Kun tarpeeksi kauan käläkäjästää, joutuu silloin tällöin tuuliseen paikkaan.

Asta-myrskyn jälkiä Partaharjussa 2010

Vaikka elinvoimainen kädellinen lajimme onkin noussut savannien ruohikosta maailman valtiaaksi ja pystyy ehostamaan äiti Maan kasvoja mieleisekseen, puuttuu luonto joskus peliin ja pistää pakan sekaisin. Maanjäristykset, tulivuorenpurkaukset, hyökyaallot, rankkasateet, tuhotulvat ja myrskyt ovat luonnonvoimia, joiden kurimuksessa nykyihminen on yhtä haavoittuva kuin hänen varhainen esivanhempansakin.

Lumimyräkät

Vaikka mainio äidinkielenopettajani Helvi Rautio varoittikin aloittamasta ainekirjoitusta puhki kuluneella sanonnalla ”Jo muinaiset roomalaiset…”, lokkaan muistilokeroistani jälleen kerran lapsuuden kokemuksia.

Elettiin jotakin 50-luvun puolivälin talvea, jona tuli totisesti lunta tupaa ja vähän porstuaankin. Eräänä pyhäaamuna kolkutteli ovellamme luminen mies ja selvitti, että nyt jää harjun selässä kulkeva tie auraamatta ellei koko kylän väki tartu lumilapioihin. Jyry-Sisu oli töksähtänyt harjun eteläpäässä paksuun kinokseen ja juuttunut kiinni.

Kun päivä kunnolla valkeni, lähti koko kynnelle kykenevä kylän väki lapioimaan tietä auki. Jo pelkkä kömpiminen kartanolta itse työmaalle oli kokemus, sillä tilustiellekin oli tuiskunnut yön aikana pikkupojan vyötärölle yltävä kerros talven ihmettä. Harjun selkä oli sitten sileänä lumiaitojen yläreunoja myöten. Muistattehan nuo miestä korkeammat puuaidat, joita ennen aseteltiin tien kahta puolen estämään tuiskulumen kinostumista itse tiealueelle? Nekään eivät olleet riittäneet estämään tien tukkeutumista.

Tiukkaan pakkautunutta lunta oli aura-auton nokan korkeudelle yltävä kerros. Lunta oli niin valtavasti, että parin sadan metrin mittaisen osuuden aukaisemiseen edes joltiseenkin ajokuntoon meni noin sadan hengen talkooporukalta koko pitkä päivä. Penkat tien kahta puolen kohosivat niin korkeiksi, että en jaksanut heittää lunta pienellä lumilapiollani niiden päälle. Syntyneessä lumisolassa ajavia autoja ei voinut havaita muuta kuin äänen ja pöllyävän lumen perusteella.

Sen talven lumitulva ei kuitenkaan haitannut elämänkulkua mitenkään ratkaisevasti. Juuri kenelläkään ei ollut autoa, jonka vuoksi olisi pitänyt nuolla tiet puhtaiksi jokaisen pyryn tai tuiskun jälkeen. Ihminen ja hevonen kyllä polkivat polannetta umpihankeenkin ja pihalle muodostui polut porraspäästä tarpeellisiin paikkoihin. Meillä lapsilla oli erikoisen hauskaa syvässä puhtaassa lumessa peuhatessamme.

Myöhemminkin on lunta tuiskunnut, mutta ei koskaan samalla mitalla. Tämän vuosituhannen mahtavin kokemukseni oli kotioven eteen yhdessä yössä kasvanut kinos, jonka suurin korkeus oli 104 senttiä! Sataneen uuden lumen määrä ei kuitenkaan ollut silloin keskimäärin kuin ehkä parikymmentä senttiä. Nyt olisin kiitollinen edes puukon temmin paksuisesta vällystä, mutta ensin saisi pidellä kunnon pakkasia että järvien kannet vahvuisivat turvallisiksi liikkua vaikkapa pilkillä.

Tuulet nuo viestin jo toivat

Vesi tulee ja menee eri olomuodoissaan, mutta voimakkaat tuulet jättävät usein vähän pysyvämpiä jälkiä. Oliko ilmastomme 50-luvulta aina 70-luvulle asti jotenkin nykyistä vakaampi, kun en muista nuoruudestani laajoja rakennuksia särkeneitä ja metsiä kaataneita myrskyjä? Kovia jumalanilmoja oli kyllä senkin edestä.

Pahimpia myrskyjä muistellessani ponnahtavat päällimmäisinä mieleeni Mauri syyskuussa 1982, Manta syyskuussa 1985, Ritva toukokuussa 1986, Mikkelin trombit kesäkuussa 1998 ja 1999, Janika marraskuussa 2001, Unto heinäkuussa 2002, Kontiolahden trombi elokuussa 2004, Saima heinäkuussa 2006 ja etenkin Asta ja muut raivottaret heinä-elokuussa 2010.

Manta-myrskyn jälkiä kotipihassa 1985

Manta työllisti itseäni melkoisesti ja muutti myös lähimaisemaani. Olimme lähes koko päivän appivanhempien mökillä Suonenjoen Suonteen rannalla korjaamassa 10 päivää aikaisemmin (!) raivonneen syysmyrskyn aiheuttamia tuhoja. Raivasimme kymmenkunta kaatunutta honkaa ja ihastelimme railakasta tuulta, joka kiehutti järven vettä mutta joka ei aiheuttanut näköpiirissämme mitään vahinkoja. Kalastustakin harrastettiin laiturilta käsin, jopa onnistuneesti.

