Marjastus on eränkäyntiä, joka tarjoaa löytämisen riemua, reipasta liikuntaa ja terveellistä ravintoa. Kesän ensimmäiset marjat odottavat jo poimijaansa.

Kesän ensimmäiset metsämansikat

Marjojen poimintaan liittyy väheksyntää, mikä on  voinut vaikuttaa siihen, että luontomme tarjoamista ilmaisista antimista valtaosa jää ihmisiltä hyödyntämättä. ”Poimitaanhan se marjakin maasta”, selitellään kun on tehty jotain vähäpätöistä. Ilman saalista palaavia metsästäjiä saatetaan mollata marjamiehiksi. Rintamakarkureitakin sanottiin aikoinaan marjastajiksi, useimmin toki käpykaartilaisiksi.

Nykyisin marjastus mieltyy turhan monen mielessä vain ikääntyvien mummojen ja pappojen puuhasteluksi. Sellaiselta se vaikuttaakin, sillä lähes kaikki kohtaamani kanssamarjastajat ovat 50-luvulla tai sitä ennen syntyneitä – mummoja ja pappoja siis. Sienimetsällä tapaa sentään joskus nuorempiakin.

Kun nuorisoa innostettiin viime talvena kalastuksen pariin tietokonepelin avulla, niin pitäisiköhän heille tehdä myös marjan- ja sienenpoimintapelejä? Yhtä kuollut ajatus kuin kalastuspelitkin. Luonnon antimien hyödyntämisen oppii vain käytännössä. Lapset on vietävä metsään jo niin pienestä pitäen, että he eivät aikuisena edes muista ensimmäistä marjaretkeään. Sitä on harrastuksen omaksuminen ”äidinmaidosta”. Vahinko vain, että useimmat nykyiset nuoret äidit ja isät ovat oppineet hankkimaan vitamiininsa vain markettien hedelmätiskeiltä. Metsissä ei laukkaa edes vegaaneja, vaikka niin voisi luulla.

Mustikat kypsyvät pian

Jos ei ole marjastanut pienestä pitäen, sen aloittaminen aikuisena vaatii hyvän syyn. Sellainen voisi olla vaikka omien lapsien perehdyttäminen pohjoismaisten jokamiesoikeuksien hyödyntämiseen. Jos vanhemmat eivät kiireiltään metsään ehdi, oppia ja esimerkkiä voivat antaa myös isovanhemmat, joille metsään meneminen on vielä kuin toinen luonto.

Suomalaisten luonnosta vieraantuminen on suureksi osaksi seurausta maaseudun elinmahdollisuuksien kaventumisesta. Kun maatalouden koneellistuminen teki pientilat kannattamattomiksi, seurauksena oli muuttoliike kaupunkeihin ja siirtolaiseksi Ruotsiin. Nykyään harjoitettavan valtakunnan politiikan takia ei edes pienimpien kaupunkien, saatikka perinteisten kuntataajamien, tulevaisuus ole turvattu. ”Kasvukeskuspolitiikka” on kirosana, jonka mukana hukkuu perinteinen maasta ponnistava suomalaisuus.

Kaupungeissa ei kuitenkaan ole hyvä olla, mistä kielivät ne puoli miljoonaa kesämökkiä, joihin väki hurjastelee kaasu pohjassa ja hampaat irvessä joka viikonloppu. Mökillä ei ehditä metsissä samoilla, siellä on kohenneltava nurkkia ja kestittävä edustavasti vieraita. Kaikki ruoka ja etenkin juoma haetaan taajaman marketista. Ajokortti-ikäiselle nuorisolle vanhempien ja isovanhempien mökit ovat viihtyisiä paikkoja etsiä rajoja – ja tällä en tarkoita tontin rajojen ylittämistä.

On järjenvastaista, että nykyaikana joka mahdollistaa etätyöskentelyn ja kaupassa käynnin vaikkapa vain kerran viikossa, ihmiset suorastaan pakotetaan muuttamaan kasvukeskuksiin (anteeksi kirosana), joissa he eivät oikeasti viihdy tai joka ei ole aina lapsille se paras mahdollinen ympäristö varttua vastuullisiksi aikuisiksi. Elämän pitäisi olla muutakin kuin yhtä kilpajuoksua korkeamman elintason perässä. Elintasoa tärkeämpää on elämisen taso. Suurten kasvukeskusten sijasta ja jopa niiden kustannuksella maassa pitäisi mahdollistaa myös maaseudulla asuminen.

