Vetouistelijat ihmettelevät Saimaan järvilohen hidasta kasvua ja vähyyttä istutusmääriin verrattuna.

Parikiloinen järvilohi

– Muistatko, miten ennen sai irrotella vieheistä toistakymmentä alamittaista lohta päivässä? kysyi tuttu ääni puhelimessa. – Nyt alamittoja saa saman verran kaudessa!

Muistinhan minä. Kysyjänkin veneessä monta kertaa Saimaalla keikkuessamme olivat pitkäkärkiset pihdit kovassa käytössä. Erikoisen tiuhaan lohenpätkät pyrkivät kyytiimme tutulla Yövedellä, Saimaan sokkeloisen vesistön läntisessä kolkassa. Pielisjokeen vapautetut lohenalut levisivät syönnösvaelluksellaan kaikkialle alapuoliseen vesistöön ja hakeutuivat jostain syystä runsaslukuisena myös karujen kalliorantojen saartaman Yöveden syville vesille. Sulkavaltakin sai, ja Puumalassa paukkui.

Onko syy syönnösalueilla?

Elimme siinä kotiseuturakkaassa käsityksessä, että Yövedessä oli jokin erityinen syy, kenties lohen ikiaikaisten vaistojen ohjaama, mikä houkutti ja ohjasi Saimaan vaeltajia. Tietävämmät toki tiesivät, tai ainakin luulivat tietävänsä, että vaeltaahan se lohi vaikka mihin asti, kun ei löydä matkan varrelta syötävää. Elettiin 80-luvulla alkanutta syvän muikkukadon kautta. Mutta kun se muikku oli kateissa Yövedeltäkin, jopa täydellisemmin ja pitempään kuin keskimäärin muualla Saimaalla!

Vaikka Yöveden muikkukanta oli kadon alettua aina vuosituhannen vaihteeseen saakka lähes olematon, saatiin alueelta silti samaan aikaan järeää kokoa olevia järvilohia, jotka hätyyttelivät aikansa SE-lukemia ja olisivat jopa ylittäneet ne, jos saamamiehet olisivat olleet maineen perään. Näin omin silmin yli 8-kiloisen ja kuulin vakuuttavia kertomuksia jopa yli 9-kiloisista. Taluttelinpa hentojen koukkujen oikenemiseen asti isomusta itsekin.

Isotkin lohet vaelsivat Yövedelle ja kaiketi viihtyivätkin siellä, vaikka muikkua eivät suuhunsa saaneetkaan. Kuoretta toki oli (ja on) massoittain, ja isomukset söivät todistettavasti myös särkiä ja ahvenia. Oliko todellakin niin, että lohi vaelsi Länsi-Saimaalle myös vaistojensa varassa eikä vain nälän pakottamana? Vanhat Ristiinan kalastajat kertoivat minulle jo 70-luvun lopulla, että heidän nuoruudessaan suuria, jopa 10-kiloisia lohia tuli joka kesä aivan kirkonkylän lahtiin asti jo kesäkuun alussa.

Onko kalanviljelyn varassa elävän järvilohen mahdollinen geeniperimän kaventuminen aiheuttanut muutoksia sen vaelluskäyttäytymisessä? Tällaistahan tapahtuu myös täysin luonnonvaraisten kalojen kannoille, mistä esimerkkinä on Tenon lohen huolestuttava väheneminen monista sivujoista. Voisiko syynä olla se, että Yövedellä syönnöstäneellä lohella on ollut pisimmän kutuvaelluksensa takia suurin todennäköisyys tulla matkan varrella pyydystetyksi ja ”Yöveden kanta” on siksi häviämässä muita nopeammin?

Toisaalta puhe lohismolttien hakeutumisesta tietyille syönnösalueille geenien ohjaamana voi olla silkkaa hömppää. Vaistot ohjaavat kutuvalmiin lohen kyllä palaamaan synnyinjokeensa, mutta toiseen suuntaan se taitaa uida lähinnä nälän, sattuman ja kulkumahdollisuuksien ohjaamana. Ja varmaan myös veden laatu (maku, haju, väri ja niin edelleen) vaikuttaa kalan reittivalintoihin. Syönnösvaellukselle lähtö on tietenkin vietin sanelema tapahtuma.

