Vaikka järvilohen mieluisin aamupala, lounas ja päivällinen onkin kuore tai muikku, nappaa selkävesien vaeltaja joskus välipalaksi myös uistelusiiman päässä kieppuvan salakan.

Salakkaa on helppo onkia

Ottaako lohi syöttinä olevan salakan oikeasti salakkana vai luuleeko se täkyä henkitoreissaan uivaksi muikuksi, on useimmille kalastajille toisarvoista. Pääasia, että salakalla saa lohta.

Täkyraksiin kiinnitetty salakka on helppo virittää uimaan kalastavasti ja se kestää vetoa pitempään kuin muikku. Laadukasta syöttisalakkaa voi ostaa hyvin varustetuista kalastusliikkeistä tai suoraan niiden pyyntiin erikoistuneilta kalastajilta. Ei ihme, että suuri osa sisävesien lohikalojen raksiuistelijoista on siirtynyt viimeisen kymmenen vuoden aikana salakanpyörittäjäksi.

SyöttitoukkaTaatusti tuoreet syöttisalakat voi halutessaan onkia itsekin esimerkiksi veneenlaskuluiskan vierestä vesille lähtiessään. Ja jos on aikaa, kärsivällisyyttä ja kunnon kalapaikka, voi parin tunnin onkirupeamalla saada syötit vaikka koko loppukauden tarpeisiin.

Täkysalakoiden onkijan varustus ei vaadi suuria rahallisia uhrauksia. Vavaksi käy mikä tahansa kevyt 3-4 m pitkä notkeakärkinen pahla. Pääsiimana käytän itse 0,20 mm paksua yksisäiesiimaa ja perukkeena nimellispaksuudeltaan 0,04-millistä Fireline Crystal -suorakuitusiimaa. Koukkuina olen käyttänyt nro 16 ja 18 perhokoukkuja, mutta vastaavankokoiset varsinaiset ongenkoukut voisivat olla vielä parempia. Painona käytän yhtä pientä pääsiimaan puristettua haulia ja kohona mahdollisimman sutjakkaa puikkoa, joka juuri ja juuri pitää antennin pään vedenpinnan yläpuolella.

Laiturit ovat hyviä salakkapaikkoja

Syötteinä käytän yleensä kärpästoukkia, joita saa hyvistä tarvikeliikkeistä kesälläkin. Jos luonto antaa periksi, toukkia voi myös itse kasvattaa (tai antaa niiden kasvaa) kompostissa olevissa kalanperkeissä. Sahanpurun kera vanhaan toukkapurkkiin majoitettuna ne säilyvät jääkaapissa käyttövalmiina viikkokaupalla. Perhesovun säilyttämiseksi toukkapurkki kannattaa kyllä asettaa ehdottoman puhtaan isomman purkin sisälle ja kätkeä sitten vaikkapa vihanneslaatikon uumeniin.

Nolla-asteinen vesi tappaa täkykalat nopeastiSyöttien laadun kannalta on tärkeää, että niitä käsitellään niin vähän kuin suinkin ja että ne kuolevat mahdollisimman nopeasti suomujaan menettämättä. Käytän itse kylmälaukkua, jonka pohjalla on hieman vettä ja tehokas kylmäpatruuna. Kyseessä ei ole tavallinen pelkällä vedellä täytetty ”kylmäkalle”, vaan sen tehokkaampi versio, jonka sisällön sulamispiste on noin miinus12 astetta. Vesi kannattaa ottaa täkyongelle lähtiessä mahdollisimman kylmänä vesijohtoverkosta. Suoraan nolla-asteiseen veteen pudotetut salakat ”rauhoittuvat” muutamassa sekunnissa ja säilyvät hyväkuntoisina pitemmänkin onkireissun ajan.

Jos syöttejä ei käytetä tuoreina, ne kannattaa pakastaa levylle aseteltuina. Pahvista leikataan sopivan kokoisia palasia, joiden päälle kietaistaan ohutta talouskelmua. Kalat kelmulle, ja sitten vielä kierros kelmua levyn ympäri, että täyt jäävät tiiviin paketin sisälle. Kalojen ojennusta voi vielä parannella liikuttelemalla niitä kelmun läpi. Tärkeintä on, että syötit eivät jäädy kiinni toisiinsa.

Levyt voi kasata pieninä pinoina vaikkapa pakastuspusseihin ja viedä sitten pakastimeen. Kokemuksesta voin sanoa, että pakastetut täkykalat kelpaavat lohelle vielä seuraavanakin kesänä. Laadultaan ne ovat jopa parempia kuin keväällä ennen salakankutua ongitut sukutuotteita täynnä olevat ”möhömahaiset” täyt.

Salakkalevyjä valmiina pakkaseen

Etenkin lämpimän veden aikaan kalastettaessa on tärkeää, että käyttöön otettavat salakat eivät pehmene liikaa ennen pyyntiin virittämistä. Sen vuoksi täyt kannattaa sulattaa kylmässä vedessä. Varasalakat säilyvät kylmälaukussa sanomalehtikerroksen alla tehokkaiden kylmälevyjen välissä jäisinä vaikka koko kalastuspäivän ajan. Käyttämättä jääneet jäiset täyt voi panna kotona takaisin pakastimeen.