Talvinen sää kunnon pakkasineen ja kantavine jäineen on perinteisen talvikalastuksen edellytys.

Ensijäillä marraskuussa 2010

Kun talvi näyttää vihdoin Loppiaisen jälkeen alkaneen, sykkii talvikalastajan sydän jälleen kiihkeämmin. Jos ei silkasta innostuksesta, niin ainakin kohti kalapaikkaa lumessa tarpoessa. Pilkkijän tai pyydyksillä kuhkajan kannattaa kuitenkin harkita toisenkin kerran ja varoa visusti, sillä lumivaipan alla oleva jää ei välttämättä kanna vielä kulkijaa.

Kantavan teräsjään paksuus vaihtelee vielä yllättävän paljon eri järvien välillä ja jopa samalla järvelläkin. Kun matalat lahdenperät ovat jo kantavassa kunnossa, ei suurilla ja syvillä selillä ole vielä välttämättä jäätä lainkaan. Pelottavimpia ovat paikat, joissa rantajää kantaa, mutta heti vieressä syvän päällä on vain ohut jääkuori ja sen peittona petollinen lumikerros. Päivä päivältä kasvava pehmeä lumikerros myös hidastaa voimakkaasti jään vahvistumista.

Innostuin joitakin viikkoja sitten ajatuksesta uittaa pitkästä aikaa (viimeksi yli 15 vuotta sitten) jään alle pari harvaa verkkoa lahnan ja miksei kelpo kuhankin toivossa. Kunnollisten kantavien jäiden odottelu on siksi ollut – kuin jäitä polttelisi! Kalapaikaksi suunnittelin seutuja, joiden tuntumasta nappasin viime kesänä vaapulla ennätyskuhani ja jossa rantamatala muuttuu lyhyellä matkalla 10-15 m syväksi väyläksi kahden selkäveden välillä.

Kävin viime tiistaina (10.1.) kokeilemassa kepillä jäätä, mutta käännyin takaisin jo parin askeleen jälkeen. Kaira näet solahti kannesta läpi aivan liian vähillä kammenkierroksilla. Teräsjään paksuus oli 5 cm ja sen päällä oli noin puukonterän leveys kohvaa ja kaiken katteena korttelin verran lunta. Tokihan 5 cm on kantava teräsjään paksuus, mutta pelkään kokemuksen perusteella, että vähän ulompana jää voi olla selvästi ohuempaa.

Verkon viritys sai jäädä ainakin viikon tuonnemmaksi, tai sitten pyydys on laskettava aivan toiseen paikkaan, jossa teräsjään paksuus on nyt 9 cm. Siellä joutuisimme tyytymään lähinnä hauki- ja lahnasaaliiseen.

Heikkojen jäiden pelkoni on seurausta muutamasta yllättävästä jäihin putoamisesta. Ylikierroksillakaan toimineet vähäiset harmaat aivosoluni eivät ole pystyneet estämään minua joutumasta neljä kertaa hengenvaaraan jäillä. Paljon nykyistä nuorempana ja notkeampana päärin kyllä joka kerta omin avuin takaisin jäälle, mutta kun tapaukset sattuivat kaukana ihmisasumuksista, oli kylmään kuolemisen uhka todellinen. Tulitikut vesitiiviissä pakkauksessa ja taito sytyttää nuotio pelastivat.

Hukkumisharjoituksia 30 vuotta sitten

Muutama sata metriä suunnittelemastani verkonpaikasta kylälle päin sattui kolmisen vuosikymmentä sitten viimeisten kevätjäiden aikaan tapaus, jossa oli hengenmeno lähellä.

Oikeastaan luulimme jo ihmishengen menneen. Olimme kauniina sunnuntai-iltana tarkkailemassa kevään tuloa, kun huomasimme parinkymmenen metrin päässä rannasta avannon ja sen reunalla kumollaan olevan pilkkipakin, kairan ja muita pilkkijän varusteita. Palasimme kiireesti kylälle soittamaan poliisille.

Paikalle opastamani vanhempi ja nuorempi konstaapeli olivat molemmat sitä mieltä, että kyllä sinne on mies pudonnut. Koska jää oli todella pelottavan näköistä, poliisit hakivat autostaan sukset ja etenivät niiden avulla naara-ankkurin kera avannon tuntumaan.

