Marraskuuta sanotaan kuoleman kuukaudeksi, mutta vesiluonnossa kuoleman kuukausi on usein huhtikuu. Silloin paljastuvat rehevien järvien happikadon aiheuttamat kalakuolemat.
Kevään ensimmäisen avoveteen suuntautuvan kalareissun voisi varmasti tehdä iloisemmissakin merkeissä kuin oma kauden avaukseni. Tiedossa toki oli, että kaverini tunteman hyvän keväthaukipaikan alajuoksulta oli jo haavittu ainakin tonnin verran kuolleita kaloja rannalle, mutta halusimme nähdä kaiken omin silmin. Tuoksut saimme sitten kaupantekijäisinä.
 |
 |
Kevyttä lasikuitukippoa venekärryn kyytiin nostettaessa varmistui taas kerran, että köyhän ei kannata ostaa halpaa. Vuosi sitten hankittu ja vain muutaman kerran vettä nähnyt ”vene” ei ollut kestänyt normaalia talvisäilytystä, vaan sen kiinteä keskituhto oli irronnut paikoiltaan liian ohuiden kiinnitysruuvien katkettua. Saa nähdä, meneekö takuuseen?
Pari päivää sitten jäisistä kahleistaan vapautunut muutaman kymmenen hehtaarin järvi odotteli meitä vartin ajomatkan päässä peltojen ja metsän välissä. Pudotimme paatin laskujoen sillanpielestä ja olimme kohtahopussa jo tummanharmailla laineilla. Istuin vanhemmuuttani takatuhdolle ja nuorempi mies pääsi airoihin.
Pitkän talven kaksin- ja kolmikerroin olleet vavat ojennettiin juhlakuntoon. Kaveri kiinnitti siimaansa kevään kirjavan Minnarin ja minä kookkaan punamustan Suspin. Kokka kohti väljempiä vesiä ja kaverin nuoruuden kalapaikkoja; itse olen käynyt järvellä vain joskus rantaongella.
Pienen selän jälkeen olevassa salmessa lillui ensimmäinen raato matalassa vedessä. Kala oli ollut joskus hieman alle kilon painoinen lahna. Vähän matkan päässä pullisteli turvonnut pikkuhauki. Masentavia näkyjä, mutta emme menettäneet vielä toivoamme.
Suuremman selän vastarannalla melskasi puolensataa lokkia ja muuta vesilintua, joutsenparikin lipui ylväänä niiden keskellä. Koska tarkoitus oli selvittää kalakannan tila, laskimme testimielessä yhden verkon pienen saaren edustalle. Niin pääsi kuin pääsikin vanha pyydys vielä parinkymmenen vuoden tauon jälkeen oikeaan elementtiinsä. Edellisen kerran verkko likosi Erän siikaverkkotestin merkeissä 90-luvun alussa.
Laskimme vieheet vetoon ja soutelimme hiljalleen lähellä vanhan ruovikon laitaa. Vesi oli niin sameaa, että syvyyttä saattoi arvioida vain maapalloon takertuvien vieheiden avulla. Kun kelasin Suspin tarkistettavaksi, sen mahakoukussa roikkui kuollut pikkusärki.
Ei mikään mieltä ylentävä kauden avauskala!
Jatkoimme länsirannan tuntumassa kohti pohjoispään puronsuuta. Sain matkalla kaksi kuollutta särkeä lisää kaverin nollaa vastaan. En kuitenkaan tuuletellut ”paremmuuttani”, sillä kaveri säästyi haisevilta terveisiltä vain Minnow Spoonin tehokkaan ruohosuojauksen ansiosta.
 |
 |
Puronsuun tuntumaan oli jokin toivorikas kalastaja laskenut pari pientä katiskaa. Emme malttaneet olla kurkkaamatta päältä päin, oliko niihin mennyt kalaa. Neljän elävän pikkuhauen ja muutaman särjen näkeminen olikin päivän rohkaisevinta antia. Järvessä oli sittenkin vielä elämää jäljellä!
Puron suun toisella puolella kellui ruovikon keskellä hauki, joka elävänä olisi voinut tarjota mahtavat kyydit onnekkaalle onkimiehelle. Lähes metrin mittainen ja noin seitsemänkiloinen mammahauki oli turpeana muustakin kuin kutematta jääneestä mädistä – nimittäin mätänemisen yhteydestä syntyvistä ruumiskaasuista. Nostimme raadon rannalle variksille juhla-ateriaksi.
Näimme vielä useita kuolleita haukia, lahnoja ja pienempiä särkikaloja, mutta emme kookkaita ahvenia, joista järvi on jonkun verran tunnettu. Jospa sitkeät raitapaidat ovat sittenkin säilyneet. Se kannattaa testata myöhemmin keväällä.
Vajaat pari tuntia lionneessa verkossa oli vain kaksi sen alapaulan tuntumaan pohjasta takertunutta kuollutta kalaa, joista pienempi oli tuskin tulitikun mittainen. Happikato oli siis tukehduttanut kaiken kokoisia kaloja.
Soutelimme takaisin rantaan ja aloimme valmistella kotimatkaa. Järven luusuassa, aivan sillan pielessä lahosi pari haukea ja muutama lahna. Alempana maantiesillan takana hajosi hiljalleen vähän kookkaampi kaislikoiden kauhu.
Vaalenneiden kalanraatojen kimpussa hääri parvi pikkukaloja. Luonnossa toisen kuolema on toisen leipä.
——
”Oman” järven tilaa kannattaa seurata. Uhkaavaa happikatoa voi myös yrittää ehkäistä kunnostamalla ja hätätilassa vaikka hapettamalla järveä. Lisätietoa löytyy hakusanalla ”happikato” esimerkiksi ympäristöministeriön verkkosivuilta. Kalakuolemista kannattaa ilmoittaa myös alueen ympäristöviranomaisille, joilta saa tarvittaessa toimintaohjeita.
——
JK. Paikallinen rautakauppa suhtautui todella hyvin Stella-veneen virheiden korjaamiseen takuuna. Halusin korjata veneeni itse ja sain sitä varten tarpeeksi tuhdit ruostumattomat ruuvit ja tiivistysmassaa. Lisäksi myyjä lupasi reklamoida edelleen veneen valmistajalle. Kyllä nyt pysyvät tuhdot paikoillaan, niin ainakin uskon!
