Minkä nuorena oppii, sen vanhana oivaltaa. Onkiminen on luontoystävällisin ja monipuolisin vapakalastuksen muoto.

Ahven matkalla veneeseen

Vaikka onginta on harrastajamäärällä mitattuna Suomen yleisin kalastusmuoto, sitä ei jostain syystä aina arvosteta kovin korkealle. ”Jos koko kesän vain istuu ja onkii, niin nälkä talvella takapuolta tonkii”, vähättelee vanha sananlaskukin.

Välinekeskeisimpien kalastustapojen rinnalla onginta mielletään helposti kevyenä ”hellepäivän huvina”, jota harrastetaan kun ei viitsitä lähteä laiturinnokkaa pitemmälle kalaan. Onkimisesta saattaa tulla ensimmäisenä mieleen myös vähäpätöisen pienet ja ruotoiset saaliskalat. Jopa kalastuslakiimme sisältyy piiloviesti siitä, että jokamiehenoikeudella tapahtuva onginta ei voi olla merkittävä (kalakannalle vaarallinen) kalastusmuoto (muuta kuin lohi- ja siikapitoisissa virtavesissä).

Mielikuvat onginnan vähäpätöisyydestä ovat niin vääriä kuin olla voivat. Onkimalla voi tavoitella kutakuinkin kaikkia maamme kalalajeja ahvenesta ankeriaaseen ja mudusta monniin. Monissa tilanteissa onkiminen on jopa tehokkain tapa tavoitella saalista. Onginta on vapaa-ajan kalastusmuotojen ehdotonta kärkikastia.

Oma kalastusharrastukseni alkoi onkimisesta, kuten 50-luvulla lähes jokaisella muullakin pikkupojalla. Kun puukko alkoi pysyä ihmisen alun hyppysissä, vuolin haaparoitakkeesta oksat ja rakensin ensimmäisen omatekoisen onkeni ja uppouduin saalistamisen jännittävään maailmaan.

Viisaat vanhempani antoivat minun nukkua kesät piha-aitassa, josta oli loistavat mahdollisuudet lähteä muita häiritsemättä ongelle vaikka kuinka varhain. Usein olin liikkeellä jo ennen auringonnousua. Pukeuduin nopeasti hämärässä aitassa, otin aitan seinustalta vapani ja rappusten alta illalla täytetyn peltisen matopurkkini ja oiustin viljahalmeiden halki kylää halkovalle harjulle ja sieltä kinttupolkua pitkin metsien ja soiden kautta kotijärvelleni Laavukselle.

Jo pelkkä menomatka salojärvelle oli seikkailu. Oli ylitettävä pohjattomilta näyttäviä tummavetisiä ja vehkaa kasvavia ojia ja lettoinen suo pitkin liukkaita pitkospuita. Kankaan syrjässä pelottelivat lentoon rymistelevät metsot pienen kulkijan nahkamunille. Suolla käkättivät metsäkanat (riekot) ja joskus sydän melkein pysähtyi, kun polulla sihisi kyy, jota minut oli opetettu pelkäämään ihmiskunnan pahimpana vihollisena.

Patikka vakituiselle onkipaikalleni Pyykkilahteen kesti varttitunnin verran. Pujotin madon koukkuun jo kaukana rannasta ja hiivin viimeiset metrit kontteikkoisessa maastossa vesirajaan. Kun heivasin ongen varovasti rantapenkan juuressa kelluvien lumpeenlehtien keskelle, koho alkoi keinahdella lähes heti.

Raitapaitaisia ahvenia nousi nopeaan tahtiin parikymmentä kappaletta, joka oli määrä jonka äiti huoli kerralla syötäväksi. Pujotin kalat pajuvitsakseen ja palasin saaliista ylpeänä kartanolle. Joskus huomasin kotiväen yhä nukkuvan, joten kello ei liene ollut vielä viittäkään. Kun kömmin aittaan jatkamaan uniani, koho keinahteli vieläkin silmieni edessä.

Iän karttuessa kuvioihin tulivat myös muut kalastustavat, joista tärkeimpänä heittouistelu ja myöhemmin 70-luvulta alkaen myös perhokalastus. Muutettuani 70-luvun lopulla Ristiinaan, mukaan tuli entistä voimakkaampana myös vetouistelu. Pyydyskalastukseenkin ”sorruin” noin 15 vuodeksi. Onkiminen jäi taka-alalle, sarjaan ”kerran kesässä, jos silloinkaan”.