Puolukanraakileita kirjoittajan kotipihalla

Vaikka ihminen asuisi lopun ikänsä missä tahansa, hän on kotoisin sieltä, missä hän on viettänyt ikävuotensa 5 – 15. Hartaasti toivon ja suosittelen kaikille vanhemmille, että he mahdollistaisivat jälkikasvulleen niin upean ympäristön kuin itse sain omilta vanhemmiltani. Ei ollut ympärillä rahallista rikkautta, mutta oli turvattu lapsuus syrjäkylässä, jossa rakenteet ja luonto tarjosivat ylenpalttisesti virikkeitä. Viisaat vanhemmat eivät ylisuojelleet lapsiaan, vaan antoivat heidän liikkua vapaasti lähimaastossa. Ohjeita toki saatiin ja niitä myös noudatettiin: opittiin kunnioittamaan elämää ja luontoa elämällä luonnossa.

Suloisimmassa lapsuuteni mielenmaisemassa on aurinkoinen kesäpäivä, taivaalla kisailevat pääskyset, kedot kukkivat, kiviraunion vieressä on harmaahirsinen riihi ja minä itse sen kaiken keskellä kumisaappaat jalassa poimimassa pientareilta mansikoita pieneen emalikuppiin. Kuumina kesäpäivinä mansikat kypsyivät niin nopeasti, että tein marjaretkeni kahdesti päivässä: aamulla heti kasteen haihduttua ja toisen myöhemmin iltapäivällä. Kotona kaadoin marjat suoraan valkealle lautasella, ripottelin niille sokeria ja kaadoin päälle runsaasti kylmää lehmänmaitoa. Lyhyt sekoitus ja herkku lusikalla suuhun. Makuelämys, jonka jokaisen pitäisi saada kokea.

Kun mustikat alkoivat kypsyä heinäkuussa, poimin niitä aluksi mansikoiden joukkoon. Syödessä satutin samaan lusikalliseen aina molempia marjoja. Myöhemmin kesällä marjavaliotani monipuolistivat vatut, joita kasvoi kaikkialla peltoja ympäröivillä kiviraunioilla ja joutomailla. Hienoja marjapaikkoja olivat myös hakamaat, ahot ja tukkilanssit. Lähin puolukkakangas oli mäen takana järvelle vievän polun varressa. Muuraimia ja karpaloita oli tarjolla kylän joka puolella levittyvillä suurilla soilla, joita eivät ojat olleet vielä tuhonneet.

Kenen jalka kapsoi, sen suu napsoi.

Vadelmasato on vielä pieni arvoitus

Jos säät suosivat, alkaneesta kesästä on tulossa keskimääräistä parempi marjavuosi. Keväthalla verotti ehkä hieman puutarhojen herukkasatoa, mutta mustikan ja puolukan raakileita näyttäisi olevan monin paikoin mukavasti. Helteistä viikkoa seuranneet vähän viileämmät ja sateiset päivät ovat pelastaneet metsämarjat viimekesän kaltaiselta kuihtumiselta. Jos tästä vielä lähipäivinä lämpenee ja eikä tule viikkojen mittaista kuivuutta, näyttää todella hyvältä.

Ensimmäiset kypsät ahomansikat poimin omasta pihastani jo kesäkuun 17. päivänä, ja lisää kypsyy pikkuhiljaa vaikka sää ei juuri nyt kovin lämmin ja aurinkoinen olekaan. Ensimmäiset mustikat omalta tontilta maistellaan ehkä jo heti juhannuksen jälkeen. Pieni, lähes luonnontilaan jätetty tontin laita toimii myöhemmin kesällä myös sienisadon ilmaisijana: kun kuusten, mäntyjen ja koivujen alle nousee ensimmäiset haperot, kantarellit tai tatit, löytyy niitä varmasti myös metsistä.

Jos asuisin taajaman ulkopuolella, jättäisin lähes koko tontin hoitamatta ja antaisin luonnon päättää mitä sillä kasvaa. Nyt täytyy silmän lumeeksi harrastaa jossain määrin myös puutarhan”hoitoa”: on leikattava nurmea, kuusiaitaa ja pensaita, kitkettävä rikkaruohoja. Kun olen jättänyt nurmikot tyystin lannoittamatta ja antanut niiden rauhassa sammaloitua, on ruohon kasvu ja leikkurin pärinä vähäisempää. Sopivasti annosteltu laiskuus on hyve, jonka ansiosta kodin ulkopuolisille harrastuksille, kuten kalastuksella ja marjastukselle, jää enemmän aikaa.

Edessä on keskikesän juhla, juhannus. Mitäpä jos jättäisit edes kerran hankkimatta ne perinteiset pahoinvointiaineet ja viettäisit raittiin viikonlopun, jonka muistaisit vielä vanhanakin. Käppäilisit kiireettä kaikessa rauhassa luonnon helmassa pitkin polkuja ja pientareita. Kuuntelisit käkeä, tarkkailisit luonnon merkkejä. Pistäisit kivenkupeelta pilkistävän punaisen mansikan suoraan suuhusi ja antaisit sen maistua – kesältä.

Hyvää Juhannusta!