Jos kalahatustani pitäisi vetäistä vain yksi kirjoittavan kalastajan esikuva, se olisi Ruijan rantojen kiertäjä Teuvo Samuli Hahl-Marjokorpi (24.7.1930 Heinolan mlk – 11.4.2000 Lahti).
Teuvo Hahl-Marjokorven tunnetuin ja ennen kaikkea käytetyin teos lienee vuonna 1972 ilmestynyt Pohjois-Norjan kalavesillä, jota on tituleerattu myös Marjokorven raamatuksi. Sain kuulla teoksesta jokseenkin samoihin aikoihin kun aloin tehdä jokavuotisia reissuja Ruijan kalavesille. Aloin lainata kirjaa kerta toisensa jälkeen Pieksämäen kirjastosta ja tein ajatusmatkoja Reisaelvalle, Njemenjaikojokkalle, Badajavrelle, Vesterelvalle, Mazijokkan yläjuoksulle, Gukkesgurajokkalle, Lakselvalle, Lille Porsangenelvalle, Lanfjordelvalle, Skallelville, kovien miesten Komagille, Karasjokkan latvoille, Jiesjokkan sivujoille ja kymmenille muille kirjassa esitellyille kalastuskohteille.
Elokuussa 1976 teimme kahden pariskunnan voimin ikimuistoisen vaelluksen Karasjoen yläjuoksulle Vuoddasluobbalin maisemiin. Alue oli silloin Finnmarkin ainoa, jolle ulkomaalaiset vielä saivat kalastuslupia yli viiden kilometrin päähän valtateistä. Sittemminhän tuo vapaus vietiin meiltä kymmeniksi vuosiksi, kiitos joidenkin ylilyönteihin syyllistyneiden suomalaisten kalamiesten.
Koska ehdimme Enontekiön kautta Kautokeinoon sunnuntaina, meille jäi yöseudun verran aikaa tutkia vaelluksemme lähtöpaikkaa. Olimme haaveilleet nousta tunturiin jossakin Jiesjoen sillan paikkeilla ja vaeltaa pienempiä vesistöjä pitkin etelään aina Karasjoelle saakka. Koska Kautokeinon ja Karasjoen välinen tunturiylängön halki kulkeva tie oli silloin vasta valmisteilla, matkamme päättyi yllättäen Vuoddasjokkan sillalle – joka oli vielä keskentekoinen.
Suunnitelmiin tuli muutos. Yövyimme Galbbajokkan suussa ja kävimme aamulla Kautokeinossa luvanostossa ja nostimme rinkat pykälään. Rinkka on tosin omasta kantolaitteestani liikaa sanottu, sillä se oli appiukolta lainattu suuri satulareppu. Siihen sälytin ison ja raskaan pumpulikankaisen harjateltan, vanutäytteisen makuupussin, parikiloisen puhallettavan kumipatjan, paksun ja kankean sadeasun, muita vaatteita ja rutkasti evästä (leipiä, voita, meetvurstia, säilyketölkkejä jne). Vähäiset kalavehkeet kulkivat kädessä ja olalla kalalaukussa.
Marjokorven raamattu ei lupaillut vaellusreittimme alkumatkalle kovin kummoisia kalavesiä. Gædgelubbal: ”Koivikkoa ja vähäisiä soita rannoilla. Kalasto heikkolaatuista siikaa.” Galbbajavre: ”… eikä merkitystä urheilukalastajalle. Järvissä runsaasti siikaa, on myös haukea”. Osuimme kuitenkin Gædgejavren itäpuolella kerrassaan hienolle suvannolle, jolla jahtasimme suurimpia koskaan näkemiäni siikoja. Pienen kosken alla kierteli kymmenittäin elämänkaloja, joiden koko vaihteli kilon ja neljän välillä. Saattoi olla suurempiakin.
Siikojen koko perustui kuitenkin vain silmämääräiseen arvioon, sillä yhtään jättisiikaa emme onnistuneet pyydystämään. Itseltäni karkasi toistakymmentä vonkaletta kesken kesyttelyn, vaikka kokeilin kaikkea mahdollista ja mahdotonta. Osana osa(ama)ttomuudessa oli se, että olimme keventäneet varustustamme väärästä päästä ja jättäneet haavit kotiin.
Yövyimme suvannolla ja heräsimme aamulla suurten siikojen maiskahteluihin. Illan epäonnistuneista perhokalastuskokeilustani masentuneena sitaisin virvelin siimaan pienen lusikkauistimen, appiukolta lainatun Amuletten, jonka heitin perhoilla mässäilevän siikaparven keskelle. En ehtinyt kiertää kelan kampea kierrostakaan, kun kala oli kiinni. Kohta oli ensimmäinen ja sillä reissulla ainoaksi jäänyt Galbbajokkan siika kädessäni. Suuren suuri se ei ollut, mutta mukava onnenkantamoinen monen epäonnistumisen jälkeen.
Vaellus jatkui. Kohtasimme Addajavren pohjoispään suota ylittäessämme kaksi hillareissulla ollutta saamelaismiestä, jotka moneen kertaan varoittivat meitä jatkamasta kauemmaksi. ”Jos tulee sade, nämä suot tulvivat ettekä pääse pois”, he pelottelivat ja kertoivat, että onhan näissäkin lumpuleissa kalaa vaikka kuinka. Hilloja miehillä oli vain suurten pyttyjen pohjapeitoksi. Oli surkea hillavuosi.