Ovatko ruokamailleen vaeltavat lohet yksinkertaisesti vain jääneet matkan varrella oleville hyville muikkuapajille, kuten Oriveden Paasselälle, jolla viime syksynä vietettiin melkoista kalastusjuhlaa? Toisaalta monet saamahenkilöt valittelivat lohien solakkuutta, kun 60 cm pitkien kalojen paino jäi alle kahden kilon ja 65-senttisetkin painoivat vain 2,5 kiloa.

Vaan vuodet, ja etenkään kalavuodet, eivät ole veljeksiä. Tänä vuonna eivät Saimaan kalamiehet ole viettäneet suoltojuhlia kuin hetkellisesti sattumanvaraisissa paikoissa. Muutaman kalan ”jättipotin” paljast(a/u)minen houkuttaa kyllä liikkuvia kalamiehiä samoille apajille, mutta eiväthän ne jo kerran veneeseen nostetut kalat enää siimoja tiuko.

Minne kalat katoavat?

Lähes kaikkialla Saimaalla on havaittu sama huolestuttava ilmiö. Lohia on vähemmän, vaikka niitä istutetaan koko ajan melkoisia määriä. Pielisjokeen vapautettavien kaksivuotiden lohismolttien lisäksi kalastusalueet ja osakaskunnat tekevät melkoisia paikallisia istutuksia, mutta niistä huolimatta kalastajat eivät kohtaa vesillä samaa kappalemäärää lohia kuin ennen. Yksittäisiä suuriakin kaloja toki tulee, mutta minne katoavat kymmenet tuhannet istukkaat?

Vielä ymmyrkäisemmäksi muuttuu tyhjänpyytäjän suu, kun samaan aikaa lohen verkko- ja siimakalastus on selvästi vähentynyt ja keväinen verkkokalastus on laajoilla alueilla kokonaan kielletty norpan suojelun takia huhtikuun puolivälistä kesäkuun loppuun. Yhtäsuuruusmerkki ei nyt jostain syystä pidä paikkaansa yhtälössä: Lohien määrä = istutetut – pyydystetyt – petokalojen syömät.

Lohia on monien kalastajien mielestä selvästi vähemmän kuin niitä kaiken järjen mukaan pitäisi olla. Istutettujen kalojen määrän vaihtelu näkyi ennen selvästi kalatapahtumien määrässä, mutta nyt kaloja on vähän vaikka istutukset ovat runsaita. Keväällä 2010 Pielisjokeen Kuurnan voimalaitoksen alapuolelle vapautetut peräti 110 000 lohta pitäisi nyt näkyä selvästi parantuneena lohisaaliina Saimaalla, mutta niin ei jostain syytä ole käynyt.

Hyvänä huonona esimerkkinä lohenpoikasten selviytymisestä on myös isoista lohistaan kuulu Puulavesi, jossa parintuhannen lohenpoikasen istutus tuotti ennen mahtavan kalastusjuhlan, mutta jossa nyt paljon suuremmatkaan istutusmäärät eivät juuri näy saaliissa. Kaivoksikin jotkut Puulaa ”kehuvat”.

Suuria eroja

Istutuserällä voi olla ratkaisevan suuri merkitys saaliskalojen laatuun ja määrään. Eräällä paikallisen istutuksen alueella saatiin vuoden 2009 keväällä istutetusta erästä jo samana syksynä jopa 1,5-kiloisia lohia, vuonna 2010 3-kiloisia ja tänä vuonna jo yli 5-kiloisia hyväkuntoisia kaloja, mutta samaan paikkaan vuonna 2010 tehdystä vähän runsaammasta istutuksesta on saatu paljon vähemmän tulosta ja nyt syksyllä kyseistä vuosiluokkaa ei tavoita juuri mistään. Eikä syy ole ravinnossa, sillä alue suorastaan kihisee syöttikalaa.

Oma lohenkalastukseni on jäänyt viime vuosina aikaisempaa vähemmälle, mutta allekirjoitan näkemäni perusteella väitteet lohen huonosta kasvusta ja selviytymisestä. Kohtasin päättyneen kauden Yövedelle suuntautuneilla lohenuistelureissuillani muutaman mittakalan lisäksi vain neljä alamittaista lohta, joista kolme oli merkillisen pientä, noin 30-senttistä rääpälettä.

Kuinka lohi voi olla niin pieni vielä lokakuussa? Kunnolla syömään oppinut istukaslohihan voi olla syksyllä Saimaassakin jo toistakiloinen. Puulassa ja muutamassa muussa nopean kasvun järvessä keväällä vähän yli 20-senttisenä istutettu lohenpoikanen kasvaa (tai ainakin kasvoi) syksyyn mennessä jopa puolitoistakiloiseksi.

