Otsikoiden mukaan talvi yllättää joka syksy autoilijat. Yhtä hyvin myös nopeasti etenevä kevät voi ”yllättää” talveen tottuneen kalastajan.

Upottava rantakohva keväällä 2010

Maanantaiksi suunniteltu lähtö pilkkivesille vaihtui parin vuorokauden taisteluksi kellariin tulvivaa vettä vastaan. Maantieojan pohjalla oleva salaojaputken suu oli jäätynyt umpeen ja aiheutti veden nousemisen liiterin lattian alla olevan ”kuopan” pohjalle. Viimeiset (siemen)perunat lilluivat yli puolimetrisen vesikerroksen alla.

Vahinko tapahtui, vaikka parista aiemmasta vastaavasta kokemuksesta 26 vuoden aikana ”viisastuneena” yritinkin siihen varautua jo viime syksynä kaivamalla ojan pohjalle vetensä laskevan putken suuta paremmin esille. Jostain syystä vesi oli silti patoutunut putken suulle ja jäätynyt talven mittaan.

Rattoisaa oli kaivaa purkuputken suuta esiin kaulaan asti ulottuvan aurausvalin alta. Märkä lumisohjo on todella raskasta. Jos ei ihan ”verta, hikeä ja kyyneleitä” niin ainakin hikeä, tarpeeseen lausuttuja voimasanoja ja monta hengähdystaukoa siihen tarvittiin. Vanhuus ei tule yksin, tuli jälleen todettua.

Kellarin tyhjensin puutarhaletkusta tekemälläni lapolla. Laskin ensin letkun täyteen vettä ja suljin molemmat päät korkeilla. Sitten upotin letkun ylemmän pään kellarissa lilluvan veden pinnan alle ja avasin korkin. Letkun toisen pään vein mahdollisimman alas ojan pohjalle. Kun avasin alemman korkin, alkoi vesi virrata. Ohjasin veden lirisemään umpeen jäätyneen salaojaputken suulle siinä toivossa, että virtaus sulattaisi jään seuraavan yön aikana.

Aamulla kurkistin jo postilaatikolle mennessäni kellariin ja ”luin” sieltä hyviä uutisia: kuoppa oli tyhjentynyt yön aikana lähes kokonaan vedestä ja pohjalla näkyi kerros puhtaaksi ”pestyjä” perunoita. Voi olla, että potuista ei ole enää siemenperunoiksi, mutta vahinko on korvattavissa. Salaojan tarkistuskaivot, jotka olivat vielä edellisenä päivänä lähes täynnä, olivat tyhjentyneet ja vesi virtasi kohti ojaa kuten pitikin.

Päivä hupeni loppujen vesien luuttuamiseen kellarin lattialta ja paikkojen kuivaamiseen kunnon tuuletusta unohtamatta.

Veku ja ahvenet. Kuva: Jussi Nyrhinen

Kuin pisteeksi iin päälle sain kuvaviestin parilta kaverilta, jotka olivat onnistuneet mainiosti ahvenpilkillä. Kuvassa oli suu maireassa virneessä oleva nuorehko mies, joka piteli toisessa kädessään noin 800-grammaista ja toisessa kädessään peräti 870-grammaista ahventa. Eräs kolmas kaveri todisteli vielä, että jäällä on nyt jopa helpompi liikkua kuin kaukaa katsoen luulisi. Vesi on painunut jään alle (oikeastaan jää on noussut lumen sulettua takaisin veden pinnalle) ja kohva on pehmeää vain parin tuuman paksuudelta.

Pakkohan tuonne on vielä näillä jäillä ehtiä, jahka tästä muilta kiireiltä kykenen. Varotaan kuitenkin visusti menemästä heikoille jäille. Kevään etenemistä on paljon mukavampi seurailla ja kesää odotella, jos sattuu olemaan itse hengissä.