Järvilohen emokalapyynti on tuottamassa paremman saaliin kuin viime vuonna. Maananantai-iltaan 3.10. mennessä on Pielisjoesta saatu jo 41 kutuvalmista emolohta.
Ruunaan koskille suuntautuneen kalareissun paluumatkalla jäi aikaa vilkaista Pielisjoessa olevaa Kuurnan voimalaitosta, jonne saimaanlohen kutuvaellus päättyy kirjaimellisesti kuin betoniseinään. Muutaman kalan sukutuotteet kuitenkin jatkavat vaellusta koti kalanviljelylaitosta.
Edellisestä vierailustamme paikkaan, jonka nimeä tulee joskus käytettyä kirosanan korvikkeena, tuli vierähtäneeksi jo rapiat 32 vuotta. Silloin Joensuussa opettajan virkaan pätevöityessäni en vielä osannut ajatella Pielisjoen tukkimisen tuhoisuutta järvilohikannalle. Itse asiassa en ollut siihen mennessä vielä järvilohta nähnytkään, hyvä jos olin tietoinen koko lajista.
Luonnonarvojen ja vaelluskalan kannalta katsottuna vuonna 1971 valmistunut Kuurnan voimalaitos (nykyiset omistajat Pohjois-Karjalan Sähkö Oy ja Joensuun kaupunki) on surullisin vaihe kosken jo 1600-luvulla alkaneessa rakentamishistoriassa. Ensimmäiset rakennelmat olivat tilapäisiä kalastuspatoja, kunnes kuuluisa Korpi-Jaakko (Pielisjärven kirkkoherra Jakob Stenius vanhempi, 1704 – 1766) rakennutti alueelle pysyvämmän kalapadon ja vesimyllyn. Koskien sorkkimista jatkoi hän poikansa Koski-Jaakko (lääninrovasti Jakob Stenius nuorempi, 1732 – 1809).
Pieni järjenpilkahdus nähtiin 1800-luvun puolivälin paikkeilla, kun itsensä ruukinpatruuna Nils Arppen (1803 – 1861) Kuurnankoskeen 1830-luvulla rakennuttama raamisaha määrättiin purettavaksi, koska sen katsottiin olevan liian tuhoisa metsälle(!) sekä esteenä kalastukselle ja vesiliikenteelle. Koskeen 1870-luvulla rakennettu ensimmäinen kanavakaan ei estänyt lohen nousua lisääntymisalueilleen Koitajokeen. Tuho tapahtui vasta meidän aikanamme, kun sodasta vielä toipuva ja vaurastuva maa tarvitsi lisää sähköenergiaa.
Korskea koski lyötiin poikki korkealla padolla, joka ei päästä juuri pisaraakaan ohi kahden Kaplan-turbiinin, joiden kautta huitelee keskimäärin 237 kuutiometriä vettä sekunnissa. Viisaat rakennuttajat eivät tuhlanneet vähiä rahojaan edes voimalaa kiertävään kalatiehen, kun viranomaiset eivät sellaista vaatineet. Osaisivatko vaeltavat lohet ja taimenet sitten kiivetä kahden voimalan (Kuurna ja Kaltimo) ohi ja hakeutua aina Koitajokeen asti, on arvailujen varassa? Koitajoella kohtalon kysymys on puolestaan kertaalleen jo päätetty joen virtaaman lisääminen, mistä energiayhtiö Vattenfall on imagotappioita pelkäämättä valittanut.
Satuimme vierailemaan voimalaitosalueella juuri sopivaan aikaan, sillä napsiessani kuvia ylhäältä maantiesillalta huomasin sinilaitaisen Busterin hyrähtävän käyntiin alauoman rannassa. Vene ajaa hurautti lyhyen syöksyn kohti vastarantaa, minkä tuntumassa keulamies alkoi lappaa isoilla kohoilla varustettua ajoverkkoa veteen ja vene peruutti verkon suoraksi poikki virran. Kaikesta päätellen pääsimme todistamaan järvilohen emokalapyyntiä.
Vene pyöräytti muutaman voimakkaan kierroksen verkon yläpuolella, minkä tarkoitus lienee ollut pelotella mahdolliset aivan voimalaitoksen alla olevat kalat pyydykseen. Sen jälkeen hommansa rutiininomaisesti hallitsevat kalastajat ajoivat verkon ulompaan päähän ja ottivat siitä kiinni. Kun vene ja verkko ajelehtivat hyvää vauhtia kohti alavirtaa, pysyi pyydys koko ajan kauniisti suorana. Koska kohot eivät näyttäneet pahemmin värähtelevän, ajattelin pettyneenä että vesiperä taitaa olla tulossa.
Voimalaitosuoman ja kanavan välissä olevalla korkealla betonimuurilla vispasi kolme Joensuun perhokalastajiin kuuluvaa nuorta miestä, jotka kertoivat olevansa myös emokalapyynnissä viranomaisten luvalla. Saalista ei nyt kuulunut, mutta miehet kertoivat kavereiden saaneen aikaisemmin tänä syksynä kolme komeaa järvilohta ja yhden taimenen. Loistavaa epäitsekästä toimintaa!