Kasvattaako kokoa vai laatua?

Väkisinkin vääntyy monen kalamiehen ajatus siihen suuntaan, että jotain vikaa saattaa olla myös istutetuissa lohenpoikasissa. Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos RKTL, joka on vastuussa järvilohen säilymisestä, ostaa lähes kaikki istutettavat lohismoltit sopimuskalanviljelijöiltä. Koska kauppaa käydään tiettävästi kilohinnan perusteella, kannustaa se kasvattajia ruokkimaan lohia mahdollisimman tehokkaasti. Tästä johtuen poikaset ovat selvästi pulskemmassa kunnossa kuin luonnossa syntyneet (jos niitä siis olisi). Ristiriitaista kyllä lihavampi ja rasvaisempi poikanen ei automaattisesti merkitse parempaa sopeutumiskykyä ja korkeampaa selviytymisprosenttia. Keinollisesti kasvatettujen lohismolttien ongelma on myös se, että ne lähetetään vaellukselle aina samanikäisinä, vaikka luonnossa lähtö tapahtuu yksilöllisesti sinä keväänä kun poikanen on siihen valmis.

Lähtevätkö kasvatetut lohenpoikaset vaaralliselle matkalleen erilaisin eväin kuin vielä joitakin vuosia sitten? Mitä muutoksia on mahdollisesti tapahtunut kasvatettavien poikasten ravinnossa, mahdollisessa lääkityksessä tai muissa olosuhteissa? Ovatko erityisen lämpimät kesät haitanneet myös järvilohen poikasten kasvatusta? Onko yli 20-asteiseksi kesällä lämpenevä Saimaan vesi jo liian vihamielinen ympäristö viileää vettä suosiville lohikaloille?

Paljon puhuttu malkiittivihreän käyttökielto kalanviljelylaitosten vesihomeen torjunnassa ei selittäne enää (vai selittääkö sittenkin?) kalanpoikasten mahdollista heikkoutta, sillä haudottavasta mädistä kuoriutuu nykyisilläkin keinoilla noin 80 prosenttia. Vuonna 2003 julkaistun tutkimusraportin mukaan Pyceze (bronopoli) on asettihaudonnassa malakiitin veroinen, ja kohtalaisiin tuloksiin päästään myös vetyperoksidilla.

Ongelmia on esiintynyt myös muualla maailmassa. Ruotsin suurilta järviltä on tiettävästi löydetty jopa kymmenien tuhansien kuolleiden lohenpoikasten lauttoja. Jokin mättää nyt – ja pahasti. Jotkut kyselevät jo kalanpoikasten ruuan perään: Mikä merkitys on käytetyllä rehulla? Mistä se tulee? Mitä se sisältää?

Kutuvaellukselle Pielisjokeen nousevien järvilohien määrä ei taida lisääntyä oleellisesti pelkästään kalastusta säätelemällä. Edes kalastettavan ja suojeltavan kannan erottaminen rasvaeväleikkauksin toisistaan ei paranna ratkaisevasti järvilohen ja (sanotaan se nyt reilusti) sen kalastajien tilannetta, jos ongelma on enemmän istutettujen poikasten kasvussa ja henkiinjäämisessä kuin oletetussa liikakalastuksessa.

Kunnollisen kokonaiskuvan muodostaminen Saimaan järvilohen tilanteesta on vaikeaa, koska siihen vaikuttaa niin kovin monta tekijää. Tutkimusta tällä saralla riittääkin lähes loputtomiin. Siksi hallituksen kaavailemat huomattavat nipistykset RKTL:n rahoituksesta osoittavat suurta ymmärtämättömyyttä ja suoranaista vastuuttomuutta Saimaan järvilohen tulevaisuudesta.

Hyvää luettavaa:
– Pohjois-Karjalan ELY-keskuksen laatima tuore Saimaan järvilohen hoito-ohjelma-luonnos.
– Future Missions Oy: Näkökulmia järvilohen kestävään kalastukseen.

JK. Tämä vuodatus on kirjoitettu yhdeltä istumalta ilman sen kummempaa taustatutkimusta ja asiantuntemusta. En väitä mitään kirjoittamaani taivaan todeksi, vaan välitän vain omia ja muutamien kanssakalastajieni tuntemuksia. Alamittaisten lohien haikailulla en tarkoita sitä, että niitä sinänsä haluttaisiin koukuttaa ainoatakaan.