Ahven on kuin ruisleipä. Sitä voi syödä vaikka ainoana kalaruokanaan siihen kyllästymättä. Eikä ahvenen ystävä kyllästy sen kalastamiseenkaan.

Ahvenen tuplaisku kahteen täkyyn

Kassakaappi ei ole kaukana. Pihalla pyörien päällä lähtövalmiina odottava vene pääsee oikeaan elementtiinsä Saimaaseen puolen kilometrin hinaamisen jälkeen. Rantaa olisi lähempänäkin, mutta rutkasti tavallista alempana olevan vedenpinnan vuoksi lähin veneenlaskupaikka on käyttökelvoton.

Kirkkorannasta lähdetään. Ajetaan muutama minuutti liu’ussa ja pudotetaan kierrokset Linnaniemeä reunustavan ruovikon laidassa. Onko paikalla täkykalaa? On! Taltutan perätuupparin hevoset ja kippaan keulakoneen veteen. Kota kääntelee kaulaansa langattoman kaukosäätimen ohjeiden mukaan ja kiskoo alumiinikaukalon ruovikossa olevan kapean aukon kohdalle.

Minn Kota keulamoottori Minn Kotan kauko-ohjain

Minn Kota Terrova 55 on helppokäyttöinen ja
monipuolinen keulamoottori.

Keulamoottoria ohjataan jalkasäätimellä tai
kuvassa olevalla langattomalla kauko-ohjaimella.
Taivasankkurin nappi on oikealla toinen alhaalta.

Täkyverkon pää lennähtää vedellä täytetyn mehutiivistepullon perässä ruovikkoon. Käytän toisella kädellä kaukosäädintä ja pidän toisella puikkaria, jolta soljuu nopeasti loputkin 10-metrisestä täkyverkosta veteen. Pyydys jää kellumaan mukavasti kaarelle aivan ruovikon laitaan. Ensimmäiset kohot jo värähtelevät, ja pinnan alla välähtelee kirkkaita kylkiä.

Pikkusärki on vähintään yhtä hyvä täky kuin salakkaOdotan minuutin tai pari, ja alan lappaa pyydystä takaisin puikkarille. Solmuväliltään 9-millisessä verkossa räpistelee puolensataa pientä salakkaa ja särkeä. Juuri sopivasti lyhyen onkireissun tarpeisiin. Nostan verkon kaloineen suoraan kylmälaatikkoon, jossa olevan hapekkaan veden olen jäähdyttänyt tehokkailla kylmälevyillä. Pieni paristokäyttöinen hapetin sytkyttää istuimella ja lykkii sumppuun ilmaa.

Nostan veneen jälleen pariksi minuutiksi liukuun ja kohta olemmekin jo kassakaapilla. Se on selkäveden reunassa kaikkien nähtävillä ja kalastettavana, mutta koskaan emme ole tavanneet siinä muita kalastajia. Ovat liian kiireisiä ajamaan kauemmaksi; bensa ei ole koskaan liian kallista, kun on kyse lohen kalastuksesta. Nytkin pahtaa ohi yksi ainakin viisitoista vapaa putkissaan. Mutta me emme nyt kalasta kalaa, jota kannattaa kalastaa vaikka sitä ei saisikaan (=lohta), vaan kalaa, jota kannattaa kalastaa juuri siksi, että sitä saa.

Saimaan parasta antiaPaikka on tarkka. Jos olet veneenmitan pielessä, et saa kunnon saalista, ja kahden veneenmitan päässä et saata saada mitään. Suuria lohkareita täynnä oleva pohja viettää jyrkästi kohti syvännettä, ja ottipaikka on tietyssä onkalossa.

Sammutan pääkoneen jo kaukana kohteesta ja ajan loppumetrit hiljaa keulamoottorilla. Täsmälleen oikeassa paikassa ”heitän ankkurin” eli lukitsen paikan keulamoottorin satelliittipaikantimen avulla. Sen jälkeen sähkömoottori pitää veneen automaattisesti paikoillaan muutaman metrin säteellä. Oikean ankkurin heittäminen lähes 10 metrin syvyydessä olevaan louhikkoon olisi uhkapeliä.

Notkeiden virvelivapojen siimojen jatkeina ovat jo valmiina fluorihiilitapsit, joissa on 15-grammaiset painot ja pitkävartiset nro 6 koukut. Irrotamme pari täkykalaa suoraan verkosta ja kiinnitämme ne keskiselästään niin, että koukun kärki pilkottaa esiin kalan pääpuolelta. Avaamme kelojen sangat ja annamme täkyjen painua kohti pohjaa.

Syötit eivät ehdi vajota kuin puoliväliin, kun niitä jo hamutaan. Loksautamme kelan sangat kiinni ja annamme petojen niellä hetken ja kelaamme vasta sitten. Vavat notkuvat, kumartavat syvään, kelat tirisevät ja siimaa suoltuu ulos metrikaupalla.

Tätä on ahvenen täkykalastus parhaimmillaan. Kala ottaa rajusti, se on reilun kokoista ja sen nostaminen veneeseen teettää vähän töitäkin verrattuna tavanomaiseen matosyötillä onkimiseen. Vaimon ahven on yli puolikiloinen ja omanikin yli 400-grammainen. Kalautan kaloja kalikalla niskaan ja avaan niiden kurkut ennen kuin panen ne verestymään sitä varten varattuun ämpäriin. Sieltä ne pääsevät kohta kylmälaatikkoon, jonka toinen pääty on varattu retkieväille.

Uudet täkykalat koukkuihin, ja lysti jatkuu. Ahventen syöntikiihko on uskomaton. Kun vaimo kampeaa noin 600-grammaista ahventa veneeseen, se nappaa matkan puolivälissä omaan vielä alas menossa olevaan täkyyni, ja meillä on sama kala kiinni! Koska molemmat koukut ovat syvällä kalan kurkussa, otan kalasta muutamia kuvia ennen kuin nostamme sen veneeseen.

Tapaus on yksi lisäsivu kalavesillä tapahtuneiden erikoisten sattumusten kirjaan, sen lukuun Monitärpit. Emme jää miettimään, olisiko se erikoisempi kuin kahden kalan saaminen samalla kertaa yhdellä vieheellä, minkä olen kokenut kahdesti, vai hauen suupieleen jääneen uistimen pelastaminen seuraavalla heitolla, jonka olen kokenut neljästi, vai Saimaan kolmen punalihaisen lohikalan (järvilohi, taimen ja nieriä) saaminen uistellessa kolmoistärpillä, mikä tapahtui kerran tuossa aivan lähellä. Pujotamme vain uudet täyt koukkuihin ja jatkamme kalastusta.

Pienten lihasruotojen poistaminen Olemme varautuneet olemaan kalassa pitkälle iltapäivään, mutta meillä on sopivasti saalista jo vajaan tunnin onkimisen jälkeen. Veneen alla pikkukaloja vaanivat jytyahvenet jatkavat syöntiään, mutta me pistämme koukut vavan viehelenkkiin ja ”nostamme ankkurin”. Kotimatkalla kokeilemme silkasta mielenkiinnosta muutamia muita paikkoja vain todetaksemme, että ahventahan niistäkin nousee.

Ahventen perkaaminen ruodottomiksi fileiksi kestää tuplaten sen minkä kalojen onkiminen. Hoitelen esityöt kalasaksilla ja notkealla veitsellä, ja vaimo poistaa seläkkeistä viimeisetkin lihasruodot viiltämällä niistä pois kapean suikaleen juuri oikealta kohdalta. Kohta kalat jo tirisevät leivitettynä paistinpannulla.

Mikä ahvenkesä!