Järkytyksemme olikin sitä suurempi, kun läksimme illan suussa kotimatkalle Ristiinaan. Tien varret olivat täynnään myrskyn kaatamia puita. Tuhansia pirstoutuneita mäntyjä, kuusia ja muita puita, kymmenittäin myös tielle yltäneitä mutta jo pois raivattuja. Maisema muistutti sotatannerta tykistökeskityksen jälkeen. Aloimme pelätä pahinta: mikä olisikaan tilanne metsäisellä kotitontillamme?

Emme päässeet edes ajamaan kotipihaan, sillä liittymän tukki poikittain kaatunut suuri mänty. Kaikkiaan neljä puuta oli rysähtänyt murrokseksi pitkin ja poikin pihaa. Onnekkaasti rungot olivat osuneet talon, asuntovaunun ja kakkosauton väleihin! Päätien varressa retkotti kaatunut puu sähkölinjaa vasten. Naapurin tontilla oli ainut tuulen yläpuolella ollut puu kaatunut taloa vasten ja rikkonut osan kattoa. Hyvä onnemme jatkui myös sähkön osalta: kun tien toisella puolella sähkökatko jatkui useita päiviä, meillä katkos supistui muutamaan tuntiin. Jatkojohtojen avulla saatoimme antaa virtaa myös naapuriin. Saunamme lämpeni Mantan kaatamilla puilla monta vuotta ja pihamaalle tuli käyttökelpoista avointa tilaa.

Janikan syleilyn kävin kokemassa Keski-Suomessa Keuruulla, joka on kuuluisa muijastaan joka haukkasi jotakin… Me emme kuitenkaan haukanneet sitä samaa, vaan olimme Erän kalastusavustajien porukalla avaamassa koskikalastuskautta 16.11.2001. Menomatkalla Reinikankoskelle ihmettelin jossakin Haapamäen paikkeilla auton käyttäytymistä: tuuli pyrki väkisinkin työntämään ajopelin liukkaalla alustalla metsähallituksen puolelle.

Myöhäissyksyn myrsky raivosi. Majapaikasta menivät illan mittaan sähköt, eikä niitä sen jälkeen tiettävästi saatu viikkoon takaisin. Entisen Lapinperän kansakoulun luokat alkoivat kylmetä, koska vanhat puu-uunit oli raivattu pois sähkölämmityksen tieltä. Iltaa vietettiin kynttilänvalossa pitkälle yöhön, ja loppuyö urvahdettiin hienoisesti hytisten isäntien jakamien lisävällyjen alla.

Aamu valkeni kovatuulisena ja hyytävän kylmänä. Kalassa kuitenkin käytiin ja kaikki saivat saalista. Paras ottipeli taisi olla vaaleansorttinen lippa, jolla päätoimittaja Seppo Suurosen poika (anteeksi, että en muista enää hänen nimeään) jallitti useita suvannossa talvehtivia taimenia. Kalat toki päästettiin lähes kaikki takaisin jo vedessä, sillä valtaosa taimenista oli syömäkelvottomia tummia laiheliineja. Puhelimet eivät toimineet ja huoleni kohdistui myös kotiväkeen kaukana Ristiinassa. Onneksi kotona oli kaikki hyvin.

Astan tielle emme onneksi joutuneet, mutta kävimme katsomassa hävityksen kauhistusta Sulkavalla ja Pieksämäen Partaharjussa. Jälki oli ja on vieläkin turtaa. Metsänomistajia ei varmaan paljon naurattanut, kun omaisuus on pirstaleina pitkin maata.

Tämänviikkoinen lännessä ja etelässä tylyttänyt Tapani ja Itä-Suomea kurittanut Hannu säästivät meidät suuremmilta murheilta, vaikka rajusti huojuvien pihapuiden ja niiden alle mahdollisesti jäävän omaisuuden puolesta pari päivää pelkäsinkin. Vaikka vakuutus korvaisikin vahingot, on jälkien raivaaminen aina ikävää. Synnyinseudulla Pieksämäellä ja Haukivuorella oli pahempia sähkökatkoja.

Uutisissa nähtiin jälleen runsaasti kuvia myrskyn tuhoista ja kerrottiin ongelmiin joutuneista ihmisistä. Valon, veden ja lämmön menettäminen on vakava paikka kelle tahansa, mutta etenkin lapsille ja vanhuksille. Monissa omakotitaloissa eletään nykyisin liiaksi pelkän sähköenergian varassa. Ilman sähköä ei toimi myöskään tavanomainen keskuslämmitys, koska kiertovesipumppu toimii sähköllä. Jos talossa ei ole tulisijoja, ei auta kuin hytistä tai paeta johonkin lämpimämpään paikkaan. Jos saisin päättää, tekisin varalämmitysjärjestelmän pakolliseksi kaikkiin uudisrakennuksiin.

Itse olen ollut tyytyväinen jääräpäisyyteeni, kun muurasin sähköllä lämpenevään taloomme kunnollisen varaavan takan, leivinuunin ja lieden sekä asensin saunaan puilla toimivan kiukaan vuonna 1984. Ja liiterissä on aina muutama motti valmiiksi pilkottuja puita. Vesihuoltokin järjestyy tarvittaessa.

Tuulenkatkomia risuja annan viranomaisille, joiden huolena on tietoliikenteen toimiminen. Joka ikisen linkkimaston juurella pitäisi olla sähkön katkettua automaattisesti käynnistyvä aggregaatti. Kolmeksi tunniksi virtaa antava akku ei riitä pitkissä sähkökatkoissa. Tietoliikenne ei saa estyä missään olosuhteissa.

Viihtyisää vuodenvaihdetta!