Tuloksekas syväuistelu ei vaadi välttämättä kallista ja raskasta takilavarustusta.

Kevyttä syväuisteluaUistelua 20 m syvyydestä ilman syvätakilaa.

Saimaan syvimmällä järvialtaalla, Yövedellä, jo vuosikymmeniä kalastaneena olen oppinut, että särpimessä pysyminen edellyttää usein syvältä kalastamista. Kun selkävesien pohja on neljänkymmenen, kuudenkymmenen tai jopa kahdeksankymmenen metrin päässä veneen alla, laskevat verkkokalastajat pyydyksensä pitkillä naruilla väliveteen tai esimerkiksi parinkymmenen metrin ”matalikoille” pohjaan. Vetouistelijakin tavoittaa lämpimän veden aikaan toivekalansa varmimmin syvistä ja viileämmistä vesistä.

Kunnon syvätakila on eittämättä paras ratkaisu, kun viehe on saatava uimaan tarkasti halutulla syvyydellä. Syvätakilat kiinnitysalustoineen, kääntöpöytineen, vavanpitimineen ja kuulineen ovat kuitenkin raskaita, tilaa vieviä ja ergonomisesti hankalia kalastuksen apuvälineitä. Parinkymmenen vuoden tuttavuus kehossani pesivän nivelreuman kanssa on saanut minut kokeilemaan muitakin tapoja tavoitella syvällä uivia kaloja.

Kuha painouistimellaSeitsemän- ja kahdeksankymmenluvuilla käytettiin noin vavan mitan verran vieheen etupuolelle siimaan kiinnitettäviä syväimiä. Rosterilevystä, lyijystä ja tuhdista langasta valmistettu laite kiskoi leijan tavoin viehettä kohti pohjaa. Yksinkertaisen nerokkaan mekanismin ansiosta syväimen vetovastus väheni huomattavasti, kun vetopiste muuttui kalan iskettyä vieheeseen. Veljeni valmistamat omat syväimeni ovat nyt löytymättömissä jossain varaston uumenissa, elleivät ole sitten kaikki kokeneet luonnollisen kuoleman jääneet Saimaan pohjaan – en jaksa muistaa. Samalla periaatteella toimivat vielä nykyisinkin myynnissä olevat Kuusamon painosyväimet ja monet muut vastaavat.

Kun oppi etäpainojen käytöstä tavoitti minut joskus 90-luvun alussa, unohdin lähelle viehettä kiinnitettävät painot ja syväimet lähes tyystin omassa kalastuksessani. Testikäytössä oli toki lähes vuosittain toinen toistaan kirjavampia upottimia. Niistä kätevimpiä olivat sivulle uiviksi säädettävät Dipsy-levyt ja veneen pysähtyessä pintaan nousevat Jet Diverit.

Ensimmäisiä etäpainojani olivat kiristystikkujen avulla siimaan kiinnitettävät Catherine-painot ja Kosto-painosyväimet. Ensin mainitut ovat tänäkin päivänä monien kokeneidenkin vetouistelijoiden vakiokalustoa tiheän kokovalikoimansa ja pienen vetovastuksensa ansiosta. Itse työlästyin siihen, että painon irrottaminen siimasta vaatii kahta kättä tai ainakin yhtä kättä ja hampaita. Kaverin kanssa kalastettaessa sekin hoituu sutjakasti, mutta yksin touhutessa voi tulla jännät paikat. Kosto-syväimet irtosivat turhan usein siimasta omia aikojaan, jos kiristystapin kärki osui vaikkapa pohjakiveen.

Jonttu-etäpaino
Jonttu-tapsilukko ja itse maalattu Jonttu-etäpaino.

Kun testasin puolenkymmentä vuotta sitten etäpainoja, ihastuin nipistimellä siimaan kiinnitettäviin malleihin. Niiden irrottaminen siimasta onnistuu ylivoimaisen kätevästi yhdellä kädellä. Toimivin ratkaisu oli pyykkipoika-mallisella vapauttimella varustettu Jonttu-etäpaino. Nykyisin Jontuissa on vielä monipuolisempi vapautin, ns. tapsilukko, jota voi käyttää siten, että nipistimen huulet osoittavat alaspäin. Sen ansiosta paino ei pääse yleensä pohjatärpissäkään irtoamaan siimasta. Parin vuoden ahkerassa käytössä olen menettänyt vain yhden painon rajussa pohjatärpissä.

Jonttu-tapsilukot mahdollistavat monien muidenkin valmistajien upottimien vaivattoman käytön. Halutessani kalastaa kevyesti syvemmältä kuin mihin tavanomaisilla etäpainoilla pääsee, käytän tapsilukkoa yhdessä Laiko Minikiekon ja Superkiekon kanssa. Kummassakin on litteä lyijykiekko, johon on kiinnitetty vahva vetolenkki ja ruostumattomasta teräslevystä leikattu pyrstö. Minikiekon paino on n oin 250 g ja Superkiekon noin 400 g. Sutjakan muotonsa ansiosta niiden vetovastus on painosta huolimatta yllättävän vähäinen ja ne vievät vieheen mukaviin syvyyksiin.

Laiko MinikiekkoLaiko Minikiekosta saa oivallisen etäpainon, kun sen ripustaa siimaan Jonttu-tapsilukon avulla. Lyijykiekon turvamaalaus on tehty kotityönä; samalla kiekkoon voi merkitä sen painon.

