Kalastus on alusta loppuun sarja valintoja, jotka vaikuttavat kalakantoihin ja koko luontoon. Kalastaja voi onneksi valita tapansa valikoida.

Ahvenjahtia kevätjäilläPilkkijäkin pyrkii usein valikoimaan isompia ahvenia pienempien ahventen ja särkien sijaan.

Kaikki vaikuttaa kaikkeen, eikä lukemattomien toisiinsa vaikuttavien seikkojen sekamelskasta ota selvää erkki eikä esko. Kaaosteoriaan liittyvän ns. perhosefektin mukaan perhosen siiven isku Perussa voi periaatteessa aiheuttaa vaikka tornadon Teksasissa. Mitä voisikaan tapahtua, jos pistäisin Suomenlahden rannikolla lihoiksi yhden meritaimenen?

Kalastaako vai ei?

Kaikkien valintojen äiti on tietysti shakespearelainen ydinkysymys: kalastaako vai ei? Kalastamalla vaikutan suoraan kalakantoihin, joihin kalastukseni kohdistuu. Samalla tuen kalastusvälineiden ja kalastukseen liittyvien palvelujen tuotantoa ja kauppaa. Valintani ilahduttaa jokivarren leirintäalueen isäntää, kalastusmatkojen järjestäjää, venekauppiasta, tarvikkeiden maahantuojaa, viehevalmistajaa, pilkkitoukkien kasvattajaa, kalastusta käsittelevän julkaisun kustantajaa ja toimittajaa. Kalastusharrastukseni vaikuttaa siihen, millaisilla ajoneuvoilla ajan, kuinka paljon ja missä päin maailmaa.

Se, että kalastan ruokakalani itse, saattaa harmittaa ammattikalastajaa, kalankasvattajaa, kalan maahantuojaa, kalakauppiasta, kalaveden omistajaa, ranta-asukasta, luonnonsuojelijaa ja maailmanparantajaa, jonka mielestä tuhlaan luonnonvaroja. Kalastukseni voi aiheuttaa muutoksia kalakantoihin: heikentää joidenkin lajien selviytymistä ja suosia jotain muita. Vaikutukset ulottuvat itse asiassa kalaveden kaikkien eliöiden tilaan.

Jos en kalasta, vaikutukset ovat jossain määrin päinvastaiset kuin edellä tuli kerrottua. Joissain tapauksissa kalastamatta jättäminen voi myös heikentää kalakantoja tai ympäristön tilaa. Jos en kalasta rehevöityneen veden särkikaloja, ne pahentavat lisääntyessään rehevöitymistä ja heikentävät samalla esimerkiksi siikakantoja. Sopivasti verotetut muikkukannatkin voivat olla jopa runsaampia kuin täysin luonnontilaiset.

Kalastustavan valinta

Valitsen minkä kalastustavan tahansa, valitsen samalla saaliskalojani. Jos vedän uistinta pitkin Saimaan selkiä, kohdistuu kalastukseni enemmän uhanalaisiin järvilohiin, taimeniin ja nieriöihin kuin virittäessäni verkkoja saman vesistön matalien lahtien perukoille.

Heittouistelijan saalikaloja ovat pääasiassa petokalat. Perhokalastaja voisi niin halutessaan kalastaa lähes kaikkia lajeja salakasta kymppikiloiseen haukeen, mutta käytännössä perhokalastajan halutuinta saalista ovat virtavesien rasvaeväiset lajit, joiden kannat ovat suurimmassa osassa maatamme uhanalaisia.

Verkkoa moititaan usein kalanpyydykseksi, joka ei valikoi siihen tarttuvia kaloja. Todellisuudessa verkko valikoi aina, jopa tehokkaammin kuin monet muut kalastustavat. Tiheäsilmäisellä verkolla saa yleensä vain pieniä kaloja, ja riittävän harvasilmäisellä verkolla on lähes mahdoton saada alamittaisia. Muikkuja kalastettaessa jo yhden millimetrin ero verkon solmuvälissä näkyy selvänä saaliskalojen keskimääräisenä kokoerona.

Mökkirantaan heitetyllä katiskalla saa lähes poikkeuksetta vain haukia, ahvenia ja särkiä. Harvassa lienevät ne sattumukset, jolloin katiskan pömpelissä on jytkähdellyt kuha, taimen, siika tai järvilohi. Ammattikalastajan oikeaan paikkaan virittämään kookkaaseen rysään hakeutuvat arvokalatkin.

Mato-ongella saa yleensä vain pienehköjä ahvenia ja särkiä, mutta täkyongella tulee isompia ahvenia ja haukia. Särkikalojakin täkyonkija tarvitsee, mutta vain syöteiksi.

Tuulastamalla kaloja metsästävä voi periaatteessa valita täydellisesti saaliskalansa lajin ja koon. Todellisuudessa tuulastus kohdistuu vain lajeihin ja yksilöihin, jotka viihtyvät tuulastusaikana rannan tuntumassa. Lisäksi kaikkein pienimpien kalojen nappaaminen atraimella ei onnistu.

Yksi parhaimmista valikoivan kalastuksen muodoista on perinteinen nuottaaminen. Kun kalaparvi on saarrettu ja kiskottu lyhyen matkan päässä olevalle nostopaikalle, voi alamittaiset, rauhoitetut ja toivomatta tulleet lajit päästää hyväkuntoisena takaisin veteen.

Kalapaikka ja -aika

Yksi toistetuimmista kalastustotuuksista on se, että 80 % järven kaloista on 20 %:n alueella. Tai että jopa 90 % kaloista on 10 %:n alueella. Lisäksi väitetään, että 20 % (tai peräti vain 10 %) kalastajista saa 80 % (tai jopa 90 %) järven kaloista. Saavatko onnistujat kalansa siksi, että heidän kalastustekniikkansa on niin paljon muita parempi, vai siksi että he osaavat valita kalastuspaikkansa ja -aikansa muita paremmin?

Kalapaikan valinta on mitä suuremmassa määrin valikoivaa kalastusta. Lapissa kalastaessani olen jopa samoilta jalansijoilta heittäessäni voinut valita siimani päähän joko taimenen, harjuksen tai hauen. Taimen nappasi koskesta, harri heti kosken alta ja haukihurja alempana suvannossa.

Kalastuspaikan valinta vaikuttaa totta kai myös saaliskalan kokoon. Keskellä kesäistä hellepäivää aivan rannan tuntumasta kaislikosta kalastava saa yleensä vain pieni haukia, mutta syvemmältä kalastavalla on paremmat mahdollisuudet saada myös kookkaampia kaloja.

Taito olla oikeassa paikassa oikeaan aikaan, siinäpä yksinkertainen menestyvän kalastajan salaisuus. Suuria kirkkaita nousulohia saa hyvästäkin ottipaikasta vain silloin, kun lohet nousevat. Oikea hetki voi olla kiinni tunneista, jopa lyhyemmästäkin hetkestä. Potin korjaa kalastaja, jolla on riittävästi tietoa ja kokemusta tiedon soveltamiseen.

Vapaus tehdä valintoja on yksi kalastuksen viehätyksen salaisuuksista. Sama vapaus voi johtaa myös kalakantojen epäsuotuisiin muutoksiin, mikä lisää kalastajan vastuuta valintatilanteissa.

——

Jutun seuraavassa osassa: Kalastajan valinnat käytännön kalastustilanteissa.