Äkkiä vankkatekoisempi vanhempi konstaapeli solahti suksineen jään läpi! Pienen hölmistymisvaiheen jälkeen nuorempi poliisimies totesi, että aikaisinhan se kaveri heitti talviturkin tänä keväänä. ”Nyt ei ole vitsailun paikka. Auta minut pois täältä!” pyysi avantoon joutunut. Kun nuorempi konstaapeli yritti lähestyä työtoveriaan, hän huomasi kauhukseen jään alkavan vajota omien jalkojensakin alta. Nopeasti peruuttamalla hän onnistui pysymään jään paremmalla puolella.

Nyt olivat hyvät neuvot ja nopea toiminta tarpeen. Avantoon joutunut alkoi hakata kyynärpäillään höttöä jäätä itsensä ja rannan välistä, ja minä etsin rannalta jotain kättä pitempää. Ainoa mukana ollut köysi oli kiinni naarassa ja vanhemman konstaapelin mukana avannossa, josta käsin hän ei pystynyt heittämään köyden toista päätä rannalle.

Luojalle ja metsänraivaajille kiitos, että rannalta löytyi ohut mutta pitkä kaadettu haapa. Kun työnsi puun jäälle niin pitkälle kuin suinkin, ylettyi avannossa olija juuri ja juuri tarrautumaan sen latvaan. Yhdessä rannalle jo päässeen nuoremman konstaapelin kanssa saimme kiskottua uhrin rantakalliolle.

Tilanne oli kuitenkin kaikkea muuta kuin ohi. Juuri pelastettu mies sai sydänkohtauksen! Onneksi nitrot olivat mukana ja hän toipui muutamassa minuutissa. Ehdottelimme ambulanssia ja pikakyytiä sairaalaan. Mutta eikös mitä: vanhemman konstaapelin arvovallalla hän kieltäytyi ehdottomasti lähtemästä minnekään. Konstaapeli riisui luoteistuulen viuhuessa märät vaatteensa, kiersi ne ”kuiviksi” ja puki takaisin päällee ja määräsi, että jatketaan naaraamista!

Siinä vaiheessa huomasimme vähän ylempänä kalliolla sinne ilmestyneen koulupojan, joka sanoi, että ei siellä avannossa taida ketään olla. ”Minun isoveli siihen putosi pilkkikilpailuissa, mutta hän pääsi itse pois!”, poika selitti.

Ihmishengen meno oli ollut lähellä liian heikkojen jäiden aikaan järjestetyn pilkkikisan vuoksi, ja toisen kerran siksi, että hukkumista harjoitellut pilkkijä oli jättänyt välineensä avannon reunalle ja poliisit tutkivat virkansa puolesta suotta tyhjää avantoa.

Vaarallinen paikka merkittiin jatkossa pyynnöstäni rannalla olevalla kyltillä. Siitä huolimatta paikassa on yritetty hukkua monta muutakin kertaa, jopa hevospelissä ja autolla. Erään kollegani Lada nostettiin syvänteen pohjasta vasta kesällä.

Pysykäähän jään kuivemmalla puolella!

———

Edellä kirjoittamani jälkeen sattui tänä aamuna hauska tapaus. Kun puhdistin pihaa yöllä sataneesta lumesta, tipahti pehmeää lunta täynnä olevaan lumikolaan täysikasvuinen orava! Kurre oli kai hypännyt männyn alimmalla oksalla olevalle lumipaakulle, joka oli irronnut.

Vahinkoja sattuu näemmä kokeneemmillekin.

———

(13.1.) No niin, eristävää ja jäätymistä hidastavaa lunta mätti taas viime yönä reilusti lisää. Nyt ovat kunnon jäät Saimaalla sen varassa, että tulee täydellinen lunta sulattava suojakeli ja sen jälkeen kunnon pakkaset ilman lumisadetta.

Nykyinen ohut jää ei jaksa kannatella paksua lumivaippaa, vaan jää painuu vedenpinnan alapuolelle – eli ”jäälle nousee vettä”.