Pilkkijöitä on tänä keväänä hemmoteltu erinomaisilla olosuhteilla ainakin täällä Etelä-Savossa. Hauskuus on kuitenkin päättymässä, sillä jäät heikkenevät nopeasti.

Suurten ahventen metsälammella

Ei olisi vielä tammikuussa arvannut, kuinka mahtavista kevätkeleistä olemme saaneet nyt nauttia. Kunnon yöpakkaset kovettivat lumihanget miestä kantaviksi, ja jäillä liikkuminen on ollut yhtä juhlaa.

Liikkumisen helppous on mahdollistanut pääsyn myös tavallista hankalammin tavoitettaviin kohteisiin. Toisena Pääsiäispäivänä teimme toivioretken eräälle syrjäiselle metsälammelle, joka on ollut (pienessä piirissä) kuulu suurista ahvenistaan. Ihan uskottavilta kuulostavat uskomattomat jutut ovat kertoneet peräti kiloluokan raitapaidoista. Mekin mielimme päästä maistamaan onnen maljasta.

Lastasimme reput ja rensselit pieneen pilkkiahkioon ja suunnistimme tieltä suoraan metsän läpi kohti tuota metsäjärvien jalokiveä. Matkaa oli linnuntietä vain hieman toista kilometriä, mutta tuon tuostakin eteen tulevia jyrkkiä kallioita ja tiheä risukkoa kasvavia kuruja kierrellessä taival venähti lähes kaksinkertaiseksi. Hanki kantoi kuitenkin mainiosti ja pulkka liukui kuin itsestään vaikka pikkusormella vetäen.Kantavalla hangella

Lampi oli upeampi kuin osasin edes odottaa. Noin kilometrin mittaisena se lienee kotikuntamme suurimpia vesiä, jonka rantoja ei ainakaan vielä ole pilattu kesämökeillä eikä metsäteillä. Komeat rantakalliot reunustavat sokkeloista lampea, jonka vesi on kristallinkirkasta ja puhdasta. Pohja karkaa jo muutaman metrin päässä rannasta syvyyksiin, joihin olemme tottuneet vain Saimaalla pilkkiessämme.

Toivelampemme kätki kuitenkin meiltä sillä kertaa aarteensa. Vaikka kairasimme eri puolille lampea kymmeniä reikiä ja ongimme erilaisilla pilkeillä ja tekniikoilla, tuloksena oli pelkkää kokemusta. Ei nykäissytkään koko kolmen tunnin rupeamana!

Kalattomuus ei kuitenkaan harmittanut tippakaan. Aika kului kuin siivillä luontoa tarkkaillen. Korppi raakkui korkealla metsän yllä ja hangen pintaan olivat jättäneet jälkensä kettu, näätä, jänikset ja monet muut metsäneläjät. Erottuipa lumessa myös vanhat ilveksen jäljet, joista päätellen peto oli tehnyt jopa neljän metrin mittaisia loikkia. Lampi oli niin hieno, että palaamme sinne varmasti uudelleen, toivottavasti paremmalla onnella.Joutsenpari kiersi järven noin tunnin välein

Kalastusharjoitukset jatkuivat heti seuraavana päivänä tutulla järvellä. Kalat olivat sielläkin nirsolla ottipäällä tai sitten onkijat eivät osanneet hommaansa, sillä saimme parin tunnin iltapäiväreissulla vain muutaman särjensintin. En edes muista, että olisimme koskaan aikaisemmin jääneet kyseiselle järvelle ilman ainuttakaan ahventa.

Hauki kuitenkin saatiin. Pidän usein mukanani yhtä täkyongintaan varattua pilkkivapaa, jonka siiman päässä olevaan viehelukkoon olen kiinnittänyt notkean puruperukeen kolmihaarakoukkuineen. Kiinnitin pienen särjen selkäevänsä alta yhteen koukunhaaraan ja laskin syötin ruovikon laitaan kairaamaani avantoon. Painona toimi pieni viehelukkoon kiinnitetty päärynäpaino.

Hauen isku tuli heti, kun syötti ehti vajota putken läpi jään alle. Koska olen pilannut pelin turhan monta kertaa hätäilemällä, annoin kalalle löysää ja aikaa hotkaista syötin kunnolla. Liian nopea vastaisku johtaa usein vain siihen, että kalastaja vetäisee syötin hauen kidasta tai koukun irti syötistä. Jos hauki tuntee vastusta, se saattaa vain purra täkyä nielemättä sitä syvemmälle.

Kilon painoinen pikkuhauki nousi helposti jään kuivemmalle puolelle ja pääsi fileoituna jääkaappiin odottamaan seuraavana päivänä päälleen kermaa, juustoa ja mausteita. Syötävän hyvää oli!

Välipäivän jälkeen palasimme samaan paikkaan tänä aamuna (torstai 12.4.). Kohva ei enää rasahdellut saappaan alla, sillä yöllä ei ollut pakkasta ja jäällä oleva lumikerros oli jo lähes kokonaan sulanut. Pinta ei kuitenkaan vielä upottanut eikä liukkauskaan haitannut. Mainio jääkeli jatkui.

Ahven ei ollut jostain syystä vieläkään kunnon syönnillä, mutta saimme sentään muutaman malliksi heti ensimmäisistä avannoista. Täkyonginta oli täysin tuloksetonta: kelan räikkä ei päästänyt ääntäkään koko päivänä. Sen sijaan punainen wolframimorri kärpästoukalla syötitettynä antoi pienempien kalojen lisäksi yhden mukavan kokoisen ahvenen, jonka punnitsin kotona keittiövaa’alla 397-grammaiseksi. Talven suurin raitatakki, vaikka ei mikään isomus olekaan.397-grammainen päivänpelastaja

Maagisen pilkkikäden omaava vaimoni päihitti minut mennen tullen kevyesti. Hän pujotti pystypilkkinsä koukkuun pikkuahvenen silmän ja tartutti lyhyessä ajassa viisi (5) haukea! ”Nyt on taas!” helähti kerta toisensa jälkeen viereltäni, kun itse tuijotin ajatuksiini vajonneena morrivavan satunnaisesti värisevää tärppikärkeä.

Onneksi haukihurjista kolme irtosi jo jään alla, joten perkausurakkani supistui parin sopivankokoisen annoskalan käsittelyyn. Kolkkasin ja verestin kalat heti jäällä. Fileoidessani haukia pidän aina visusti huolen siitä, että kalan limaa ei pääse kosketuksiin lihan kanssa. Sen jälkeen, kun opin leikkaamaan haukifileestä irti ns. anopinpalan (kalapullien raaka-aineeksi), olemme syöneet ruodotonta haukea.

Tavalliset järvikalat, ahven, särki ja hauki ovat oikein käsiteltynä ja monipuolisesti valmistettuna mainiota ruokaa, johon ei kyllästy.

—-

VAROITUKSEN SANA: Kevätjäillä liikkuvan kannattaa nyt pitää varansa. Jos ei ole ehdottoman varma jään kantavuudesta, on syytä pysytellä kuivalla maalla. Lämmön ja vesisateen vaikutuksesta jää voi heiketä ihmistä kantamattomaksi jo muutamassa tunnissa.