Täkyyn napannut ahven

Onginta palasi kalastustapojeni paalupaikalle ystäväni Ollin ansiosta. Kun pääsin muutama vuosi sitten kokeilemaan ahvenen täkyongintaa, oli myyty mies. Olin ”lumottu, huumattu”, kuten 150 vuotta sitten syntynyt Juhani Aho kuvaili ensimmäisten mullostensa kalastusta.

Onginta ei ole vain tuiki tuttua mato-ongintaa vavan kärkeen sidotulla siimalla ja punavalkealla koholla. Vavassa voi olla myös kela, koho on usein tarpeeton ja syötiksi käy moni muukin kuin maasta kaivettu mato. Onkiviritystä, syöttiä, kalastustapaa ja paikkaa vaihtaen kalastaja voi vaikuttaa ratkaisevasti myös saaliin laatuun, määrään ja kokoon.

Syöttikalat voi onkia höyhenenkevyellä salakkaongella tai rohmuta tehokkaammin täkyverkolla, heittoverkolla, täkykatiskalla tai liipillä. Särkikalat ja sekalaista kokoa olevat ahvenet tavoittaa vähän isommalla ongella mato- tai toukkasyöttiä käyttäen. Syöttitahnoilla ja -palleroilla jymäytetään järeämpiäkin kaloja kirjolohista karppeihin. Petokalat petetään tehokkaimmin täkyongella.

Löydettyäni onginnan riemun uudelleen olen keskittynyt toistaiseksi lähinnä ahventen täkyongintaan. Jotakin sen tehokkuudesta kertonee se, että noin tusinasta tämän kesän onkireissustamme vain kerran on päivän suurin kala jäänyt alle puolikiloiseksi ja silloinkin noin 400-grammaiseksi! Pari kertaa on jopa saalisahventen keskipaino ollut 400 gramman hujakoilla.

Elävällä täyllä kalastamista paheksuville voin kertoa, että ehdottomasti suurin osa kaloistamme on tullut kuolleella täkykalalla. Kun ahven on hyvällä syönnillä, ei eroa elävän ja kuolleen täkykalan välillä edes huomaa. Syöttiä viedään heti, kun se tulee parven ulottuville. Olemme onnistuneet jopa pakastetuilla pikkusärjillä ja salakoilla. Selkänahkansa alta koukkuun kiinnitetyn elävän täkykalan kärsimykset jäävät lyhyeksi, sillä luonnollinen kuolema iskee petokalan muodossa yleensä alta aikayksikön.

Ahvenen kalastuksen sivutuotteena olemme kesän mittaan nujunneet kymmenien haukien kanssa. Kookkaan vonkaleen kesyttely ohuen tapsin katkeamisen pelossa on jännittävää puuhaa, jonka aikana ei taatusti muista maailman murheita.

Kertakokeilun (vaan ei viimeisen) perusteella vaikuttaa siltä, että myös järvilohen ja -taimenen tavoittaminen selkävesillä onkimalla on täysin mahdollista. Vain liian hätäinen vastaisku erotti minut ensimmäisestä täyllä ongitusta järvilohestani. Miksi syöttiä pitäisi välttämättä hinata raskailla takiloilla ympäri järveä moottorin voimalla ja vavat putkissa, kun syötin voi tarjota pienen painon avulla ajelehtivasta veneestä ja vapaa omissa käsissään pidellen?

Onginta tarjoaa eri muodoissaan erinomaisen vaihtoehdon kaikkeen vapaa-ajankalastukseen. Lajina se soveltuu kaikille ikään, sukupuoleen ja varallisuuteen katsomatta. Ympäristöystävällisyydessään se voittaa useimmat muut kalastusmuodot. Sitä voi harrastaa todella yksinkertaisin ja lähes ilmaisin välinein, mutta varustelua voi jatkaa niin halutessaan vaikka loputtomiin. Onginta soveltuu heittokalastusta ja takiloiden veivaamista paremmin myös nivel- ja lihasvaivoista kärsiville.

Onkiminen on onnellisen ja elämäänsä tyytyväisen ihmisen harrastus.