Siimaan kiinnitettäviä painokiekoilla uisteltaessa saavutettava syvyys riippuu kuitenkin voimakkaasti vetonopeudesta ja vieheestä. Kun uistelen sähkömoottorin lykkimällä soutuveneellä hiljaisinta mahdollista vauhtia (1,5-2 km/h), painuu siima raskaamman kiekon vetämänä lähes suorassa kulmassa. Isomman veneeni huidellessa myötätuuleen nopeudella 4 km/h laahaa siima jo huomattavan viistossa.

Hitaassa uistelussa hallitsen syvyyden yksinkertaisesti seitsentonnisen Döörin siimanjakajan liikkeen avulla. Kun yksi edestakainen liike suoltaa siimaa ulos noin 11 metriä, arvioin isomman Laiko-kiekon uppoavan noin 10 metrin syvyyteen. Jos siimakulma on noin 45 astetta, käytän kerrointa 0,7. Silloin 10 metriä siimaa vastaa 7 metriä syvyyttä. Jos siiman ja vedenpinnan välinen kulma on noin 30 astetta, jaan siimapituuden kahdella. Näillä olen pärjäillyt, vaikka todellinen syvyys on varmasti usein ollut ihan muuta kuin olettamani. Onneksi kalat osaavat halutessaan vaihtaa uintisyvyyttä.

Syväuistelussa kannattaa muistaa, että on parempi vetää hieman liian korkealta kuin saman verran liian syvältä. Kalan voisi ainakin olettaa näkevän vieheen paremmin pintaa ja taivasta kuin tummaa pohjaa vasten.

Lisäpainona voi olla myös kalastava viehe. Kaksoisuistimen veturina käytetään yleisesti erilaisia painouistimia. Jonttu-tapsilukon kaltaiset ratkaisut mahdollistavat niiden käytön myös etäpainona. Viime vuosien suosikkejani etenkin kuhanuistelussa ovat olleet Tmi Laikon kehittämä Vuoksitorpedo (90 g) ja sen isoveli Lucio Perca (150 g). Joinakin iltoina ne ovat antaneet vähintään yhtä hyvin kalaa kuin siiman päässä uitetut vaaput.

Laikon valmistamia painouistimiaLucio Perca- ja Vuoksitorbedo -painouistimia, jotka lisäävät mukavasti myös siiman päähän sidotun vieheen uintisyvyyttä.

Että tapsilukolla kiinnitettävä painouistin ei pääsisi liukumaan siimassa kalan napattua, kannattaa siima pyöräyttää ainakin yhden kierroksen verran lukon huulen ympärille ennen leukojen lukitusta. Nopean kiinnittämisen ja irrottamisen ansiosta sivutapseja voisi olla samassa siimassa useampiakin, mutta olen itse pitäytynyt enintään kahdessa. Niissäkin on hoitelemista ihan riittävästi, jos vieheisiin jytkähtää monta kalaa samalla kertaa.

Yksi koukuhaara irtosi kookkaan järvilohen voimastaLisäpainoja ja painovieheitä voi mainiosti uittaa myös Laiko Viiksen tai vastaavan avulla: Paino lyhyempään tapsiin ja kevyempi viehe pitempään. Ratkaisu on parhaimmillaan hauen ja kuhan uistelussa, mutta kookkaiden ja nopealiikkeisten lohikalojen rimpuillessa siiman päässä voi lähellä viehettä oleva paino toimia joskus harmittavana vieheenirrottajana. Omassa katastrofissani kolmihaarakoukusta irtosi yksi koukunhaara, ja ennätysjärvilohestani jäi muistoksi vain verkkokalvolla viipyvä pyrstönheilahdus.

Vaikka vedet viilenevät ja syönnöksellä olevan kalan voi tavoittaa jo läheltä pintaakin, kannattaa ainakin osaa vieheistä uittaa myös syvällä. Viimeksi eilen (12.10.) yhytimme todella voimakkaan kalan noin 12 metriä pinnan alapuolelta. Kala nappasi juuri säädetyn ja pyyntiin lasketun syötin ennen kuin ehdin edes asettaa vapaa pitimeensä. Valitettavasti kala irtosi parin minuutin kovan väännön jälkeen. Onneksi etäpainon takana noin 6 metrin syvyydessä vedettyyn raksiin napannut parikiloinen taimen pysyi sentään kiinni haaviin asti.

Pitkähkön tarinani lopuksi voisin mainita vielä yhden erittäin lupaavalta vaikuttavan tavan uistella edellä kuvattuja tapojakin kevyemmin periaatteessa vaikka kuinka syvältä. Kyseessä on meillä Suomessa vielä suosiotaan odottava ajeuistelu (mooching), jossa venettä ajetaan todella hitaasti tai sen annetaan ajelehtia tuulen mukana ja syötit upotetaan siiman ja perukkeen väliin liitetyn banaanipainon avulla. Veneen ajelehtimisasentoa ja -nopeutta voi hallita myös keulaan asennetulla kauko-ohjattavalla sähkömoottorilla. Vinolla viillolla päättömäksi leikattu täky pyörii hiljalleen kahden yksihaarakoukun tapsissa ja voi olla oikeassa paikassa käytettynä verrattoman tehokas. Kun vapa on koko ajan omassa kädessä, tärpit tulevat selkäytimeen suorassa lähetyksessä.