistella kaikkia mahdollisia kotivesissä uivia kalalajeja jo vuosikymmeniä ennen kuin mistään b- ja f-kirjaimia sisältävästä harrastuksesta oli kuultukaan. Harrastukseni aiheutti kotiväessä myös vastalauseita, minkä vuoksi jouduin maistamaan esimerkiksi kiiskeä aivan omin päin. Yksinäisellä onkiretkellä tikun nokassa nuotiolla paistettuna se maistui ihan syötävältä, vaikka mausteena oli pelkkä noki.

Koska aloitin kalastuksen aikana, jolloin sitä harrastettiin lähes yksinomaan lisäsärpimen toivossa, tunnen vieläkin jossain määrin syyllisyyttä silkan huvin vuoksi kalastamisesta. Joutokalastukseni onkin vähentynyt vuosi vuodelta ja nykyisin perun kalastustapahtuman yleensä vain jos esimerkiksi saalishauki on väärän kokoinen ja sen voi vapauttaa vähin vaurioin. Jos erästäni puuttuu vaikkapa pari ahventa ja koukkuun telläytyy monikiloinen hauki, se pääsee takaisin vesistöön. Toisaalta lohenuistelureissulla tullut hauki pääsee yleensä ruokapöytääni ja voi jopa lopettaa kalastuksen siltä kerralta: ruokakalahan tuli saaduksi.

En ole erikoisesti pyrkinyt kalastamaan mahdollisimman monia lajeja, mutta kun tätä ajukoppaan huonosti nukutun yön jälkeen välähtänyttä aihetta pohtiessani summailin, huomasin syöneeni tänä vuonna noin kymmentä itse pyydystämääni kotimaista kalalajia. Määrä on vuodenaikaan nähden jopa tavanomaista suurempi, mistä on kiittäminen erään työtehtävän vuoksi harrastamaani pyydyskalastusta.

Ensimmäiset ahvenet, särjet ja hauet sekä pari kiiskeä nousivat ruokapöytäämme pilkkiavannosta jo tammi-helmikuussa. Suosikkini ovat kalapullat ja -pihvit, joihin jauhamme sekaisin kolmea ensin mainittua kalalajia osapuilleen yhtä paljon kutakin. Pariin kertaan lihamyllyn läpi kuljetettuun massaan sekoitetaan kananmunaa, korppujauhoja, kermaa, suolaa, pippuria ja tilliä ja paistetaan voissa. – Ja taas valuu kuola suupielistä pelkästä ajattelusta!

SavukalatVerkkokalastus lisäsi syötyjen eväkkäiden listalle keskitalven ykkösherkun mateen, josta tehty höyryävä keitto on yksi kalaruokien kuninkaallisista, sekä monipuolisen kuhan, jota paistoimme seläkkeinä pannulla ja kokonaisena uunissa. Viikko sitten vietimme komean lahnan, parin säynävän ja sorvan peijaisia savustamalla ne miedolla lämmöllä termostaatilla varustetussa sähkösavustimessa. Etenkin lahna vahvisti uskoani kotimaisen järvikalan paremmuudesta. Puolikiloisille säynäville ja pienehköille sorville olisi ehkä jokin muu kuin savustaminen ollut parempi vaihtoehto, mutta syötyä nekin tulivat.

Rasvaeväisten lajien listalle ovat toistaiseksi päätyneet Saimaasta saadut järvilohi ja taimen sekä virtaavasta vedestä yhytetty kirjolohi. Kaksi ensin mainittua ovat tarkasti ottaen viime syksynä pakastettua saalista. Viimeksi mainittu syöttiläskala pyydystettiin kotikunnassa sijaitsevasta kaupallisesta kalapaikasta.

Kesän mittaan ruokalistalle saattaa päätyä vielä monta uutta lajia. Jos haaveet Lapin reissusta toteutuvat, voi tikun nokassa tiristä vielä harjusta, rautua ja siikaa, parhaassa tapauksessa merilohtakin. Ja (Jää)merestä voisi nousta seitiä ja turskaa ja ties mitä erikoisuuksia. Koti-Suomen vesien lajistosta maistamislistalla on vielä esimerkiksi muikku ja hyvä joukko särkikaloja.

Salakkaakin aion syödä jo pelkästään historiallisista syistä, sillä perimätieto kertoo, että esivanhempani Pieksämäen Pyhityllä ja Vanajalla sekä Haukivuoren Pölkinkylällä ovat hyödyntäneet niitä niin ihmis- kuin eläinravintona. Ehkä paistan välkkyväkylkiset sukkulat pihakeittiön uunissa halstarilla.

———-

Kalastukseeni, ja pahimmassa tapauksessa myös tähän kirjoitteluuni, on nyt tiedossa muutaman viikon tauko, kun lähden tästä noin tunnin kuluttua sairaalaan puukotettavaksi. Toipumisaikana ovat kaikki raskaammat ja rakkaammat työt (kuten soutaminen ja kalastus) kiellettyjä. Mutta kesää riittää!