Kauempana alavirrassa lappoi kulkutusvene verkon nopeasti veneeseen ja kiihdytti heti kohti lähtöpaikkaansa. Kun ehdin könytä portaita pitkin ylös kanavan laidalle ja sitä pitkin rantautumispaikkaan, kiikutti veneen ohjaajan paikalla ollut kalastaja jo tummanpuhuvaa lohta auton peräkontissa odottavaan kylmälaatikkoon. Ja perässä tuli juoksujalkaa myös keulamies, hänkin sutjakkaa naaraslohta kantaen.
Kulkutuspyynti oli sittenkin onnistunut kerrassaan hienosti, vaikka kauempaa katsottuna verkossa ei liikettä näkynytkään.
Marko Svärdillä on kiire kiikuttaa emokala hyväkuntoisena lypsettäväksi.
Riista ja kalatalouden tutkimuslaitoksen Enonkosken kalanviljelylaitoksella työskentelevät Kimmo Manni ja Marko Svärd olivat tyytyväisiä syksyn emokalapyynnin tuloksiin. Illan kaksi kalaa mukaan luettuna emokalojen määrä on jo 41, joka on selvästi enemmän kuin viime vuoden masentavat 27 kalaa. Lopullinen kauden emokalamäärä voi nousta jopa yli viiteenkymmeneen yksilöön, sillä pyynti jatkuu ainakin kuluvat viikon loppuun.
Suurin osa kalanviljelyyn saatavista emokaloista on saatu nähdyllä tavalla ajoverkosta ja vain muutama kala alakanavan laitavirtoihin asennetuista kiinteistä verkoista. Aivan voimalaitospadon alapuolella oleva erityinen pyyntilaite ei ole ollut tänä vuonna käytössä alhaalla olevan veden vuoksi. Veden vähyys ihmetytti meitä Pielisellä ja Ruunaan koskillakin; erikoista että viime viikkojen runsaat sateet eivät näy vieläkään suurissa järvialtaissa, vaikka pienvedet jo tulvivat.
Emokaloiksi saadut naaraslohet lypsetään ja vapautetaan saman tien takaisin Pielisjokeen, mutta uroslohien kohtalo on kolkompi, sillä ne joudutaan lopettamaan. Ero johtuu siitä, että naaraiden tautimääritys voidaan tehdä mädistä, mutta koiraista on otettava munuaisnäyte.
Emokalojen mäti ja maiti kuljetetaan jäärouheen päällä Enonkoskelle noin 120 km päähän. Sukutuotteita voidaan säilyttää tällä tavalla jopa 2 – 3 viikkoa. Emokalastojen perustamishedelmöitykset tapahtuvat Enonkosken karanteeniosastolla.
Emokalastot perustetaan aina luonnosta saatavista kutulohista. Näin laitoksessa kasvavaan emokalastoon saadaan vuosittain uutta perimää. Istukastuotantoon tarkoitettu mäti ja maiti pohjautuvat Enonkoskella olevan emokalaston mahdollisimman laajaan geenistöön.
 |
| Kalastus Kuurnan voimalaitoksen alapuolella on kielletty. Valitet- tavasti kieltoa kuitenkin rikotaan jatkuvasti. |
Mädin hedelmöityksessä käytetään ns. matriisimenetelmää, missä kunkin naaraskalan mätiä hedelmöitetään pienissä erissä lukuisten koiraiden maidilla. ”Kalaperheitä” perustetaan tarkoituksella myös eri ikäluokista mahdollisimman laajan geenipohjan varmistamiseksi. Keinollinen lisääntyminen tuottaa näin lohenpoikasille jopa monimuotoisemman perimän kuin se, että kudulle nousevat vähälukuiset emokalat kutisivat oman tahtonsa mukaan. Luonnossa tapahtuvaa kutuparien valikoitumista ei kuitenkaan pystytä keinotekoisesti jäljittelemään.
Järvilohistrategian tarkoituksena on saada vuosittain viljelyyn 50 naaraskalaa ja yhtä monta koirasta, mutta valitettavasti tavoitteeseen on ylletty vain parina vuonna (2006 ja 2008) ja silloinkin vain naaraiden osalta. Vuosina 1995 – 2009 saatiin emokaloiksi keskimäärin noin 31 naaraslohta ja noin 12 koirasta. Lähellä Järvilohen sukupuuttoa käytiin vuosina 1987 – 1989, jolloin emokalapyynti tuotti vain yhden käden sormilla laskettavan määrän kutulohia. Valitettavasti 2010-luvun loppupuolen kohtalaisen hyvä kehitys taittui syksyllä 2010, jolloin emokalapyynti tuotti Kuurnassa vain 27 ja Lieksanjoella 18 kalaa.
Kuurnan alapuolella ja Enonkoskella tehdään korvaamattoman arvokasta työtä Saimaan järvilohikannan säilyttämiseksi. Ehkä jonakin päivänä kaukana tulevaisuudessa Kuurnan voimalaitoksen tilalla kohisee jälleen oikea koski ja vapaa järvilohi voi nousta ikiaikaisille lisääntymisalueilleen Koitajoelle saakka.