Pääsimme pikkuhiljaa kuivemmille maille ja ohitimme Galbbajärvet niiden välistä kannasta pitkin. Kun seuraavana iltana laskeuduimme Fielbmajokkan (eli Stillelvan) laaksoon, näimme jo kaukaa jokisuvannossa suurehkon kalan pakovanan. ”Taimen!”, hihkaisi Reijo, joka palasi seuraavan viikon mittaan ainakin neljänä yönä tuohon ihmeelliseen kalapaikkaan ja sai joka kerran saaliiksi hienoja täpläkylkiä. Leiripaikkaamme, pari kilometriä Vuoddasluobbalin koillispuolella olevalle koskelle, oli vielä matkaa puoli peninkulmaa. Teltat saimme pystyyn keskiyön seutuvilla, ja nukahdimme heti kosken uuvuttavaan kohinaan.
Vietimme erämaassa upeimman koskaan kokemamme kalastusviikon. Stillelva ja Karasjokkan pääuoma tarjosivat niin paljon kalaa kuin saatoimme vain uneksia. Paljolla tarkoitan kalan määrää, kalalajien puolesta jäimme hieman tavoitteestamme. Lohesta emme nähneet vilahdustakaan, sillä ne eivät sinä vuonna nousseet Suorbmon kosken yläpuolisille alueille. Samoin Hahl-Marjokorven kirjan lupaamat Karasjokkan latvavesien harjukset pysyivät näkymättömissä. Mutta hienoja taimenia sekä suuria haukia ja ahvenia saimme senkin edestä. Sinisellä 18 g Tobylla nappaamani 1,4 ja 1,2 kg ahvenet ovat vieläkin suurimmat raitapaitani.
Kun tapasin Teuvo Halh-Marjokorven keväällä 1983 Vääksyssä erään kalastusniksikilpailun palkintojenjaossa, kiitin mestariani hienoista kirjoista ja kysyin samalla Karasjoen latvavesien harjuksista. Silloin Teuvo hieman naurahdellen valitteli, että hän oli luottanut liikaa paikallisiin tietolähteisiin ja että alueella ei ole harjusta. Itse syyllistyin samankaltaiseen virheeseen, kun vastoin omaa kokemustani kirjoitin vahingossa Erälehdessä ilmestyneeseen juttuuni, että Kautokeinoelvassa olisi Pikefossenin yläpuolella harjusta. Oikeastihan harria on hurjasti komean putouksen alapuolella.
Kokonaisuudessaan Hahl-Marjokorven kalapaikkatiedot osoittautuivat erittäin paikkansapitäviksi. Kun raamatusta ilmestyi vuonna 1979 uusi testamentti nimellä Pohjoiset kalavedet, ostin se oitis ja pidin sitä tärkeimpänä käsikirjanani kaikilla pohjoiseen suuntautuneilla reissuillani. Tein kirjaan myös omia huomautuksiani ja kirjasta tuli vähitellen kovin luetun näköinen. Nyt se on kunniapaikalla tuossa aivan käden ulottuvilla, josta sen nappaan usein silmäiltäväkseni. Hienoja muistoja.
Ruijan samoileminen Hahl-Marjokorven jäljillä poiki minulle myös suolarahoja, jotka sijoitin tietysti uusien reissujen rahoittamiseen. Kirjoitin Marjokorven hengessä kolme laajaa kalapaikkajuttua, jotka julkaistiin Erässä, ja suomensin Thorbjørn Tuften kirjan, johon sain lisätä myös omia kalapaikkatietojani.
Lisäsin Marjokorven ja itse hankkimani kalatiedot Ruijan kartalle käyttäen keksimääni koodikieltä, jossa iso kirjain tarkoitti kalalajia (R-rautu, T=taimen, S=siika, J=jänkäkoira jne), numero kalan kokoa (1=pieni, 2= keskikokoinen, 3=suuri) ja pieni kirjain kalojen määrää (v=vähän, k=kohtalaisesti, p=paljon).
No niin, eksyin tässä aivan liiaksi omiin muistoihini, joten palataanpas itse asiaan. Teuvo Hahl-Marjokorven kirjallisesti tärkeintä tuotantoa ovat hienot kalastustarinat ja väkevät elämänmakuiset kuvaukset Jäämeren rantojen ihmisistä. Päällimmäisenä muistuu mieleeni tarina Oluenmakuisin syötein, jossa Teuvo kalastaa Edvard Riimalan kanssa nousulohia Skallelvan suistossa. Muistan myös Reidarin ja Miran pienen lapsensa kanssa ja monet muut hienosti kuvatut elämänkohtalot.
Teuvo Hahl-Marjokorven teksti on parhaimmillaan kuin kiveen veistettyä, säästeliästä ja karun kaunista, lähes julistuksenomaista. Joskus se voi sortua hienoiseen liioitteluunkin, etenkin jylhää luontoa kuvatessaan, mutta aina taiteellisen ilmaisun rajoissa. Kalavalheita Marjokorven kaltaisen saamamiehen ei tarvinnut koskaan ryhtyä sepittelemään. Mielilauseeni tuhansien muiden joukosta on palkitun novellin Oppiminen päättävä ”Riuttakivet kuin helmet rivissä pitkin rantaa.”
Teuvo Hahl-Marjokorven teoksia:
Tuulta, tuntureita, taimenta (1963)
Virkistyskalastuksen opas (1966)
Pohjois-Norjan kalavesiltä (1972)
Yöauringon maa: tarinoita ihmisistä (1976)
Pohjoiset kalavedet: Ruotsi, Suomi ja Norja (1979)
Lapinturisteja ja yksinkulkijoita (1981)
Jäämeren tarinoita (1984)
Polkuja maailmanlaitaan: valitut tarinat (1987).
